Valitse sivu

Narsissit – kaunis kevät tehdään jo syksyllä

Narsissit – kaunis kevät tehdään jo syksyllä

Puutarha tarjoilee yhä runsaasti satoa ja kukkia, mutta siitä huolimatta on jo aika miettiä tulevaa kevättä. Sipulikukat ovat nimittäin saapuneet kauppoihin! Ja jos paria viime vuotta on uskominen, tänäkin vuonna moni jää nuolemaan näppejään. Suosituimmat lajikkeet myydään nopeasti loppuun.

valkoinen-narsissi

Narsissin sipulit ovat suurikokoisia ja ne on hyvä istuttaa melko syvälle, noin 15 – 20 cm:n syvyyteen. Istuta sipulit jo alkusyksystä, jotta ne ehtivät juurtua rauhassa ennen talven tuloa. Narsissi on myrkyllinen ja sanotaankin, että sen sipulit ja kukat eivät maistu myyrille, rusakoille tai kauriille. Viihtyessään narsissit saavat rauhassa levitä keväiseksi kukkamatoksi.

narsissin-sipuleita

Narsissit ovat upeita ja monivuotisia kevätpihan kaunistajia. Pirteä keltainen kuuluu kevään värikavalkadiin siinä missä suklaamunat pääsiäiseen. Jos haluat hieman vaihtelua aivan perinteisiin torvinarsisseihin, erilaiset kerrattukukkaiset lajikkeet ovat kauniin täyteläisiä.

Nykyään tarjolla on perinteisen keltaisen ja valkoisen lisäksi myös hempeitä persikkaisia sävyjä. Tänä vuonna aion täydentää kevätpuutarhan kukkaloistoa kerrassaan ihastuttavan värisillä ja muhkeilla ’Flower Surprise’ narsisseilla. Myös ’British Gamble’ -narsisseissa on kauniin persikanroosa keskusta.

kevätpuutarha-narsissit

Narsissit leviävät sivusipuleista ja aika ajoin kasvustoa on hyvä jakaa, jotta kukinta ei heikkene. Kaiva sipulit ylös lehtien lakastumisen jälkeen ja irrota sipulit varovasti toisistaan. Istuta uusiksi ryhmiksi ja kastele hyvin istuttamisen jälkeen.

Narsissit viihtyvät vettäläpäisevässä kasvualustassa, aurinkoisella tai puolivarjoisella paikalla. Huolehdi, että narsissit saavat riittävästi ravinteita, niin ne jaksavat kukkia vuodesta toiseen. Istutuksen yhteydessä istutuskuopan pohjalle voi sekoittaa pitkävaikutteista lannoitetta, esimerkiksi juuri sipulikukille suunniteltua kukkasipuliravinnetta.

Kaunista syyskuun jatkoa ja kukkaisaa kevään suunnittelua!

Tietoa kirjoittajasta

Marian hyötytarhassa

Marian hyötytarhassa kokeillaan, kokataan ja kuvataan. Viherpeukaloiden blogin vieraskynäilija on innokas kotipuutarhuri, joka haluaa ruokkia perheensä luomusti ja opettaa lapsilleen kasvun ihmeitä. Rakkaan harrastuksen äärellä ollaan pilke silmäkulmassa ja opitaan usein kantapään kautta. Maria kirjoittaa arjen iloista myös Kanelia ja kardemummaa –blogiin.

Lisää kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Arkistot

Pin It on Pinterest

Share This