
Tarhaneilikat – kesän ahkerat kukkijat

Tarhaneilikat ovat tavattoman kiitollisia kesäkukkia, sillä ne ovat helppohoitoisia, kestäviä ja kukkivat pitkään. Tarhaneilikka viihtyy sekä auringossa että puolivarjossa, joten se sopii monenlaiseen paikkaan sekä ruukkuun että maahan istutettuna.

Niitä voi istuttaa suhteellisen turvallisin mielin jo tässä vaiheessa kevättä, sillä tarhaneilikat kestävät hienosti myös viileitä kelejä. Suoranaisen hallan uhatessa ruukut kannattaa nostaa sisälle tai ainakin suojata useammalla kerroksella hallaharsoa.
Tarhaneilikoista tulee ihanan hempeä tuoksu. Kun kukan tai kaksi laittaa esimerkiksi kasvihuoneeseen tai lasitetulle parvekkeelle, leviää koko tilaan miellyttävä tuoksu.

Tarhaneilikka on myös kestävä leikkokukka, eli kukan katketessa voit nauttia siitä myös maljakossa. Tarhaneilikat kasvavat 20 – 30 cm korkeiksi.
Poista kuihtuneet kukat ja kastele kasvia säännöllisesti. Älä kuitenkaan hukuta sitä. Tarhaneilikat, kuten kesäkukat yleensä, hyötyvät säännöllisestä lannoituksesta. Käytä kesäkukille tarkoitettua ravinnetta ja varmista annosteluohje lannoitepurkin kyljestä.

Tarhaneilikoita löytää usein tarjouksesta ja kukkien värikirjo on laaja. Istuta iso ruukullinen romanttista vaaleanpunaista tai sekoittele värejä rohkeasti. Ruukun reunalle sopii esimerkisi samaa henkeä huokuva muratti tai runsaaksi kasvava herkkälehtinen lankaköynnös.
Jos tilaa riittää, kannattaa kokeilla tarhaneilikoiden talvetusta. Parhaiten ne viihtyvät viileässä ja valoisassa paikassa, jolloin seuraavan kesän kukinnasta pitäisi tulla runsas. Itse en ole tätä kokeillut, mutta kuulisin mielelläni, jos joku teistä on talvettanut neilikoita.
