
Ostoryntäys

Kävin Viherpeukaloiden puutarhamyymälässä juuri ennen äitienpäivää. Minä ja puolet Kymenlaaksoa. Vaikka myymälän parkkipaikka on todella tilava, ihan oikeasti joutui miettimään, mihin autonsa tuikkaa.
Mutta ihmekkös tuo. Sisällä myymälässä oli laaja kirjo perinteisiä äitienpäiväruusuja ja hortensioita. Minä suuntasin ihastelemaan veikeitä amppeleita.
Vielä en sellaista uskaltanut ostaa, mutta moni niitä jo kiikutti kotiin.
Hyötypuolen tarjonta veti kuitenkin eniten puoleensa. Koska kylvämäni tomaatit (36 kappaletta, mitä taas oikein olen ajatellut?!) ovat juuri tälläkin hetkellä kasvihuoneessa karaistumassa, pystyin ohittamaan myymälän tomaatit kylmän viileästi. Vaan sitten sydämessä läikähti. Ihania viikunoita, minikoossa!
Ja laventelia!
Ja rungollisia yrttejä! Rungollisena löytyi ainakin timjamia, salviaa ja laventelia. Ja jos lahjat opettajille ja ohjaajille on vielä hakusessa, käy vilkaisemassa aikaisempi lahjavinkkipostaus täältä.
Myös ruukkutarjonta on monipuolista. Löytyy ruukkuja äidin makuun,
ja ruukkuja erityisesti perheen pikkuväen makuun!
Ihanan kukkaloiston ja herkullisten tuoksujen lisäksi puutarhamyymälässä on kattava valikoima perennoja,
erilaisia havuja ja pensaita,
sekä hedelmä- ja koristepuita. Olisin niin kovin mielelläni kotiuttanut nämä trendikkäät vaahterat. Mutta joku perheessämme on antanut ymmärtää, että pihastamme on loppumassa tila. Jotakin minulle mutistiin hankalasta ruohonleikkuusta ja pallopelien vaikeudesta. Mutta ihania nämä olivat, oih ja voih!
Tällaisessa paikassa on suorastaan nerokasta, mutta myös kaikkien hermoja säästävää olla leikkipaikka. Äiti viihtyy, lapset viihtyvät, ja kun lapset viihtyvät, äiti viihtyy vielä vähän lisää. Nopea piipahdus puutarhamyymälässä muuttuu helposti laajamittaiseksi kiertelyksi.
Vielä kun paikan päälle saataisiin kahvio niin avot!