Valitse sivu

Haaveilua aikaisesta keväästä

Haaveilua aikaisesta keväästä

Hyacinthus + Tulipa

Kevään pieni takapakki sai meren jäätymään uudelleen, mutta puutarhahaaveisiin se ei päässyt puremaan. Haaveiden varassahan näillä leveysasteilla on totuttu pärjäämään pitkiäkin aikoja. Juuri tällä hetkellä kevät etenee taas kohisten, ja puutarhakeväästä on kehkeytymässä mitä loistavin.

Vaikka Pohjolan kesää ei mikään voita, voi eteläisemmän Euroopan aikaisesta keväästä olla pikkuisen kateellinen. Esimerkiksi tällä hetkellä Hollannissa ja Ranskassa kukat kukkivat jo ja nurmi viheriöi. Ajatukseni näiden maiden puutarhoihin suuntasi Viherpeukaloiden kevään kampanja Äänestä ja voita inspiraatiomatka, jossa ideana on äänestää oma suosikkinsa asiakkaiden puutarhakuvista. Kampanjan puutarhakuvat on kerätty Viherpeukaloiden asiakkaiden lähettämistä kuvista. Niistä näkee, että kukoistavat ne kotimaisetkin puutarhat komeasti.

Kaikkien osallistujien kesken arvotaan tänäkin vuonna upea 4 hengen puutarhamatka, jossa voittaja pääsee matkaseurueensa kanssa tutustumaan maailman kauneimpiin puistoihin ja puutarhoihin. Tällä kertaa voittaja saa jopa valita itse matkan kohteen kahdesta vaihtoehdosta: joko Pariisi ja Versaillesin puutarha tai Amsterdam ja Hollannin kukkaloisto.

Versailles1

Versailles3

Pariisista tehdään retki loisteliaaseen Aurinkokuninkaan Versaillesiin, jonka puisto on malliesimerkki symmetriaa ja geometrisia muotoja korostavasta klassisesta muotopuutarhasta. Versaillesin palatsi ja puutarhat kuuluvat Unescon maailmanperintöluetteloon.

Keukenhof2

Amsterdamissa puutarhakohteena on kuuluisa Keukenhofin kukkapuisto, joka tunnetaan maailman suurimpana puutarhana ja tulppaanimarkkinoiden keskuksena. Siellä jopa miljoonat tulppaanit, hyasintit ja narsissit loistavat kilpaa toistensa kanssa kevään kukoistuksessaan ja hehkuvissa väreissään.

Molemmat kohteet kuuluvat puutarhamatkojen ehdottomiin helmiin, joista varmasti riittää inspiraatiota kotipuutarhaan asti. Kaiken huipuksi voittomatka on varattu 4 hengelle, joten kampanjasta kannattaa kertoa eteenpäin kaikille puutarhanhoidosta kiinnostuneille kavereille ja ystäville.

Kampanjaan ehtii vielä käydä osallistumassa www.viherpeukalot.fi etusivun  Arvonta-bannerista tai alla olevaa kuvaa klikkaamalla.

Banneri

Tietoa kirjoittajasta

Pihatontun päiväkirja

Pihatontun päiväkirjassa havainnoinnin kohteena on kallioinen esikaupunkipiha kuivahkon kangasmetsikön kupeessa Etelä-Suomessa. Havukasvivaltaisella pihalla sijaitsee myös kompakti hyötytarha kääpiöomenapuineen, marjapensaineen ja yrtteineen. Pihatonttu nauttii pihalla oleilusta, istutuskokeiluista ja kasvun seuraamisesta. Haaveena on oppia lisää villivihanneksista ja kompostoinnista. Pihatontun unelmapuutarha on luonnonläheinen. Päiväkirja kuvaa tyypillisen innokasta kotipuutarhuria, jolla on lähtökohtaisesti enemmän intoa kuin tietotaitoa.

Lisää kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot

Pin It on Pinterest

Share This