Yhä ahkerasti kukkivat ahkeraliisat

Oli kesä sitten vetinen, hikinen tai kuiva, ahkeraliisat kukkivat ahkerasti aina kesän alusta loppuun asti. Istutin näitä helppohoitoisia kesäkukkia omenapuun alle, niin kuin olen tehnyt jo monena vuonna. Aikaisempi postaus aiheesta löytyy täältä. Alla olevassa kuvassa on tilanne istutuspäivänä, Lue koko kirjoitus

Viiniköynnös tuo iloa myös ruukussa

Minulla on pari syksyä vanha viiniköynnös, jonka sain ilmaiseksi puutarhamyymälästä sen sulkiessa oviaan talven tullen. Olen pitkään haaveillut omasta viiniköynnöksestä, mutta tontilta ei ole tahtonut löytyä sopivaa kohtaa sen kasvattamiseen. Kasvihuoneessa köynnös ei pääsisi maakosketukseen ja muualta en ole Lue koko kirjoitus

Kurkistus kaalimaalle

Kävin pitkästä aikaa kurkkimassa kaalimaalle. Poistin harsot kaalipenkin päältä vasta pari viikkoa sitten ja nyt kaalit ovat saaneet olla takapihan kasvulaatikossa lähinnä itsekseen ja satunnaisen kastelun varassa. Vettä kun ei taivaalta tule vieläkään. Kaalipenkki näyttää onneksi komealta. Lehdet ovat ehjiä Lue koko kirjoitus

Taimien siirto suurempiin ruukkuihin ja kokkailua chileistä

Moi kaikille! Toivottavasti kuumasta paahteesta huolimatta kasvit voivat hyvin ja puutarhat vihertää sekä tuottaa satoa. Meidän parvekkeella chilit voivat erinomaisesti ja kypsiä hedelmiä on saatu jo omaan sekä lähipiirin käyttöön. Heinäkuun alussa siemenestä kasvatetut taimet alkoivat olla jo tarpeeksi suuria Lue koko kirjoitus

Yrttilaatikko - räjähdys keittiöpuutarhassa

Kerroin aikaisemmin (täällä) kauniista sinkkisestä yrttilaatikosta, jonka istutin alkukesästä. Koska rakastan yrttejä ja meillä kuluu niitä kesäkeittiössä  p a l j o n, keittiöpuutarhasta löytyy myös toinen, suurempi yrttilaatikko. Joka on nyt heittäytynyt vallan villiksi! Kesähuoneen vieressä on neljän viljelylaatikon Lue koko kirjoitus

koristepuut

Ostoryntäys

Kävin Viherpeukaloiden puutarhamyymälässä juuri ennen äitienpäivää. Minä ja puolet Kymenlaaksoa. Vaikka myymälän parkkipaikka on todella tilava, ihan oikeasti joutui miettimään, mihin autonsa tuikkaa.

DSC_4734

Mutta ihmekkös tuo. Sisällä myymälässä oli laaja kirjo perinteisiä äitienpäiväruusuja ja hortensioita. Minä suuntasin ihastelemaan veikeitä amppeleita.

DSC_0073

Vielä en sellaista uskaltanut ostaa, mutta moni niitä jo kiikutti kotiin.

DSC_0083

Hyötypuolen tarjonta veti kuitenkin eniten puoleensa. Koska kylvämäni tomaatit (36 kappaletta, mitä taas oikein olen ajatellut?!) ovat juuri tälläkin hetkellä kasvihuoneessa karaistumassa, pystyin ohittamaan myymälän tomaatit kylmän viileästi. Vaan sitten sydämessä läikähti. Ihania viikunoita, minikoossa!

DSC_0054

Ja laventelia!

DSC_0055

Ja rungollisia yrttejä! Rungollisena löytyi ainakin timjamia, salviaa ja laventelia. Ja jos lahjat opettajille ja ohjaajille on vielä hakusessa, käy vilkaisemassa aikaisempi lahjavinkkipostaus täältä.

DSC_0067

Myös ruukkutarjonta on monipuolista. Löytyy ruukkuja äidin makuun,

DSC_0081

ja ruukkuja erityisesti perheen pikkuväen makuun!

DSC_0078

Ihanan kukkaloiston ja herkullisten tuoksujen lisäksi puutarhamyymälässä on kattava valikoima perennoja,

DSC_4702

erilaisia havuja ja pensaita,

DSC_4718

sekä hedelmä- ja koristepuita. Olisin niin kovin mielelläni kotiuttanut nämä trendikkäät vaahterat. Mutta joku perheessämme on antanut ymmärtää, että pihastamme on loppumassa tila. Jotakin minulle mutistiin hankalasta ruohonleikkuusta ja pallopelien vaikeudesta. Mutta ihania nämä olivat, oih ja voih!

DSC_4706

Tällaisessa paikassa on suorastaan nerokasta, mutta myös kaikkien hermoja säästävää olla leikkipaikka. Äiti viihtyy, lapset viihtyvät, ja kun lapset viihtyvät, äiti viihtyy vielä vähän lisää. Nopea piipahdus puutarhamyymälässä muuttuu helposti laajamittaiseksi kiertelyksi.

DSC_4726

Vielä kun paikan päälle saataisiin kahvio niin avot!

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa Jätä kommentti

Alkukesän kukkivat koristepensaat ja -puut

Juhannusruusu ei ehtinyt tänä vuonna kukkaan juhannukseksi. Ei kotona, eikä mökillä. Onneksi oli paljon muuta ihasteltavaa. Alkukesään ajoittuu upeita kukkivia pensaita ja puita, hedelmäpuiden ja syreenien lisäksi.P

Yksi suosikeistani on näyttävä lumipalloheisi. ’Pohjan neito’ on kotimainen kestävä lajike. Se täyttyy ensin limen värisistä pikkupalloista, jotka myöhemmin muuttuvat valkoisiksi lumipalloiksi. Tänä kesänä kukinta on ollut erityisen kookas ja komea.

DSC_3064


Kesäkuun alkupuolella leveäkasvuiset marjaomenapensaat räväyttivät oksansa täyteen pieniä kukkia.

DSC_0043 11

Ukkolaukat kurottelivat hauskasti kukkapilven keskeltä. Marjaomenapensas tekee myöhemmin pikkuruiset punaiset koristeomenat, jotka säilyvät puun koristuksena alkutalveen asti.

DSC_0016 16

Suosikkini pienistä koristepuista on helmiorapihlaja ’Toba’.

DSC_4457

Se aloittaa kukintansa valkoisilla nupuilla.

DSC_0057

Kukinnan edetessä kerrannaisten kukkien väri muuttuu vaaleanpunaiseksi,

DSC_4455

lopulta melkeinpä pinkiksi.

DSC_4445

Pieneenkin pihaan sopiva sitkeä koristepuu sietää jopa paahdetta ja kuivuutta. Se kukkii runsaasti ja on näyttävä lisä vaikkapa perenna- tai pensasryhmien keskellä.

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa Kommentit pois päältä artikkelissa Alkukesän kukkivat koristepensaat ja -puut