Daalian talvetus (ja daaliahuijaus)

Mainitsin ohimennen syyskuun alussa täällä, miten ostamani valkoinen 'Cafe au lait' daalia paljastui joksikin ihan muuksi. Nooh, kyseisestä kojusta tehdyt messuostokset jatkoivat samalla linjalla loppuun asti. Jokaikinen daaliajuurakko puhkesi kukkaan erilaisena kuin olin sen ostanut. Jospa vihdoin ottaisin opiksi Lue koko kirjoitus

Kalamondiini, pikkuinen sitruspuu

Pikkuinen sitruspuu, kalamondiini, taitaa olla vähän haastavan maineen omaavista sitruspuista se kaikkein helppohoitoisin. Sen lehdet ovat kiiltävän vihreät ja kukat valkoiset. Hedelmät ovat pienet, oranssit ja todella kirpeät. Kalamondiinit viihtyvät kesäaikaan esimerkiksi terassilla tai ihan taivasalla. Se pitää valosta ja Lue koko kirjoitus

Keittiöpuutarhassa syyskuussa

Syysmyräkkä on riepotellut puutarhaa pari päivää. Tuulessa lentelevät keltaiset lehdet ovat saaneet syksyn tuntumaan konkreettiselta, vaikka syyskuun keittiöpuutarhassa on vielä paljon sadonkorjuuta ja muuta puuhaa. Kasvihuone on täynnä ihanan värikkäitä tomaatteja. En ole vielä tehnyt ansarin syyssiivousta, joten jokainen auringonsäde Lue koko kirjoitus

Syksy saapui puutarhaan ja myymälään

Syksy on saapunut paitsi puutarhaan, niin myös Viherpeukaloiden puutarhamyymälään. Myymälä on juuri nyt täynnä syksyn hehkuvia värejä. Nyt on hyvä hetki tarkistaa lyhtyjen tilanne kotona, sillä tarjolla on toinen toistaan kauniimpia valon tuojia. Voin vain kuvitella, miten upeasti kynttilänvalo tuikkii Lue koko kirjoitus

Monikäyttöiset maanpeittäjät!

Monivuotiset perennat pärjäävät oikealla kasvupaikalla pienellä hoidolla, kasvavat rehevästi ja kukkivat runsaasti. Maanpeiteperennat ovat luonnollisia maanpinnan kattajia. Ne vehreyttävät ja kukittavat puiden sekä pensaiden alustat ja ovat erinomaisia istutusten reunuksissa ja rinteissä sekä toimivat myös nurmikon korvikkeena. Kukkapenkeissä maanpeiteperennojen avulla saadaan Lue koko kirjoitus

syötävät kukat

Yrttilaatikko – räjähdys keittiöpuutarhassa

Kerroin aikaisemmin (täällä) kauniista sinkkisestä yrttilaatikosta, jonka istutin alkukesästä. Koska rakastan yrttejä ja meillä kuluu niitä kesäkeittiössä  p a l j o n, keittiöpuutarhasta löytyy myös toinen, suurempi yrttilaatikko. Joka on nyt heittäytynyt vallan villiksi!

laatikkopuutarha

Kesähuoneen vieressä on neljän viljelylaatikon laatikkopuutarha. Tänä vuonna täytin yhden laatikoista pelkästään yrteillä. Usein nämä kasvavat minulle ruukuissa kasvihuoneen ympärillä tai siellä täällä keittiöpuutarhassa.

Yrttilaatikko

Olin aluksi hieman huolissani yrttilaatikon paikasta, sillä sinne paistaa ainoastaan ilta-aurinko. Monet yrtithän rakastavat aurinkoa ja lämpöä. Nooh, tänä kesänä molempia on todellakin riittänyt ja vähän varjoisampi paikka on ollut enemmän kuin tervetullut. Syvässä multatilassa, vähän varjossa, sopivasta kastelusta nauttien yrtit ovat valloittaneet koko kulmauksen ja pursuvat laatikon reunojen yli joka suuntaan.

Salvia

Talvetan monivuotiset, ruukuissa kesän kasvaneet yrtit nostamalla ne perunapenkkiin. Kuten tämän yläkuvan useamman vuoden ikäisen salvian. Tänä vuonna tämäkin pyrähti ihan uudenlaiseen kasvuun laatikossa ja on jo valtava pehko.

Yrttilaatikko

Salvian vieressä kasvaa valkosipulilta maistuva ruohosipuli eli kiinalainen ruohosipuli. Kulmassa on vielä melko hentoinen mansikkaminttu. Korkea yrtti on puolestaan rakuuna, joka venahtaa lisää pituutta joka päivä.

Yrttilaatikko

Siemenestä laitetut sileälehtinen persilja, korianteri ja muut hentoiset alut näyttävät jäävän mohinto- ja suklaamintun jalkoihin. Pitääkin käydä karsimassa niitä vaikka smoothien joukkoon, niin tilaa riittää kaikille.

Kehäkukka-keittiöpuutarha

Vihreän yrttimassan lisäksi laatikkopuutarhassa on myös väriä. Kehäkukat ja samettikukat tuovat keittiöpuutarhaan paitsi iloisen ilmeen, niin tarjoavat myös oivan lisän kesäruokiin. Niiden kukat ovat syötäviä (kuten myös yrttien kukat) ja koristavat kauniisti leivonnaisia, kesäjuomia ja salaatteja.

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa Jätä kommentti