Kuulumisia ja chilikastikkeen keittelyä

Moikka taas kaikille viherpeukaloille! Miten muilla on loppukesä sujunut? Täällä Espoossa on mennyt oikein mukavasti, kasveja kastellen ja valmiista chileistä nauttien. Kasvit voivat erinomaisesti. Meille uudet lajikkeet Cheyenne ja Red Calita F1 ovat alkaneet äskettäin tuottaa kypsää satoa. Cheyennen kypsä hedelmä on Lue koko kirjoitus

Yhä ahkerasti kukkivat ahkeraliisat

Oli kesä sitten vetinen, hikinen tai kuiva, ahkeraliisat kukkivat ahkerasti aina kesän alusta loppuun asti. Istutin näitä helppohoitoisia kesäkukkia omenapuun alle, niin kuin olen tehnyt jo monena vuonna. Aikaisempi postaus aiheesta löytyy täältä. Alla olevassa kuvassa on tilanne istutuspäivänä, Lue koko kirjoitus

Viiniköynnös tuo iloa myös ruukussa

Minulla on pari syksyä vanha viiniköynnös, jonka sain ilmaiseksi puutarhamyymälästä sen sulkiessa oviaan talven tullen. Olen pitkään haaveillut omasta viiniköynnöksestä, mutta tontilta ei ole tahtonut löytyä sopivaa kohtaa sen kasvattamiseen. Kasvihuoneessa köynnös ei pääsisi maakosketukseen ja muualta en ole Lue koko kirjoitus

Kurkistus kaalimaalle

Kävin pitkästä aikaa kurkkimassa kaalimaalle. Poistin harsot kaalipenkin päältä vasta pari viikkoa sitten ja nyt kaalit ovat saaneet olla takapihan kasvulaatikossa lähinnä itsekseen ja satunnaisen kastelun varassa. Vettä kun ei taivaalta tule vieläkään. Kaalipenkki näyttää onneksi komealta. Lehdet ovat ehjiä Lue koko kirjoitus

Taimien siirto suurempiin ruukkuihin ja kokkailua chileistä

Moi kaikille! Toivottavasti kuumasta paahteesta huolimatta kasvit voivat hyvin ja puutarhat vihertää sekä tuottaa satoa. Meidän parvekkeella chilit voivat erinomaisesti ja kypsiä hedelmiä on saatu jo omaan sekä lähipiirin käyttöön. Heinäkuun alussa siemenestä kasvatetut taimet alkoivat olla jo tarpeeksi suuria Lue koko kirjoitus

kätevä emäntä

Rikkariesat

Kesä kulkee ja ruuhkavuositarhuri on ollut niin kovin hiljaa. Uusi työpaikka. Tarvitseeko oikeastaan muuta sanoa? Vaikka työ on ollut ihanaa, kivaa ja ajatukset ovat pulpuilleet, olen samaan aikaan ollut iltaisin aivan naatti. Ei puhettakaan, että olisin kesäkuun aikana saanut konetta auki iltaisin, pääkopassa suhisi lähinnä tuuli eikä ajatukset. Mutta nyt uuteen kukoistukseen ja heti kiinni lempivalitusaiheeseeni: rikkaruohoihin ja erityisesti lemppariinhokkiini vuohenputkeen.

Ensimmäisenähän keväisin maasta nousevat rikkaruohot. Erityisellä terhakkuudella muutenkin niin vähään tyytyvä ja reippaasti leviävä vuohenputki. Se on kuulemma hyvää syötynä. Niin sanovat lähinnä ihmiset jotka eivät taistele koko päivänkiertoa sen vihulaisen kanssa perennapenkissä. Sellainen sotatanner taas olleet meidänkin kukkamaat kun olen veri korvissa kohisten repinyt, raastanut, kaivanut ja tonkinut juurakkoa juurakon perään. (Oletteko kohtalontoverit huomanneet, että erityisen vuohikkaan päivän jälkeen juurakot vilistävät silmissä kun ne sulkee?)

Isäntä perunapellon kimpussa. ”Vähän” päässyt rikkaruohot rehottamaan, joten käärittiin pelto pakettiin. Pelastettiin ulkokehältä mansikat talteen lavakauluksiin, mutta muuten tuo pelto on kyllä kirjo erilaisia rikkakasveja. Kunnoitettavan laajasti erilaisia rikkakasveja kylläkin, se on sentään myönnettävä…

Ah. Muhikoot siellä pari vuotta ja tuottakoot muhevan mullan meille. Ei se nätti ole noin, mutta siististi laitettu kuitenkin.

No rehellisyyden nimissä, olen minä vuohenputkea salaattiin joustanut laittamaan ja ihan hyvääkin se oli. Mutta ihan totta, vaikka tässä vähän vitsailen, niin kyllä tuo vihulainen on sellainen jota ei syömällä tästä maasta hävitetä. Pittoreski tuohikori kädessä salaattiin niitä nyhtäessä ei ehkä tajua kuinka paljon kyseinen kasvi on jo vienyt elintilaa muilta kasveilta. Oman pihamme takana on rinne jossa vielä muutama vuosi sitten kasvoi valkovuokkoa valkoisenaan. Ei kasva enää. Nyt kasvaa salaattiainesta. Vuohenputken juuret leviävät rihmastona ympärilleen ja pienikin pala lehteä, juurea, vartta riittää antamaan kimmokkeen uuteen kukoistukseen. Niinpä jatkan tätä omaa toivotonta taisteluani sitäkin sinnikkäämmin. Minun puutarhaani et niele rikkariesa, saat elää kun eroonkaan ei pääse, mutta valloittaminen? Ei. Se ei käy.

