Olisin halunnut luritella tähän alkuun loisteliaan oodin keväälle, mutta mieleeni ei tullut mitään muuta kevätrunoa kuin ”Kevät tuli, lumi suli, puro sanoi puli puli.” Mennään siis sillä.
Puutarhassa alkaa vihdoin vihertää ja luonto on saanut väriä ylleen. Krookukset ovat viihtyneet viileässä säässä ja pysyneet kauniina pitkään. Tänä vuonna jopa jänojussit jättivät herkulliset nuput rauhaan.
Kevätkaihonkukka pääsee yllättämään joka vuosi. Ensin ulkona ei tapahdu yhtään mitään ja hetikohta mustia kukkapenkkejä alkaa täplittää suloiset siniset kukat.
Scillat eli idänsinililjat ovat nauttineet viime päivien auringosta. Kuten myös valkovuokot. Vielä pari viikkoa sitten olin aivan varma, etteivät valkovuokot ehdi äitienpäiväksi. Ja tuolla nuo ensimmäiset jo loistavat!
Kevätpuutarhaa on aina yhtä mahtavaa kierrellä. Osan kasveista tunnistaa jo alkumetreillä, kuten tämän iki-ihanan tarhakylmänkukan. Sen nukkaiset varret ponnistavat ensimmäisten joukossa ja violetit kukat aukeavat jo varhain.
Osaa kasveista taas katsoo hölmistyneenä. Että mitä ihmettä tähänkin on tullut istutettua? En yhtään tiedä millainen tulppaani täällä odottaa, lehdet ainakin herättävät huomiota erilaisuudellaan.
Pihan tulppaaneista kukkaan ehtivät ensimmäisenä lummetulppaani ’Ancilla’ ja kääpiötulppaani ’Tulipa turkestanica’. ’Ancilla’ on siitä hauska tapaus, että sen kukat ovat pilvisinä päivinä supussa, mutta aukeavat auringon paistaessa lähes vaakatasoon.
Tänä vuonna olen ollut erityisen innoissani kirjokevättähdistä. Tosin vaaleanpunaiset yksilöt näyttävät vuosien varrella kadonneen jonnekin. Asia pitää korjata syksyn tullen uusilla sipuli-istutuksilla.
Minusta kevätpuutarhan kauneimmat hetket löytyvät ilta-auringosta. Ensinnäkin, pitkälle iltaan jatkuva valoisuus on suorastaan huumaannuttavaa. Ja kun vielä saa nauttia kasvien lehdillä tanssivista valoista ja varjoista, on fiilis aika lailla täydellinen.
Perennapenkin reunalta ponnistava posliinihyasinttikin sen tietää:
Kevät on taas täällä!
