Hurmaavat pelargonit

Pelargonit ovat varmasti suosituimpia kesäkukkia. Eikä ihme. Nykyään erilaisia lajikkeita löytyy jo helposti eikä ole pakko tyytyä siihen perinteiseen punaiseen "mummokukkaan."Ostin toukokuussa Viherpeukaloiden puutarhamyymälästä hurmaavia pelargoneja, joissa ihastuin sekä hempeään väriin että kukan muotoon. Pelargonit viihtyvät valossa ja lämmössä. Ne Lue koko kirjoitus

Suloiset jasmikkeet koristavat puutarhaa

Jasmikkeet ovat vanhoja koristepensaita Suomessa. Yleisin niistä,  pihajasmike (Philadelphus coronarius), on tiettävästi saapunut näille main jo 1700-luvulla. Se oli perinteinen puistojen ja puutarhojen koristepensas.  Oma "Kodin puutarha" -kirjani vuodelta 1933 tietää kertoa, että "metsäjasmiini (joka siis nykyisin tunnetaan nimellä pihajasmike) Lue koko kirjoitus

Keittiöpuutarhassa juuri nyt

Kasvimaalla on vihdoin alkanut näyttää siltä kuin tässä kohtaa kesää kuuluukin. Salaatit, rukolat, retiisit ja yrtit antavat nyt yltäkylläisesti satoa. Keittiöpuutarhassa on siis kaikki hyvin. Vai onko sittenkään? Lähempi tarkastelu paljastaa melkoisia aukkopaikkoja. Äärimmäisen kuiva ja kuuma alkukesä on kurittanut Lue koko kirjoitus

Valoa kasveille

Hei vaan kaikille! Onko teillä tämän kesän hyötykasvatusprojektit tuottaneet jo satoa? Meidän chililandiaan kuuluu hyvää. Saimme viimein viherpeukaloilta tilaamamme kasvilampun laitettua kattoon. Se ei ollutkaan niin yksinkertainen homma, sillä epähuomiossa valitsimme valaisimen jossa on sokeripalakiinnitys. Olohuoneen ainoa sokeripala oli jo Lue koko kirjoitus

Maistuva minipuutarha - yrttilaatikko

Yrttilaatikko on mainio pienen tilan puutarhaan tai vaikka isommankin kasvimaan kaveriksi. Yrttejä voi istuttaa pitkin kesää ja valita laatikkoon juuri omaan kesäkokkailuun sopivimmat. Löysin Viherpeukaloiden puutarhamyymälästä hauskan jalallisen sinkkilaatikon. Salaojitin reilunkokoisen laatikon paksuhkolla kerroksella lekasoraa. Päälle asettelin palan suodatinkangasta, jotta Lue koko kirjoitus

rakkautta

Elämämme kallein heräteostos

Huikean aurinkoinen ja lämmin syyskuun viikonloppu muistutti minulle mieleen oman puutarhamme tarinan siitä kuinka se päätyi meille. Päätimme nimittäin ostaa mökkimme puutarhoineen yhtenä lämpimänä elokuun iltana kahdeksan vuotta sitten. Viaton pyörälenkki siirtolapuutarhalle sunnuntain ratoksi oli eskaloitunut järjettömäksi mökkikuumeeksi ja seuraavana maanantai-iltana sitten jo seisoimmekin myytävänä olevan mökin kuistilla ja huomasimme sanovamme omistajalle ”kyllä me tästä tarjous teille tehdään”.

Tuo merkityksellinen sunnuntai on piirtynyt mieleeni hyvin. Lämmin päivä, omenat painoivat raskaina puita. Istuimme miehen serkun mökin pihassa ylätysvisiitillä. Takorautatuoli allani oli asetettu omenapuun varjoon, aurinko siivilöityi oksien lomasta ja siemailin kylmää jääteetä hikisen pyörälenkin päälle. Lipsautimme molemmat huokaisun, että tällainen mökki olisi kyllä… Johon serkku tuumasi, että tuossa on ilmoitustaululla yksi ilmoitus…

Niinpä siinä sitten kävi niin, että eihän me mitään neuvoteltu keskenämme tai näytelty välinpitämättömän harkitsevaa mökin myyjälle. Katsottiin miehen kanssa toisiimme siinä myyjän silmien alla ja sanottiin ääneen ilmeinen ”tämä on ihana, me halutaan tämä”. Joskus on vaan sellaisia asioita, joita ei voi jäädä arpomaan. Tämä oli sellainen. Ja voin luvata, että päivääkään ei olla kaduttu tätä heräteostosta (vaikka rahoituksen järjesteleminen pankin kanssa olikin vähän isompi säätäminen kuin mitä oltiin naivisti oletettu).

Yht’äkkiä olimme vastuussa puutarhasta joka on perustettu jo ennen sotia ja jossa kasvaa vanhoja omenapuita, kirsikkapuu, luumupuita, päärynäpuita, perennoja, marjapensaita (lisää tähän autereinen ilme) ja loputon määrä vuohenputkea (lisää tähän ei autereinen ilme).

Kahdeksan vuoden aikana kaikenlaista on toki muuttunut, mutta perusasiat puutarhassa pysyneet sellaisenaan. Mitään suuria muutoksia emme ole tehneet. Meidän edeltäjämme tällä palstalla ovat rakentaneet viehättävän ja toimivan miljöön, jota me poropeukalot lähinnä yritämme olla tuhoamatta. Sen sijaan mökkiä olemme remontoineet, lisäsiipi rakennettu, kuistin korjaus odottaa (ja tuhat muuta juttua myös), patio rakennettu ja leikkimökki hankittu pojille. Eli on tämä muuttunut. Meitä ennen tässä ei ollut ollut myöskään pitkään aikaan lapsiperhettä, joten totta kai muutosta on tullut luontevasti sitäkin kautta.

Poikien oma valtakunta. Erityisesti kaksivuotias on ottanut tämän haltuun. Kotileikit ovat keskittyneitä ja mamma ylpeä pienestä pojastaan joka niin hienosti osaa jo iltapäiväkaffet tarjoilla omassa tuvassaan.

Leikkimökissä on omat hiirensä. Ne asuvat omassa nurkassaan.

Vieläkin minä muistan sen tunteen kun kauppakirjat oli tehty ja ekan kerran mentiin omilla avaimilla sisään. Se riemun tunne. Ekat viikot melkein juoksin loppumatkan mökille, niin kiire oli päästä ihailemaan omaa pihaa ja mökkiä.

Leikkimökki ja rinne alapihalle. Tuosta puiden ja pensaiden välistä on aivan mahdottoman hyvä vetää täysillä alamäkeen muovimopolla.

Jotenkin minusta tuntuu, että emme ole ainoita joille on tapahtunut tämä ”elämän kallein heräteostos” ja olisipa vaan aika kiva kuulla muidenkin tarinoita siitä, miten päädyitte omistajiksi juuri tuolle omalle mansikkapaikallenne. Oliko se oma pihapiiri rakennuksineen rakkautta ensisilmäyksellä vai järkipäätös joka on vasta myöhemmin osoittautunut kultaakin kalliimmaksi aarteeksi?

Kirjoittanut Ruuhkavuositarhuri 2 Kommentit