Kukkaturistina
Kukkaterveiset subtrooppisesta vyöhykkeeltä Välimereltä. Toukokuussa alueen puutarhat ja luonto näyttävät parhaat puolensa, kun ympäristö on vihreän vehreä, lukuisat kukat kukkivat, eikä paahtava aurinko ei ole vielä päässyt kuivattamaan maaperää.
Kyproksen saaren sanotaan olevan kasvitieteilijän paratiisi, ja laulun sanoin sitä kuvataan myös siniseen Välimereen lennähtäneenä kullanvihreänä lehvänä. Tyypillisiä alueen puutarhakasveja ovat muun muassa ihmeköynnökset, palmut, banaanipuut, nahkealehtiset kasvit, mehikasvit ja kaktukset. Tässä otos Välimeren toukokuusta puutarhaharrastajan silmin.
Taidolla viimeistelty kivikkopuutarha on ilo silmälle, niin talon asukkaille kuin ohikulkijoillekin. Pienet kivet suojaavat maan pintaa myös kuivumiselta.
Jo yksi pienikin palmupuu on komea ilmestys näyttävässä ruukussaan. Viherpeukaloiden kääpiöpalmustakin saisi kesäksi upean välimerellisen piharuukun.
Kukassa ovat myös kaktukset ja maan pintaa myötäilevät matalat mehikasvit.
Vanhoja puiden rungot ovat huikean kuvauksellisia. Ne toimivat katseenvangitsijoina sellaisenaan ja luovat rouhean lisän ryhmiin, joissa muut kasvit ovat vihreitä, köynnöstäviä ja kukkivia. Käkkärältä rungolta voi löytyä paikka jopa kukkaruukulle.
Näyttävä istutusryhmä syntyy yhdistämällä eri korkuisia kasveja, joista suurilehtiset ja puumaiset kasvit luovat kukille rehevän vihreän taustan. Jos ryhmä koostuu pelkistä vihreistä kasveista, niin vihreän eri sävyt ja lehtien erilaiset muodot tuovat siihen elävyyttä ja kiinnostavuutta.
Hullummin ei juuri nyt mene kukkarintamalla kotimaassakaan. Näkymiä voinee kuvailla kukkien alkuräjähdyksenä, eikä kukkabongari kohta enää tiedä, mihin pitäisi katsoa ja mistä upeuksista pitäisi kuvia napsia. Naapurissa ovat kauniissa kukassa jo omenapuut, vuorenkilvet, angervot, orvokit… Omatkin omenankukat ovat ihan sillä hilkulla…