
Pieniä askeleita kesää kohti

Lauantaina aurinko paistaa täydeltä terältä kirkkaansiniseltä taivaalta, sunnuntai on harmaa ja sateinen. Viikolla säätila vaihtelee aurinkoisesta tuuliseen ja lempeästä kevätsateesta rankkaan raekuuroon. Kevät keikkuen tulevi, sanotaan.
Omalla kohdallani kevään etenemisen huomaa pöydille ja lattiakasvimaalle kertyvien ruukkujen ja istutusastioiden lisääntymisestä ja yrttien tuoksusta.
Kasvimaan monivuotisten yrttien lisäksi tapanani on istuttaa yrttejä myös ruukkuihin. Rosmariinin ja timjamin hain taimikaupasta, basilika on ruokakaupasta. Mistä tahansa yrtit onkaan hankittu, ne kannattaa istuttaa mahdollisimman nopeasti isompaan ruukkuun, jossa niillä on mahdollisuus vahvistua ja kasvaa.
Samaan ruukkuun voi hyvin yhdistää vaikka kahta tai useampaa eri yrttiä, riippuen ruukun koosta. Ihan alkuun istutuksen päällä voi myös pitää löyhähkösti läpinäkyvää muovipussia, niin kosteus pysyy kriittisen juurtumisvaiheen yli tasaisena.
Basilikasta leikkasin istutuksen yhteydessä muutaman pistokkaan vesilasiin. Kun muistaa huolehtia siitä, että vettä ja valoa on riittävästi, kasvattaa basilika pian uudet juuret. Näin basilikaviljelmän saa helposti moninkertaistettua.
Tyttären yrttiviljelmä on kasvatettu itse siemenistä alkaen. Samassa astiassa on yksi osa persiljaa, toinen osa ruohosipulia ja kolmas osa basilikaa.
Tänä keväänä päätin, että istutan ämpäriperunat viime vuotista aikaisemmin. Tässä kaupan perunat ovat ikkunan äärellä mainospostin päällä vielä kehittelemässä itujaan. Jo muutamassa päivässä on pintaan noussut lupaavat alut.