
Jouluaskarteluja

Olen melkoinen jouluintoilija. Parasta koko joulussa on mielestäni joulun odotus ja juhlaan valmistautuminen. Haluaisin nähdä itseni suuren luokan askartelijana, mutta todellisuudessa menen yleensä sieltä, mistä aita on matalin. Tykkään kyllä väkertää, mutta jotakin todella helppoa ja nopeaa. Kuten luonnollisen kauniita sammalpalloja.
Sammal on kerrassaan mahtavaa askartelumateriaalia. Rautalangan avulla sitä voi muovata melkein kuin taikinaa. Näihin palloihin tarvitaan ainoastaan sammalta ja lankaa. Itse käytin ohutta metallilankaa, kuparin ja hopean värisenä. Mitä yhtenäisempi sammalpala, sen siistimpää jälkeä tulee. Muista, sammaleen keräämiseen tarvitaan AINA maanomistajan lupa. Jos sammalta löytyy kotinurmelta tai mökin takapihan kivikosta, kerääminen on helppoa ja ennen kaikkea luvallista. Sammalta voi tiedustella myös kukkakaupoista.
Sammalta on helpompi käsitellä sen ollessa kosteaa. Jos sammal on ehtinyt kuivua, anna sen imeä hetki vettä esimerkiksi laakeassa astiassa. Pieniä sammalpalloja varten muotoile sammallevystä käsissä haluamasi kokoinen pallo. Kiepauta ympärille metallilankaa. Lisää tarvittaessa sammalpaloja ja kierrä metallilankaa ympärille, kunnes pallo on mielestäsi tarpeeksi tiivis ja jämäkkä. Katkaise lanka vasta lopuksi ja pujottele päät punoksen sisään. Nämä pallot olivat tulossa tarjottimen päälle, joten pohjan aukkokohta ei haitannut mitään.
Sammaleesta pyöritellyt pallot ovat kauniita ihan sellaisenaan ja sopivat luonnonläheiseen asetelmaan.
Tuomalla asetelmaan korkeuseroja sammalpallot saavat lisää näyttävyyttä.
Metsänvihreät sammalpallot ja vanhan jalallisen uurnan ruosteinen pinta, kaikessa yksinkertaisuudessaan näyttävä pari!
Vielä muutama metsäiseen teemaan sopiva koriste tarjottimelle ja olohuoneen pöytäkoriste alkaa olla valmis.
Lopuksi lisäsin tarjottimelle suloisen yhden kukan maljakon. Herkkä syklaamin kukka kevensi metsäaiheista asetelmaa juuri sopivasti.
Olisin halunnut tehdä suuren sammalpallon ulos. Suunnittelin tekeväni sille ”pohjapallon” sanomalehtipaperista ruttaamalla, johon olisin pyöritellyt maalarinteippiä saadakseni halutun muodon. Ystäväni kuitenkin vinkkasi lintujen ja oravien käyvät hanakasti kuivahtaneen sammaleen kimppuun.
Niinpä ryhdyn seuraavaksi väkertämään nyt niin muodikasta kokedamaa, eli japanilaista sammalpalloa. Ainakin hyasintti ja ritarinkukka tulevat pääsemään juuripaakkuineen jouluisen kokedaman sisälle.
Mukavaa jouluun valmistautumista!