Ruusuisia unelmia – osa 2
Ruusuista puhuttaessa värivaihtoehtoja on lukuisia. Miten sitten löytää oikea värimaailma omaan puutarhaan, terassille tai parvekkeelle?
Vihreä kannattaa mieltää näissä ympäristöissä pääväriksi, joka dominoi ja symbolisoi kasvua ja elämää. Tämän lisäksi astioilla ja ruukuilla, johon ruusut mahdollisesti istutetaan on myös oma merkityksensä. Jos pidät väriyhteneväisyyttä tärkeänä, kannattaa panostaa esimerkiksi puhtaan valkoisiin ruukkuihin. Niitä on saatavilla melkein joka kaupassa ja monessa eri koossa. Näin pidät istutusastiat samantyylisinä, joka lisää tietenkin myös harmoniaa.
Muutama idea väreistä. Erittäin hyvin yhteen käyvät esimerkiksi harmaaksi vanhentunut puuaita, jonka vierustalle voisi istuttaa kirkkaan keltaisena loistavaa köynnösruusua. Vanhan ajan pisteaita keltaisen kukkivissa ja vihreän elinvoimalla tarraavilla köynnösruusuilla voisi olla myös hieno yksityiskohta pihalla.
Beiget ruusut sopivat monen värikkään kukan joukkoon. Myös pelkät puhtaat valkoiset ruusut tai beiget ruusut yhdistyessä vihreään luovat jo omanlaisensa selkeän värimaailman, jota on helppo noudattaa.
Jotkut meistä kaipaavat kesällä enemmän räiskyviä värejä ympärilleen, kuten voimakasta punaista tai keltaista. Ruusuille nämä värit käyvät erityisen hyvin ja luonnollisesti. Tällaiset värivaihtoehdot rakentavat näistä kohdista puutarhan pääpisteitä, joiden varassa muiden kukkaistutusratkaisujen on hyvä levätä.
Hempeän punaisissa hehkuvia ruusuja on paljon saatavilla, punaisen värivoimakkuuksilla voi myös leikitellä puutarhassa. Istuta vaikka erisävyisiä punaisia ruusuja lähekkäin ja katso millaisen pihamaalauksen ne luovat yhdessä.
Ruusuja voi yhdistellä hyvin muiden kukkien ja kasvien kanssa. Miltä kuulostaisi ruusu kukkivan ruohosipulin vieressä? Tai ruusu ja saniainen metsäisen puutarhan siimeksessä?
Ruusujen kanssa istutusastiaan käyvät esimerkiksi pienikukkaiset hennot kasvit.
Tässä esimerkki myös juhannusruususta ja syreenistä. Eikä olekin oikein mainio yhdistelmä? Syreenin huumaavaa kukintaa ja juhannusruusujen puhkeamisen odottelua kaikille.