Valitse sivu

Keittiöpuutarhassa

Keittiöpuutarhassa

Kirjoitin heinäkuussa 2015 Kanelia ja kardemummaa -blogissani epäkesästä. Miten koko kesän olin odottanut ”kunnon” kesää alkavaksi ja sitten heinäkuun lopussa huomasin kesän hiipineen ohi vähän varkain. Kun nyt vertailen tämän vuoden puutarhakuvia parin vuoden takaisiin, on jotenkin lohdutonta huomata sadon olevan vielä tuotakin ”epäkesää” jäljessä. Auringon osuessa kohdalle on siis otettava ihan kaikki ilo irti, sekä puutarhurin että kasvisten.

Kesähuoneen viljelylaatikot lepäilivät hallaharson alla juhannukseen asti, aika lailla omissa oloissaan.

Juhannuksen tienoilla huomasin harsojen pullottavan lupaavasti ja kurkkaus harsotunneliin osoitti tilan käyvän ahtaaksi. Pitkänhuiskea koreanminttu nousi jo kaarien yläpuolelle.

Koreanminttu onkin hauska kasvi. Se on samalla sekä mintun että aniksen makuinen, koristeellinen ja pystykasvuinen. Tämä yksilö talvehti kasvimaalla nyt toista talvea.

Vihdoin myös keittiöpuutarha syötävät kukkaset ovat alkaneet kukkia, pitkän odottelun jälkeen. Yläkuvassa reunan yli kurkottelee kääpiösamettikukka ’Golden Gem’ ja alakuvassa itsestään siementänyt tarhakehäkukka.

Nyt laitan kaikki sormet ja varpaat ristiin, jotta sää vihdoin lämpenisi ja keittiöpuutarhan kasvu pääsisi kunnolla vauhtiin. Maissit, tomaatit, latva-artisokat ja muut lämpöä vaativat kasvit ovat vielä kovin alkutekijöissään.

Aurinkoista heinäkuun alkua siis toivotellen ja toivoen!

Tietoa kirjoittajasta

Marian hyötytarhassa

Marian hyötytarhassa kokeillaan, kokataan ja kuvataan. Viherpeukaloiden blogin vieraskynäilija on innokas kotipuutarhuri, joka haluaa ruokkia perheensä luomusti ja opettaa lapsilleen kasvun ihmeitä. Rakkaan harrastuksen äärellä ollaan pilke silmäkulmassa ja opitaan usein kantapään kautta. Maria kirjoittaa arjen iloista myös Kanelia ja kardemummaa –blogiin.

Lisää kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot

Pin It on Pinterest

Share This