Kesätaikurin Paikka Avoin

Komea kukonharja rinteessä kuin vimmainen roiskaus väriä maalarin siveltimestä…

Jos olisin syksy…hidastelisin nyt. Laahaisin jalkoja, pysähtelisin muina naisina pitkin matkaa. Silkasta myötätunnosta. Seisoskelisin eteerisenä patsaana niityn heinillä, pehmeänä ilmanpyörteenä pientareen poskessa. Makaisin metsän siimeksessä kuin menninkäinen, mustikat ja puolukat heinänkorressa laskemassa lampaita. En tulisi vielä. Silmäluomien välistä salaa katselisin kesän uurastusta ja antaisin olla. Heittäisin kellon kaivoon. Antaisin niin paljon lisäaikaa, että kadonnut kevät ja kylmä alkukesä unohtuisivat kokonaan! Pyyhkiytyisivät olemattomiin, kunnes kesäilma saisi tehdä tehtävänsä loppuun asti. Se saisi kaikessa rauhassa lämmittää kamaraa, lainetta, kasveja, eläimiä. Ihmisen kohmeista kotia. Jos taas olisin kesä, jonka sydänystävä syksy viivyttelisi vuokseni, lämmittäisin elokuulle ja koko syyskuulle sellaisen sylin, joka ei unohtuisi kahteentoista kuukauteen, jos silloinkaan..

Tomaatintaimet pärjäävät yllättävän hyvin säkissäkin..

Kylmät muistot kalpenisivat. Keväällä esikasvatetut ja alkukesällä maahan istutetut pikkutaimet, jotka kuolivat kasvimaalle riivatun raekuuron alle, olisivat enää hauska huuli tarhurin iloisessa puheessa. Pitsikuvioisiksi nakerretut rucolasalaatit enää harmiton närästys tuhohyönteisten vatsoissa. Rankkasateisiin hukkuneet parsat hupaisa välikohtaus kasvimaan arkipäivässä.

Rubiininpunaiset viinimarjat..

Itseasiassa, heitänkin konditionaalimuodon sinne kaivoon, sillä sitähän nämä kaikki ovat! Iloisia elämänpisaroita galaksin vahvoilla oksilla! Viivytteli syksy tai ei! Tuo kesän kylkiäinen. Oranssin ja punaisenhehkuinen lieska. Sanaton välilyönti vuodenaikojen kulkueessa, aataminaikaisessa marssijärjestyksessä. Olen puhunut😊.