
Vihreitä virityksiä

Olen vastikään oppinut varsinaisen sanan toiminnalle, joka on hyvinkin tuttua jo nuoresta asti. Kyseessä on hyötäminen, kasvien vuosirytmin huijaaminen siten, että ne saadaan kukkimaan tai tekemään lehtiä väärään aikaan. Iät ja ajat olemme tuoneet esimerkiksi koivun oksia aikaisin keväällä maljakkoon hiirenkorvien kasvatusta varten.
Nyt minulla on maljakossa mustikkaa. Keräilin varvut noin kuukausi sitten, ja lehdessä ne ovat olleet jo pitkälti toista viikkoa. Varvuissa on myös pieniä kukkia. Saa nähdä pääsenkö poimimaan jopa marjat suoraan maljakosta. Mustikan varvut sopivat tuoreen vihreinä mainiosti piristämään kodin kevätilmettä, tai vaikka leikkokukkien kaveriksi tuomaan asetelmaan runsautta.
Hyötäminen kannattaa muuten pitää mielessä myös silloin, jos on suunnitelmissa hedelmäpuiden hoitoleikkauksia. Mikä sen ihanampaa kuin saada esimakua keväästä omenankukkien tai kirsikankukkien muodossa.
Yksi hienosti kukkia maljakossa kehittävistä puutarhakasveista on koreanonnenpensas. Sen pirteän keltaiset kukat kehittyvät ennen lehtiä, joten se on näyttävä väriläiskä keväisessä puutarhassakin. Koreanonnenpensas on suhteellisen varma kukkija, mutta ihan aina ei senkään kukittaminen maljakossa onnistu. Viime vuonna en nimittäin saanut kukkia maljakkoon tuomiini oksiin. Luin sittemmin, että syynä saattoi olla vähälumisen talven kireä pakkasjakso, joka palellutti kukintojen alut. Toivottavasti tämä talvi on ollut suotuisampi.
Viherkasvien hyvinvoinnista ei juuri nyt voi puhua mitään. Kuva kertoo tilanteen ja ennen kaikkea sen, että kevättä odotellaan.
Kevään korvalla ollaan, joten tein jouluasetelmalle viherpesun. Poistin ruukusta kuihtuneen tulilatvan sekä multaa peittävän sammaleen ja kuusenoksan. Sypressi ja mehiruusuke on jouluasetelmissa maalattu tai spreijattu, joten pesin varovasti pois pinnalta valkean kerroksen, niin hyvin kuin sain lähtemään. Nyt haluan nähdä ennen kaikkea vihreää.
Meillä kasvaa sisällä viherkasvien joukossa nykyään myös tammia. Kyseiset taimet kuuluvat koululaisen projektiin kasvattaa terhosta taimi ja sittemmin puu. PS. Tavoitteena oli saada aikaan vankka, hieman pitkäikäisempi jalopuun taimi, mutta toisin kävi. Pari päivää kuvauksen jälkeen tammen alut olivat päätyneet parempiin suihin (alla oleva kuva). Koirakin kaipaa näinä aikoina näköjään kevättä ja tuoretta vihreää.