Maistuva minipuutarha – yrttilaatikko
Yrttilaatikko on mainio pienen tilan puutarhaan tai vaikka isommankin kasvimaan kaveriksi. Yrttejä voi istuttaa pitkin kesää ja valita laatikkoon juuri omaan kesäkokkailuun sopivimmat.
Löysin Viherpeukaloiden puutarhamyymälästä hauskan jalallisen sinkkilaatikon. Salaojitin reilunkokoisen laatikon paksuhkolla kerroksella lekasoraa. Päälle asettelin palan suodatinkangasta, jotta lekasora ja multa eivät sekoitu keskenään. Näin lekasoraa voi halutessaan käyttää myöhemmin uudestaan.
Istutin laatikkoon ’Medina’ chilin, kirjavalehtistä sitruunatimjamia, meksikoniison, sitruunalippian eli sitruunaverbenan ja intianminttua. Medina on keskivahva chili ja tekee kauniit, pitkänmalliset punaiset hedelmät. Sitruunatimjami on kukkiessaan loistava perhoskasvi. Meksikoniiso on itselleni uusi tuttavuus. Sen lehdet maistuvat anikselta ja kukista pitäisi tulla violetit ja tuoksuvat.
Sitruunaverbenan lehdet maistuvat sitruunalta ja koko kasvissa on ihanan raikas tuoksu. Lehdillä maustaa kesän janojuomat ja makuvedet. Intianminttua voi käyttää mintun tavoin, vaikka se ei ole minttu laisinkaan. Se kasvattaa kesän aikana pitkät rönsyt ja se sopii kauniisti myös kesäkukkaistutuksiin.
Peittelin vastaistutetun yrttilaatikon pinnan kuorikatteella, jotta se pitäisi paremmin kosteutta. Vaan ei aikaakaan, kun laatikko alkoi jo täyttyä rehevistä yrteistä. Katsotaan, miten nämä tulevat mahtumaan laatikkoon loppukesästä…
Yrttilaatikko sopii niin terassille, parvekkeelle, kesäkeittiön kylkeen kuin kesämökillekin. Sen voi tehdä vaikka sinkkiämpäriin, jolloin miniryytimaata on helppo kuljettaa mukanaan. Se on myös maukas lahjaidea kesävierailuille.
Hei
Ihana yrttilaatikko, mistä tämä hankittu ?
Hei Eija,
Jalallinen sinkkilaatikko löytyi Viherpeukaloiden puutarhamyymälästä Valkealasta. Näitä oli muutamaa eri kokoa.
Kiitos tiedosta,
täytyypi tutkia 🙂