
Havut tuovat tunnelmaa talveen

Syksyinen väriloisto alkaa kohta olla muisto vain ja maisema muuttuu yhä harmaammaksi. Älä kuitenkaan heitä hanskoja tiskiin, sillä myös talvinen piha voi olla kaunis ja mielenkiintoinen. Havut ovat helppo tapa tuoda tunnelmaa talveen. Oli sitten kyseessä puutarha, kodin sisäänkäynti tai vaikka lasitettu parveke.

Hyödynnä mahdollisimman paljon kesäkukkaruukkujen kasveja. Esimerkiksi lankaköynnös ja muratti pysyvät leutoina talvina kauniina todella pitkään. Myös erilaiset koristeheinät ovat näyttäviä läpi vuoden. Ei haittaa, vaikka heinät olisivat jo kuivahtaneita. Ne tuovat hauskan ja ilmavan lisän myös talvisempiin istutuksiin. Callunat ja kanervat ovat talvi-istutusten klassikkoja. Niitä voi täydentää pitkin syksyä koristeomenoilla, -kurpitsoilla ja havunoksilla. Viimeistele ruukun multapinta kävyillä ja kuorikatteella.

Loppusyksyn ruukkuistutuksissa voi hyvin leikitellä väreillä. Tyyli on vapaa! Limenvihreä kultasypressi raikastaa sisääntuloa hauskalla värityksellään. Muista myös kynttilälyhdyt, ne luovat lämpimän ja kutsuvan tunnelman. Täydennä ilmettä kauniilla kausivaloilla.

Puutarhassa erilaiset havukasvit pääsevät toden teolla esille muun kasvillisuuden vaipuessa talviunille. Esimerkiksi tiheäkasvuiset tuijat tuovat upeaa ryhtiä istutusalueisiin ja antavat kauniin taustan kuuran kuorruttamille talventörröttäjille.

Havut ovat myös kevätpuutarhan pelastus, kun kaikki muu on talven jäljiltä vielä väritöntä. Perennojen ja kesäkukkien noustessa päärooliin havut muuttuvat rauhoittavaksi taustaksi ja tuovat tasapainoa värikylläisyyden keskelle.

Erilaisia pikkuhavuja voi käyttää myös sisätiloissa. Parhaiten ne viihtyvät valoisassa paikassa. Saat havut kestämään sisällä pidempään, kun sumuttelet niitä säännöllisesti, etkä anna mullan kuivahtaa rutikuivaksi.
Jos kaipaat täydennystä kutsuvaan sisääntuloon tai lasitetulle terassille, vielä ehtii ostoksille Viherpeukaloiden puutarhamyymälään. Verkkokauppa on avoinna läpi vuoden ja puutarhamyymäläkin lokakuun loppuun. Tarkista tarkemmat aukiolotiedot täältä.