Ruuhkavuositarhurin unelmat…

… ne ne ovat ainakin minun päässäni valtaisia, mutta ei tässä oltaisi nimimerkin väärttejä, ellei todellisuudessa toteutukset olisi, sanottaisiinko, niukempi, sanottaisiinko ruuhkavuosien realiteetteihin muokkaantuvia tai ajoittain jopa nuupahtavia. Niin. Koska lapset. Työt. Se väitöskirja. Purjeveneen yhteisomistus. Koska reissut. Koska päiväkoti, eskari, maksalaatikko, pikkulegot ja joka ilta pyörivät tiskikone ja pyykinpesukone. Elämässä on kaikenlaista mihin sitä aikaansa saa ihan kiitettävissä määrin hassattua. Mutta yksi niistä on puutarha.

Viime syksynä. Ihana rehevä, vähän räjähtäneen näköinen puutarhamme. No okei, heti ruohonleikkuun jälkeen tilanne näytti taas paljon huolitellummalta… 😉

Ja se puutarha onkin sitten tämä meidän perheen suuri yhteinen rakkauden kohde: siirtolapuutarha. Pieni punainen mökki (jatkuvan remontoinnin kohde, kuinkas muuten?) toimii tukikohtana myös talvisaikaan, mutta kesät, voi pojat, ne ne on kaupunkilaismökkeilijän piehtarointiaikaa. Talvisin asumme muutaman kilometrin päässä mökistämme. Esikoisen kanssa puhumme sujuvasti kotikodista ja mökkikodista. Niin paljon luuhaamme mökillä silloin kun ei kylmimmät kuukaudet ole käsillä. Mökiltä kuljemme töihin ja tarhaan, vieraisille, kauppaan, saunaan ja kaupungille. Pikkuisen mökin pikkuiset puitteet eivät ahdista yhtään. Piha on meidän mittapuulla iso ja möngittävää riittää koko perheelle.

Rouvalla niin muikea ilme. Onnellinen syksyinen viikonloppu 2016. Aurinko paistoi ja hellehattu oli ahkerassa käytössä. Omenat kypsyivät vauhdilla ja pojat söivät niitä suoraan puusta. Myös siis taapero. Alimmat oksat notkuivat pikku-ukonkin ulottuvilla.

Puutarhan hoito on meillä sellaisella amatöörimäisellä rakkaudella hallussa. Ruuhkavuositarhurin rakkaudella. Taistelut valitaan sen mukaan kuinka järki päässä ja analyyttisen viileitä strategeja nyt sillä päähänpistohetkellä satutaan olemaan. (Kröhm.) Suuruudenhulluus kulkee käsi kädessä tietämättömyyden kanssa. Sanokaa minun sanoneen. Me kokeillaan ja tartutaan uhkarohkeudella saksiin, pistosahaan (se on kuin raid. Yllättävän kätevä niin kotona kuin puutarhassakin) tai naapurin moottorisahaan (ai kamala! Vuokko, se tosiaan on vieläkin meillä lainassa!!)

Rikkaruohoa on välillä niin, että meinaa hermot mennä. Sitä mukaan kuin saa aseteltua kiviä kivaksi asetelmaksi niin taapero käy ne kieputtamassa omalle mallilleen. Kun yksi kohta saadaan kivaksi on seuraava jo hirmuinen. Mutta silti. Hommia tehdään ja puutarha näyttää kotoisalta, ei romuläjältä, mutta ei myöskään upealta. Vaan sellaiselta kivalta, vähän nuhjuiselta, ehdottomasti vanhalta. Sympaattiselta. Rakastetulta.

Tämä on ensimmäinen tekstini tänne Viherpeukaloihin. Hyvä hetki aloittaa. Uuden kevään, uuden alun kynnyksellä.

Isä ja poika ”kylänraitilla”. Sesonkiaikana kaikki pyrkivät mahdollisuuksien mukaan välttelemään auton tuomista puutarhan porttien sisäpuolelle. Välttelyä helpottaa yhteiskäytössä olevat maitokärryt pääportin luona.