Amarylliksen istuttaminen

Amaryllis eli ritarinkukka on näyttävä joulunajan kukka. Kasvun seuraaminen sipulista pitkänhuiskeaksi kaunottareksi on osa jouluperinteitäni siinä missä pipareiden leipominen. Amarylliksen istuttaminen on helppoa ja onnistuu myös perheen pikkutonttujen kanssa. Minulla oli kaksi amarylliksen sipulia, punainen 'Red Lion' ja valkoinen 'Alfresco'. Lue koko kirjoitus

Ripaus joulua kasvihuoneessa

Nyt kun halloween ja pyhäinmiestenpäivä on ohitettu, voi pikku hiljaa siirtää katseita kohti joulua. Joulu hiipii meillä ensin kasvihuoneeseen ja terassille, ja vasta sitten sisätiloihin. Ripaus joulua kasvihuoneessa piristää marraskuun päiviä ja saa sormet syyhyämään havutöiden pariin. Liian aikaisen jouluähkyn Lue koko kirjoitus

Syyspuuhia puutarhassa

Kelit ovat parin viikon sisällä heitelleet melkoisesti. Hehkuvasta ruskasta on menty monin paikoin ensilumeen ja toisaalta sääennuste lupailee seuraavalle viikolle taas lähes 10 asteen lämpötiloja. Koita tässä nyt sitten pysyä perässä! Meidän puutarhassa riittää vielä kosolti syyspuuhia, vaikka näitä Lue koko kirjoitus

Daalian talvetus (ja daaliahuijaus)

Mainitsin ohimennen syyskuun alussa täällä, miten ostamani valkoinen 'Cafe au lait' daalia paljastui joksikin ihan muuksi. Nooh, kyseisestä kojusta tehdyt messuostokset jatkoivat samalla linjalla loppuun asti. Jokaikinen daaliajuurakko puhkesi kukkaan erilaisena kuin olin sen ostanut. Jospa vihdoin ottaisin opiksi Lue koko kirjoitus

Kalamondiini, pikkuinen sitruspuu

Pikkuinen sitruspuu, kalamondiini, taitaa olla vähän haastavan maineen omaavista sitruspuista se kaikkein helppohoitoisin. Sen lehdet ovat kiiltävän vihreät ja kukat valkoiset. Hedelmät ovat pienet, oranssit ja todella kirpeät. Kalamondiinit viihtyvät kesäaikaan esimerkiksi terassilla tai ihan taivasalla. Se pitää valosta ja Lue koko kirjoitus

onnellisuus

Sadepäivän mielenrauhaa

 

Kello nakuttaa hyllyn päällä. Välillä ohi kulkeva metro kiinnittää huomioni. Takkatuli rätisee ja humisee. Muuten on hiljaista. Juuri nyt ei sadakaan, mutta koko päivän on kyllä tullut vettä. Pojat lähtivät saunomaan ja minä istun takkatulen ääressä, nyt läppäri sylissä. Uuni on päällä ja miehen hautumaan laittama lihapata valmistuu hiljalleen.

Tällaiset päivät ovat täällä siirtolapuutarhalla aivan ihania. Syyssää ja takkatuli, keinutuoli ja rauha maassa, laiskanpulskeaa syystöiden suunnittelua. Mökillä ollessa ihan vaan sohvalla makaaminenkin palvelee jotain: tietoisena rauhoittumisena ja ajan ottamisena itselleen. Miten sama toiminta voikin tuntua kotona vain, no jumittamiselta ja vetelehtimiseltä?

Paljon puhutaan siitä kuinka puutarhan hoitaminen vaikuttaa suotuisasti mielenterveyteen (kokeile vaikka googlettaa puutarhanhoito ja mielenterveys). En ihmettele, kukkapuskassa möyriessä tulee harvemmin ajateltua muuta kuin edessä näkyvää rikkaruohoa tai aivot raksuttaa uusien puutarhaideoiden parissa. Mutta ei vain se puutarhassa puuhastelu vaan koko tämä ympäristö on minusta se joka tuo rauhaa ja vapauttaa stressistä. Olen huomannut, että jos illalla on vaikea rauhoittua nukkumaan, alan tietoisesti suunnitella puutarhaan uusia kukkapenkkejä tai miettiä milloin ehdittäisiin mökistä se ja tuo kohta kunnostaa nuin ja näin. Sillä kuinka realistisia nämä suunnitelmat ovat, ei ole mitään merkitystä, tärkeintä on keskittyä miettimään puutarhaa ja antaa mielen lentää. Uni tulee helpommin, kiristävä tunne helpottaa ja hengitys tasaantuu.

 

Meillä on täällä siirtolapuutarha-alueella ihmisiä joka lähtöön, lapsiperheitä entistä enemmän, osa jo teinilasten perheitä, on yksin asuvia, on mökin kimppaomistuksia, on eläkeläisiä ja keski-ikäisiä. Pikkulapsiperheissä tappikansalaiset syödä natustavat multaa, hiekkaa, kaikkea vihreää mitä käsiinsä saavat ja isommat pörräävät menemään pitkin aluetta, kiipeillen ja nujakoiden kuin konsanaan ”vanhoina hyvinä aikoina”. Me aikuiset kyykimme kukkapenkeissämme tai nautiskelemme takkatulesta, käymme yhteisillä saunavuoroilla kartanolla ja ostamme elomarkkinoilla omalla alueella tuotettua hunajaa. Kaikille jotain, puuhailu pihalla pitää terveyttä ja mielenterveyttä yllä, mullan syöminen kasvattaa tappikansalaisista kestävämpiä maailman flunssamyrskyjä vastaan ja lapset oppivat kiipeilemään puissa kuin pienet apinat sekä tietävät mistä ruoka tulee.

Vaikka kaikilla täälläkin välillä otsapanta kiristää ja naapurit sapettaa, niin kuitenkin väittäisin, että olemme täällä kaikki niin onnellisia. Sekalainen seurakuntamme eri taustoilla, yhteisenä rakkauden kohteena kuitenkin kaunis siirtolapuutarha.

No menipä sentimentaaliseksi. Mutta kun onni on oma siirtolapuutarha keskellä ruuhkavuosien kaoottisuutta. Niin se vaan on.

 

Kirjoittanut Ruuhkavuositarhuri Jätä kommentti