Valitse sivu

Sadepäivän mielenrauhaa

Sadepäivän mielenrauhaa

 

Kello nakuttaa hyllyn päällä. Välillä ohi kulkeva metro kiinnittää huomioni. Takkatuli rätisee ja humisee. Muuten on hiljaista. Juuri nyt ei sadakaan, mutta koko päivän on kyllä tullut vettä. Pojat lähtivät saunomaan ja minä istun takkatulen ääressä, nyt läppäri sylissä. Uuni on päällä ja miehen hautumaan laittama lihapata valmistuu hiljalleen.

Tällaiset päivät ovat täällä siirtolapuutarhalla aivan ihania. Syyssää ja takkatuli, keinutuoli ja rauha maassa, laiskanpulskeaa syystöiden suunnittelua. Mökillä ollessa ihan vaan sohvalla makaaminenkin palvelee jotain: tietoisena rauhoittumisena ja ajan ottamisena itselleen. Miten sama toiminta voikin tuntua kotona vain, no jumittamiselta ja vetelehtimiseltä?

Paljon puhutaan siitä kuinka puutarhan hoitaminen vaikuttaa suotuisasti mielenterveyteen (kokeile vaikka googlettaa puutarhanhoito ja mielenterveys). En ihmettele, kukkapuskassa möyriessä tulee harvemmin ajateltua muuta kuin edessä näkyvää rikkaruohoa tai aivot raksuttaa uusien puutarhaideoiden parissa. Mutta ei vain se puutarhassa puuhastelu vaan koko tämä ympäristö on minusta se joka tuo rauhaa ja vapauttaa stressistä. Olen huomannut, että jos illalla on vaikea rauhoittua nukkumaan, alan tietoisesti suunnitella puutarhaan uusia kukkapenkkejä tai miettiä milloin ehdittäisiin mökistä se ja tuo kohta kunnostaa nuin ja näin. Sillä kuinka realistisia nämä suunnitelmat ovat, ei ole mitään merkitystä, tärkeintä on keskittyä miettimään puutarhaa ja antaa mielen lentää. Uni tulee helpommin, kiristävä tunne helpottaa ja hengitys tasaantuu.

 

Meillä on täällä siirtolapuutarha-alueella ihmisiä joka lähtöön, lapsiperheitä entistä enemmän, osa jo teinilasten perheitä, on yksin asuvia, on mökin kimppaomistuksia, on eläkeläisiä ja keski-ikäisiä. Pikkulapsiperheissä tappikansalaiset syödä natustavat multaa, hiekkaa, kaikkea vihreää mitä käsiinsä saavat ja isommat pörräävät menemään pitkin aluetta, kiipeillen ja nujakoiden kuin konsanaan ”vanhoina hyvinä aikoina”. Me aikuiset kyykimme kukkapenkeissämme tai nautiskelemme takkatulesta, käymme yhteisillä saunavuoroilla kartanolla ja ostamme elomarkkinoilla omalla alueella tuotettua hunajaa. Kaikille jotain, puuhailu pihalla pitää terveyttä ja mielenterveyttä yllä, mullan syöminen kasvattaa tappikansalaisista kestävämpiä maailman flunssamyrskyjä vastaan ja lapset oppivat kiipeilemään puissa kuin pienet apinat sekä tietävät mistä ruoka tulee.

Vaikka kaikilla täälläkin välillä otsapanta kiristää ja naapurit sapettaa, niin kuitenkin väittäisin, että olemme täällä kaikki niin onnellisia. Sekalainen seurakuntamme eri taustoilla, yhteisenä rakkauden kohteena kuitenkin kaunis siirtolapuutarha.

No menipä sentimentaaliseksi. Mutta kun onni on oma siirtolapuutarha keskellä ruuhkavuosien kaoottisuutta. Niin se vaan on.

 

Tietoa kirjoittajasta

Ruuhkavuositarhuri

Ruuhkavuositarhuri on nelikymppinen nainen joka bloggaa kaupunkilaisesta mökkeilystä ja puutarhatöistä. Kliseisen ruuhkaisia vuosia elävään perheeseen kuuluu ukko-kullan lisäksi kaksi Vaahteramäen Eemeliä sekä mm. yksi keskeneräinen väitöskirja (aiheuttaa huolta liki yhtä paljon kuin lapsetkin). Melkein puolet vuodesta perheyksikkö asuu piskuisessa punaisessa mökissä siirtolapuutarhassa Helsingissä. Se se on loputon puuhamaa tässä loputtoman puuhan elämässä ja siitä juttua tässä blogissa.

Lisää kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot

Pin It on Pinterest

Share This