Valitse sivu

Chilien kypsymistä ja ensimmäistä satoa

Chilien kypsymistä ja ensimmäistä satoa

Kesä alkaa olla ohi ja chilinkasvattajat odottavat vesi kielellä hedelmien kypsymistä. Sato tuntuisi olevan hieman myöhässä, joka johtunee kylmästä kesästä. Raakileita on valtavasti mutta kypsiä hedelmiä ollaan saatu vasta muutamia. Ne ovatkin sitten olleet sitäkin maukkaampia, etenkin koska joukossa on monia meille aiemmin tuntemattomia lajikkeita. Kasvatusoperaatio on onnistunut, sillä kaikki yksilöt ovat alkaneet tuottamaan hedelmänalkuja. Seuraamme säiden kehittymistä ja harkitsemme sadon loppuun kypsyttämistä sisätiloissa.

 

Starflame

Pikkuruinen kasvi tuottaa paljon kauniin keltaisia chilejä. Polte on yllättävän kova ja se sopii maultaan erinomaisesti tomaattisalsaan.

 

Piriz

Edellisvuosien suosikkimme. Raakileet ovat ensin valkoisia, sitten violetteja, kunnes saavat lopulta oranssin värin.

Nagamorich

Emme ole vielä päässeet maistamaan tätä hurjimusta. Pudotti kaikki ensimmäiset kukkasensa, mutta toiselta kierrokselta alkoikin sitten jo kehittyä chilin alkuja.

Jalapa

Nämä pötkylät odottelevat vielä punaista väriä. Mainioita juustolla täytettynä ja grillattuna!

Orange Habanero

Pitkät oksat valtaavat tilaa parvekkeella. Mieletön määrä raakileita! Nagan tavoin pudotteli ensin kukkasia, jonka jälkeen vasta alkoi muodostaa hedelmää. Innolla odotamme näiden pommien kypsymistä.

 

Apache

Rönsyilevä, pienilehtinen, kaunis kasvi. Miedohko maultaan.

Chiliamppeli

Todella mieto, paprikan makuinen. Iloa silmälle, etenkin pieni koko on plussaa ahtaalla parvekkeella.

 

Eipä sitten muuta, erittäin hyvää syyskuuta kaikille viherpeukkuilijoille!

Tietoa kirjoittajasta

Chilijutunjuuri

Chilijutunjuurta on espoolaisen pariskunnan chilin kasvattamiseen syventyvä blogi. Heidi ja Johnny käyttävät lasitettua parveketta sekä harkinnan mukaan kasvatustilkkua Espoon puolarmaarissa. Kasvualustana on tähän asti ollut multa sekä altakasteluruukut. Nyt neljättä vuotta chilin lumoissa.

Lisää kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot

Pin It on Pinterest

Share This