Alkukesän kukkivat koristepensaat ja -puut
Juhannusruusu ei ehtinyt tänä vuonna kukkaan juhannukseksi. Ei kotona, eikä mökillä. Onneksi oli paljon muuta ihasteltavaa. Alkukesään ajoittuu upeita kukkivia pensaita ja puita, hedelmäpuiden ja syreenien lisäksi.
Yksi suosikeistani on näyttävä lumipalloheisi. ’Pohjan neito’ on kotimainen kestävä lajike. Se täyttyy ensin limen värisistä pikkupalloista, jotka myöhemmin muuttuvat valkoisiksi lumipalloiksi. Tänä kesänä kukinta on ollut erityisen kookas ja komea.
Kesäkuun alkupuolella leveäkasvuiset marjaomenapensaat räväyttivät oksansa täyteen pieniä kukkia.
Ukkolaukat kurottelivat hauskasti kukkapilven keskeltä. Marjaomenapensas tekee myöhemmin pikkuruiset punaiset koristeomenat, jotka säilyvät puun koristuksena alkutalveen asti.
Suosikkini pienistä koristepuista on helmiorapihlaja ’Toba’.
Se aloittaa kukintansa valkoisilla nupuilla.
Kukinnan edetessä kerrannaisten kukkien väri muuttuu vaaleanpunaiseksi,
lopulta melkeinpä pinkiksi.
Pieneenkin pihaan sopiva sitkeä koristepuu sietää jopa paahdetta ja kuivuutta. Se kukkii runsaasti ja on näyttävä lisä vaikkapa perenna- tai pensasryhmien keskellä.