Omenahommissa

Puolet tämän vuoden sadosta. Tavoitteena tehdä yksi piirakka. Nih.

Omenat alkavat olla valmiita. Varma syksyn merkki. Ja varma syksyn merkki on myös se, että omenasadon hyödyntäminen alkaa kuumotella. Kahdeksan siirtolapuutarhavuotemme aikana on soseutettu, hillottu, lohkottu ja survottu. Tehty valtavia omppopiirakoita, tehty mainioita omenaisia ja tuntikausia haudutettuja lihapatoja ja huonoina omenavuosina varmisteltu jo hyvissä ajoin, että paremman vuoden sadosta on vielä soseita jäljellä huonon vuoden jouluksi. Pakko kun on olla a) omaa omenahilloa juustojen kanssa syötäväksi b) pakko olla omaa omenasosetta joulukakkuun laitettavaksi. Mutta ollaan myös mietitty yksin ja yhdessä naapurien kanssa, että mihin näitä omanoita enää tunkee sen jälkeen kun omat varastot on täynnä…

Tänään, lauantaina 2.9. oli Helsingin Sanomissa iso juttu yrittäjästä joka on pistänyt pystyyn Omenasieppariyrityksen. Ideana on kerätä ylijäämäomenat pihoilta pois, puristaa ne mehuksi ja työllistää osatyökykyisiä henkilöitä. Briljantti idea, jonka yrittäjä Susanna Pykäläinen oli bongannut Norjasta. Tässä liikeideassa on jotain niin kovin tätä päivää. Yhteisöllisyyttä, vastuunkantoa työllistämisestä, ravinnon hyötykäyttöä jotta se ei päädy roskikseen jne…

Mehujen myyntipaikoista vinkeinpänä jäi mieleen Kansallismuseon kauppa. Kansallismuseon pihalla on kaksi isoa omenapuuta joiden sato on tähän mennessä aina mennyt hukkaan, nyt se kerätään talteen ja museovieraat voivat ostaa sadon mehuna! Ajatelkaa miten mahtava tarina omenamehulla!

Surettaa vain yrittäjän puolesta sama kuin mitä hän itsekin lehtijutussa harmittelee: tämän vuoden omenasato kun on kituinen versio viime vuoden ennätyksistä. Vaikka näinhän se menee, monella hirmusatoa tuottaneella puulla on nyt ansaittu vuosiloma käynnissä.

Vaikka omenasato on kehno, niin AINOA pupukatastrofista kasvimaalla selvinnyt kesäkurpitsan taimi on nyt tuottanut satoa. Vähän itkettää, mamin kultu. Sitkeä ja reipas.

Meillä on täällä siirtolapuutarhalla valtavasti omenapuita, meidänkin pihassa 5 vanhusta, naapurilla vain kaksi, mutta valtavan satoisia yksilöitä. Viime vuonna kun omenaa oli aivan hervottomia määriä, täälläkin kiitettävästi välitettiin Stadin omenapörssin kautta yksityisviestillä tietoja mökkipihoista joista sai käydä poimimassa omenoita.

Meillä omenasatoa kyllä pyritään hyödyntämään parhaamme mukaan, mutta huono omatunto on väistämätöntä, aina menee hukkaan. Omenoita pitäisi olla poimimassa päivittäin, suurin osa pudokkaista kun on pilalla jos vain viikonlopuksi tulee mökille.

Viime vuonna soseutimme omenaa taas kymmeniä litroja. Hillosimme muutaman litran ja pussitimme omenalohkoja sellaisenaankin pakastimeen vaikka muffinssitaikinan tai sen alussa mainitun lihapadan sekaan heitettäviksi. Yhtenä vuonna hauskuutimme itseämme pakastamalla tuorepuristettua mehua 3 litran hanapusseissa joita nimitimme virtsapusseiksi. “Otatko uuden virtsapussin sulamaan, aamulla juotiin edellinen loppuun”. Ahhahaha. Vitsi, hämmästyttävää kyllä, kantoi kevääseen asti. Kertonee jotain sekin. Meistä. Siis. #väsynyttäläppää.

Mutta siis jotenkin toivoisin, että tällaiset Omenasieppariyritykset ja omenapörssit ynnä muut ottaisivat kunnolla tuulta alleen. Kyllä se ruuan heittäminen roskiin kirpoo niin kovasti, että kaikki käyttöideat otetaan kyllä avosylin vastaan. Keinot on monet jotta omenoista saa hyödyn irti.

Ei muuta kuin reippaita omppoviikkoja kaikille!