Valitse sivu

Kukoistavat perennat ovat puutarhan sydän

Kukoistavat perennat ovat puutarhan sydän

Perennat eli monivuotiset, ruohovartiset kasvit ovat valtava kasviryhmä, johon kuuluu niin monissa väreissä kukkivia lajeja kuin lehtimuotonsa vuoksi arvostettuja kasvejakin. Lajeja löytyy niin aurinkoiselle kuin varjoisalle paikalle, kuivaan tai kosteaan maahan, korkea- sekä matalakasvuista. Kukoistavat perennat ovat puutarhan sydän.

Kuunliljojen ja keijunkukkien arvo perustuu niiden koristeellisiin lehtiin.

Perennaryhmä kannattaa suunnitella mm. kasvupaikan, kukinta-aikojen, kukkien värien ja kasvukorkeuksien mukaan. Valitsemalla eri aikaan kukkivia perennoja, voit loihtia kukkapenkin, jonka kukkaloistosta pääset nauttimaan keväästä aina myöhäissyksyyn asti. Perennoilla saa luotua upeita kasviryhmiä ja ne sopivat erinomaisesti myös ruukkuun istutettavaksi.

Kaunopunahattujen hurmaavan näyttävät ja suuret kukat houkuttelevat perhosia.

Perennoja on todella helppo yhdistellä muiden kasvien, kuten kesäkukkien, pensaiden sekä hyötykasvien kanssa ja istuttamalla esimerkiksi aikaisin keväällä kukkivia syyssipuleita perennojen joukkoon, voit pidentää kukkaloistoa entisestään! Monet perennat myös houkuttelevat perhosia sekä muita pörriäisiä puutarhoihimme ja elävöittävät näin ihanasti puutarhan ilmettä.

Syysleimut ovat perennojen kestosuosikkeja ja ilahduttavat kauniilla kukinnallaan.

Perennasuosikkeihin kuuluvat keijunkukat ja kuunliljat reunustavat ihanasti istutusryhmiä, klassikkoperenna syysleimu ilahduttaa loppukesän kauniilla kukinnallaan, kurjenpolvien runsaasta kukinnasta saa nauttia pitkään ja valloittavat pionit ovat kuin puutarhan kuninkaallisia.

Perennoilla saat tehtyä upeita istutuskokonaisuuksia lempikasvejasi käyttäen.

Kukoistavat ja monikäyttöiset perennat ovat puutarhan sydän. Anna mielikuvituksen lentää ja luo huikeita kasvikokonaisuuksia omista perennasuosikeistasi!

Tietoa kirjoittajasta

Viherpeukalot

Esittelemme blogissamme uusia tuttavuuksia ja vanhoja hyväksi koettuja lajeja. Annamme myös puutarhavinkkejä, joiden toivomme auttavan sinua puutarhan suunnittelussa ja toteutuksessa.

Lisää kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot

Pin It on Pinterest

Share This