
Puutarhamyymälä on auki – se on menoa nyt!

Viherpeukaloiden puutarhamyymälä avautui tällä viikolla ja olin siellä tietenkin ensimmäisten joukossa. Kevään ensimmäinen käynti puutarhamyymälässä on aina merkkitapahtuma. Sormia syyhyttää ja askel on kepeä, kun tietää pääsevänsä fiilistelemään uuden puutarhakauden kynnyksellä. Kaikki ihanuus on taas edessä ja kesä tulee kohisten, niin mahtavaa!

Orvokkeja löytyi tietenkin joka värissä, mutta tämä ruosteisen keltainen orvokki iski heti silmääni. Tämä toimisi todella hienosti tuulessa hulmuavien koristeheinien kaverina. Ainakin kuparisara olisi samaa värimaailmaa. Kombo sopisi hyvin terassimme bambukalusteiden kylkeen.
Pääsiäinen oli ja meni, mutta koska keli alkaa lämmetä vasta nyt, mukaan tarttui kevään suloisia sipulikukkia. Näistä saa kivan ruukkuistutuksen ovenpieleen erilaisia kevätkukkia yhdistelemällä. Kuvan perunanarsissit ovat kermanvalkoisia, joten ne menevät väriensäkin puolesta pitkälle kevääseen.

Ihanien kukkien lisäksi puutarhamyymälä on täynnä kaikkea muutakin aiheeseen liittyvää. On siemeniä, mukuloita, juurakoita, puutarhahansikkaita- ja tarvikkeita. Lannoitteista ja kasvualustoista puhumattakaan. On tukikeppejä ja kehikoita niin ruukkuistutuksiin, kasvihuoneeseen kuin puille ja pensaillekin. On puutarhapöllöä, tonttua, pupua, enkeliä. Ja jos etsii todellista katseenvangitsijaa, niin aina voi täräyttää paraatipaikalle puutarhabuddhan.
Punasaviruukuissa on jotakin tavattoman koukuttavaa. Ne ovat niin simppeleitä ja kauniita. Pino ruukkuja kävisi puutarhan koristukseksi ihan sellaisenaan.

Kevätkukkien lisäksi myymälästä löytyi tietenkin myös pelargoneja. Vielä maltoin mieleni, mutta kohta se on palattava näidenkin pariin.

Alppiruusuja oli jo ryhdikäs rivi odottamassa. Alppiruusut ovat kyllä ihanan helppohoitoisia ja plussaa tietenkin ikivihreästä ulkoasusta. Muutenkin pensasvalikoima oli varsin kattava jo ensimmäisenä päivänä, vaikka valikoima lisääntyykin lähes päivittäin.


Itse ihastuin tähän rungolliseen kääpiövuorimäntyyn. Näistä saisi mahtavan lisän terassin ruukkukollaasiin. Näin siro ja rungollinen, eihän tällaista voi ohittaa!

Ruukkuja löytyy joka lähtöön, väriin, muotoon, materiaaliin ja kokoon. Sen kuin valitsee parhaiten oman talon tyyliin sopivan.

Viherkasvit nautiskelivat kasvihuoneen lämmöstä. Tuo etualan reikälehtinen ja hauskasti köynnöstävä peikonlehti ’Monkey Mask’ on muuten varsin veikeä kasvi. Iso suositus sille!

Puutarhamyymälässä tuoksui jo kesä, ja aurinkoakin on luvattu monelle päivälle. Mahtavia puutarhapuuhia ja kaunista kevättä itse kullekin!
Ps. Puutarhamyymälän aukioloajat löytyvät täältä.