Valitse sivu

Joulukukkailoa

Joulukukkailoa

Kukat ovat aika lailla varma kylävieminen, ja näin joulun aikaan löytyy valtavasti kauniita asetelmia. Itse rakastan yli kaiken hyasintin tuoksua. Ylväs amaryllis taas on aina yhtä upea. Tänä vuonna olen kuitenkin erityisen tykästynyt jouluisiin viherkasviasetelmiin.

Kyllähän se vaan niin on, että moni joulukukka alkaa vähän tökkiä tammikuun puolella. Erilaisista huonekasviasetelmista riittää iloa myös joulun jälkeen.

Ensin voi irrotella jouluiset koristeet ja nauhat, sitten vaihtoon saattaa lähteä ruukku. Kun istuttaa kaikki kasvit uudestaan omiin astioihinsa, niin kotiin saa jo pienen viherpisteen. Tilavaan ruukkuun ja tuoreeseen multaan päästyään asetelman kasvit ponkaisevat vauhdilla kasvuun.

Viherpeukaloiden valikoimasta löytyy asetelmia jokaiseen tyyliin. On perinteistä joulunpunaista, huurrettua valkoista ja tyylikkään vihertävää.

Kun tilaat joulukukka-asetelmat 19.12. tiistaiaamuun klo 10 mennessä, ehdit saamaan ne kaunistamaan kotia tai toimitettuna lahjansaajalle jouluksi. Löydät kaikki Viherpeukaloiden jouluiset kukka-asetelmat täältä.

Kukkien lisäksi myös erilaiset havukasvit kuuluvat olennaisena osana jouluun. Kaunis, pyramidimainen kartiovalkokuusi sopii niin ulko-oven pieleen, parvekkeelle kuin pieneksi joulupuuksi sisätiloihin. Sisätiloissa kartiovalkokuusi vaatii säännöllisen kastelun, sillä se ei siedä kuivumista.

Kartiovalkokuusen löydät tästä linkistä.

Marian hyötytarha toivottelee teille oikein ihanaa joulun odotusta ja mukavaa loppuvuotta.

Tavataan taas tammikuussa!

 

Tietoa kirjoittajasta

Marian hyötytarhassa

Marian hyötytarhassa kokeillaan, kokataan ja kuvataan. Viherpeukaloiden blogin vieraskynäilija on innokas kotipuutarhuri, joka haluaa ruokkia perheensä luomusti ja opettaa lapsilleen kasvun ihmeitä. Rakkaan harrastuksen äärellä ollaan pilke silmäkulmassa ja opitaan usein kantapään kautta. Maria kirjoittaa arjen iloista myös Kanelia ja kardemummaa –blogiin.

Lisää kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot

Pin It on Pinterest

Share This