
Herkkuja puutarhasta

Loppukesästä puutarhan herkulliset sadot hemmottelivat ahkeria puutarhureita. Tomaatteja ja kurkkuja kypsyi runsaasti. Samoin monenlaiset yrtit kasvoivat runsaina kasvihuoneessa.
Myös eksoottinen maissi alkoi pitkän viileän jakson jälkeen kasvaa täyteen mittaansa ja tähkät pääsivät myös kehittymään. Maissi kannattaa silti yrittää muistaa istuttaa mahdollisimman aikaisin maahan, koska Suomen kasvukauden pituudesta ja ajankohdasta ei koskaan tiedä niin kuin saimme huomata tänä vuonna.
Valtavat keltaisena hehkuvat aurinkopallot eli auringonkukat ovat paitsi iloa levittämään puutarhaan, niin myös hyödyllisiä ruokailuhetkiä silmällä pitäen. Loppukesästä voit katkaista auringonkukan ja irrottaa siitä lukuisat siemenet, jotka ovat hyvää ravintoa kuivattuina.
Muistan kuinka eräskin vuosi minulla oli monta auringonkukkaa, joista halusin kuivata ja säilöä siemenet. Voin sanoa, että tähän käsinäppäryyttä vaativaan tehtävään täytyy varata aikaa. Kuivatuksen voi tehdä helposti auringossa jos sitä vielä riittää tai yhtä hyvin tähän käy alhainen lämpötila uunissa tai infrapunakuivain. Auringonkukan siemenet ovat terveellinen lisä muun muassa salaatteihin. Kannattaa myös kokeilla paahtaa auringonkukan siemeniä pannulla ja lopussa lisätä niihin hunajaa. Vuohenjuustosalaatti vesimelonin- tai hunajamelonin paloilla ja näillä hunajaisilla auringonkukansiemenillä on todella maukasta.
Lehtikaalisipsit ovat joka syksyisiä herkkupaloja, jotka hurmaavat ruokaintoilijat terveellisyydellään. Paras lajike tähän on ehdottomasti “Westland Autumn”. Sen röpelöiset lehdet muuttuvat rapeiksi vihreiksi sipseiksi pienessä määrässä öljyä ja uunin lämpöä. Lopuksi päälle voi ripotella esimerkiksi vaaleanpunaista Himalajan suolaa tai hienoa merisuolaa. Ohessa tarkempi ohje.
Pese ja kuivaa tuoreet lehtikaalit. Revi lehtikaaleista keskisuuria paloja varren kummaltakin puolelta niin, että keskellä oleva kova varsi jää käyttämättä.
Asettele lehtikaalipalat väljästi esimerksi leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Hiero lehtikaaliin oliiviöljyä kauttaaltaan. Tässä voit kokeilla kuinka öljyisiä haluat sipseistäsi. Suosittelen käyttämään öljyä kohtuudella, koska lehtikaalit kyllä kuivuvat uunissa ilman öljyäkin. Pieni silaus öljyä sen sijaan antaa lehtikaaleilla rapean tekstuurin. Ripottele vielä öljytyiden kaalien päälle hyppysellinen hienoa merisuolaa.
Aseta pelti uuniin, jossa on 140 astetta. Anna olla tässä lämpötilassa kymmenisen minuuttia. Laske sitten uunin lämpötilaa 100 asteeseen. Voit käydä tarkastamassa milloin lehdet alkavat kuivua, mutta itse olen joutunut kuivattamaan vielä tässä lämpötilassa sipsejä noin 50 minuuttia. Tärkeintä on, että lehtikaalisipsit jäävät vihreiksi. Heti kun ne alkavat muuttua ruskehtaviksi ne palavat ja tässä vaiheessa maku on jo menetetty. Täydellisen rapeuden ja suolaisuuden löytäminen onkin harjoituksen tulosta, joten jos ensimmäinen satsi ei onnistukaan, seuraavalla kerralla onnistuu varmasti jo paremmin.