
Sisusta viherkasveilla viihtyisä terassi tai parveke

Vihersisustaminen on jo pitkään ollut tärkeä ja näkyvä osa sisustustrendejä. Viherkasvit paitsi kaunistavat kotia, niin myös piristävät mieltä. Sanotaanpa niiden parantavan terveyttäkin. Kesän tullen tutut huonekasvit voi siirtää ulkotiloihin. Sisusta viherkasveilla viihtyisä terassi tai parveke, ja nautiskele ikiomasta viherkeitaasta.

Tutustu huonekasvien vaatimuksiin
Eri kasveilla on erilaiset tarpeet ja ne viihtyvät erilaisissa valo-olosuhteissa. Jos terassi on kovin paahteinen, huolehdi kastelun lisäksi myös varjostuksesta ja tuuletuksesta. Tuo viherkasvit ulos vasta kun sää on kunnolla lämmennyt, sillä huonekasvit eivät kestä hallaöitä. Totuta kasvit erilaiseen elinympäristöön vähitellen.
Yläkuvan seinähyllyllä oleva suka-aaloe ja harmahtavan vihertävä villakko ovat vähään tyytyväisiä, ja kestävät myös satunnaista paahdetta ja kuivuutta. Oikeassa laidassa oleva eukalyptus on nopeakasvuinen ja aivan loistava ruukkukasvi terassille. Tosin se vaatii tasaisempaa kosteutta, vaikka pintamulta saakin kuivahtaa kastelujen välillä. Eukalyptus muuttaa ihan kohta isompaan ruukkuun, niin vauhdilla se kasvaa ja tuuheentuu!

Käytä pieni tila hyödyksi
Lasitettu terassimme on hieman haastavan mallinen ja eikä kovin suuri. Siksi suosin kalusteissa kevyitä hyllyjä ja pöytiä. Niitä on helppo siirrellä tarpeen mukaan. Kasveja voi tasojen ja hyllyjen lisäksi ripustaa amppeleissa myös kattoon tai vaikka seinänaulakkoon. Muratit ovat helppohoitoisia ja tuovat ihanasti vehreyttä ja runsautta, sillä ne kasvavat kesän kuluessa suorastaan silmissä. Murattia voi käyttää monella tavalla ja se onkin sekä suosittu viherkasvi että loistava lisä kesäkukkaistutuksiin.

Reikälehtinen ’Monkey Mask’ peikonlehti on omia lemppareitani. Se on kasvutavaltaan köynnöstävä ja jotenkin varsin veikeä tapaus. Se nauttii suhteellisen tasaisesta kastelusta ja lehtien sumuttelusta. Kesällä viherkasvit on helppo siirtää terassilta suoraan virkistävän kesäsateen alle. Ylähyllyn pullojukka sietää kuivuutta peikonlehteä paremmin. Suorasta ja kovasta paahteesta sekään ei pidä, kuten harva kasvi ylipäätään.

Väriä ja erikoisia lehtiä
Värikkäät ja erikoiset lehdet ovat tällä hetkellä erityisen suosittuja. Palmuvehka ’Raven’ hätkähdyttää lähes mustilla lehdillään. Lehdet ovat nuorina vihreitä, mutta tummuvat siitä vähitellen. Palmuvehka on muuten ehkäpä helppohoitoisin viherkasvi. Se pärjää sekä valossa että hyvinkin pimeässä, eikä ota nokkiinsa, vaikka kastelija olisi hajamielinen. Mukavan helppo ja ”varma” kasvi vaikka teini-ikäisen huoneeseen. Mustalehtisen palmuvehkan vierellä on kauniin kirjavalehtinen kultaköynnös ’Marble Queen’. Nimensä mukaisesti se on köynnöskasvi, joka pääsee meilläkin kohta korkean hyllyn päälle. Sieltä se saa rauhassa kasvatella pitkiä versojaan.

Upea tummanpuhuva käenkaali (josta käytetään myös nimitystä onnenapila) sopii sekä puutarhaan, terassille että sisätiloihin. Huonekasvina se voi talvella tiputtaa lehtiään, mutta kasvin voi myös siirtää talvilevolle varastoon tai kellariin, kunhan lämpötila pysyy plussan puolelle. Käenkaali kasvattaa hennot, kellomaiset kukat.

Lämmintä säätä odotellessa on hyvä hetki siivota terassi kesäkuntoon. Käytä tekstiilejä, tuo kotoisuutta matoilla ja sisusta viherkasveilla. Oma kesäkeidas on vain muutaman askeleen päässä!



