
Koristeelliset krassit

Nyt kun keli alkaa vihdoin näyttää siltä kuin toukokuussa kuuluukin, on hyvä hetki kylvää koristeellisia krasseja. Nämä puutarhan yksivuotiset kesäkukat ovat valloittavan ihania ja sopivat monenlaiseen puutarhaan.
Koristekrassia löytyy sekä köynnöstävänä että pensasmaisena. Niitä voi kasvattaa ruukuissa, amppeleissa ja säleiköissä. Erityisen hauska krassi on vaikkapa ison kiven juurella.
Krassia voi esikasvattaa tai kylvää suoraan kasvupaikalle. Koristekrassi viihtyy köyhähkössä maassa, sillä liian ravinteikas kasvualusta saa kasvin tuottamaan lehtiä kukkien sijaan. Itse pidän erityisesti krassin raikkaista ja kauniista lehdistä, joten olen kasvattanut koristekrassia sekä laihassa maassa että lannoitetussa kesäkukkamullassa. Molempi parempi.
Krassi pitää säännöllisestä kastelusta. Se on nopeakasvuinen ja suotuisissa kasvuoloissa koristekrassi kukkii runsaasti.
Nykyään krasseja on saatavilla monen värisinä. Yleisimmin sitä näkee oranssin, keltaisen ja punaisen sävyissä. Mutta krassia löytyy myös herkkänä vaaleakukkaisena tai erikoisen roosan värisiniä, kuten tämä köynnöskrassi ’Purple Emperor’
Krassit kukat ja lehdet ovat syötäviä. Ne koristavat niin kesäistä juhlapöytää, salaatteja kuin juhlaruokiakin.
Krassin siemeniä kannattaa liottaa noin vuorokausi ennen kylvöä. Minulla odottaa juuri vesilasissa isoköynnöskrassi ’Out of Africa’ -siemenet. Tämän lajikkeen lehdistä pitäisi tulla vaaleanvihreitä ja valkojuovikkaita. ’Black Velvet’ lajikkeen kukat ovat puolestaan tummanpuhuvia ja suorastaan samettisen näköisiä. Jään innolla odottamaan!