Hahaa. Kuka tunnistaa mikä vihulainen se siinä on ruukkuun nakattuna? Eihän tuo varsinaisesti rikkakasvi ole, mutta tavattoman terhakka leviäjä. Tasan ainakin meidän puutarhassa juuri niihin kohtiin mihin EN sitä halua. Nämä tupot nyhdin yhdestä lavakauluksesta ennen kuin laitoin mansikkaa tilalle. Hyvin ovat kestäneet ruukussa täysin ilman hoitoa. Kas vain…

Onhan meillä sitten näitä vieraslajikkeita jotka ovat vieläkin ikävämpiä kuin vuohenputki. Mökkinaapuri on jo vuosia pitänyt jättiputkien kitkentätalkoita lähimetsiimme, jotta ne saataisiin pois. Ne ne vasta hirviökasveja ovatkin ja olen tavattoman kiitollinen sinnikkäälle mökkinaapurille työstä jota hän ilmeisesti varsin usein on joutunut tekemään yksin kun kukaan meistä muista ei ole ehtinyt talkookaveriksi. (Omatunto soimaa tästäkin.)

Toinen hankala kasvi jonka meidänkin pihaan on joku joskus istuttanut on Japanintatar. Onneksi se on meillä alapihalla ja onneksi alapihalle on myös tehty meidän toimesta näitä muovilla peittelemisen iskuja, jonka seurauksena sen määrä on vähentynyt meillä merkittävästi. Nyt viimeiset tietämäni kasvustot muhivat juurikin tuolla kuvissa olevassa paketoidussa perunapellossa. En julista voittoa, mutta erävoittoa kyllä.

Eläköön! Sieltä nousee kesäkurpitsan taimea! Ja eikun. Seuraavana yönä tästä oli citykani käynyt könyämässä taimet ns. parempiin suihin. Kesäkurpitsasaagani ei ole vieläkään loppuun taputeltu näemmä.

Meille ei vieläkään ole hankittu lämpökompostoria (joka vuosi kyttään alennuksia ja joka vuosi todetaan, että tänäkään vuonna ei päässyt investointilistalla kärkikahinoihin mukaan.) Järkevin paikka rikkaruohoille on tietenkin tuo lämpökompostori, tavallisessa kompostissa tai avokompostissa ne eivät hengiltä lähde, saastuttavat vaan hyvän kompostin. Siksi me olemme ottaneet käyttöön mädättämisen. Tämän kesän aikana on jo, tätä kirjoittaessa, neljä jätesäkillistä vuohenputkea ja voikukkaa (ah, vanha hyvä voikukka, niin viaton, niin helppo kitkeä…) pussitettu ja pussi tiukasti suljettu. Loppukesästä nuhjaisen auringossa hionneen massan voikin sitten jo kaataa jätesäkeistä kompostiin, jossa ne nyt eivät enää pääse tekemään tuhotöitä.

Kirjoittanut Ruuhkavuositarhuri Jätä kommentti

Löysin siemenpusseja. Monta.

Tilanteessa ollaan oltu ennenkin. Löysin läjän siemenpusseja. Se etten ole saanut siemenpusseja tällä kertaa kylvettyä liittyy  jälleen a) hässäkkään elämässä b) julmettuun säätöön elämässä.

Haaah! Kaikkia kukintoja ei edes peurat saaneet syötyä. Sinnikkäimmät kaverit kukkivat ruhjottujen lehtiensä kanssa.

Istutuspuuhiin kannustavaa vihjettä on nosteltu ja kierretty läpi kevään. Meillä on nimittäin keittiössä nököttänyt pieni taimimultapussi tammikuusta asti. Se vain olla köllöttelee siinä eikä kukaan meistä oikeastaan enää kiinnitä siihen edes huomioita, imurin tieltä nostetaan ja siinä se (näkymättömyys on kyllä hämmästyttävää, ottaen huomioon, että keittiömme on komero. Kylläkin pohjoisen pallonpuoliskon tehokkaimmin suunniteltu keittokomero, kuten itse olemme mahtipontisesti asian itsellemme lanseeranneet, mutta komero.)

Mutta nyt löysin siemenet. Itseasiassa jos nyt aivan umpirehellisiä ollaan niin saatoin ehkä löytää talvella toisenkin siemenpussivaraston, jonka kunnon oravana olin haudannut yöpöydän (!!!) laatikkoon odottamaan hyviä istutusilmoja. Ja kun nyt tälle umpirehelliselle linjalle lähdettiin, niin tämä on jo toinen kerta kun löydän yöpöydän laatikosta nyssäkän siemeniä. (MIKÄ minua vaivaa?)

Siemenistä kasvatettuja! Raparperit tosin saavat muuttaa paremmalle paikalle, heti kun ehdimme, toivottavasti eivät ota nokkiinsa kortteerin vaihdosta. Joka tapahtuu kyllä tänä kesänä. Saletisti.

Taimimullan huomiottajättäminen on ollut huomattavan paljon haastavampaa sen jälkeen kun löysin nuo viimeisimmät siemenvarastoni. Pussit oikein huutavat tekemättömiä istutustöitä, kariutuneita kesäkurpitsaunelmia ja vieläkään, vieläkään en saa tehtyä nyt sitten oman maan yrteistä niitä ihania oliiviöljy-yrtti-kuutioita joita kaikki te muut olette jo ensimmäisistä ihanan rapeista sirkkalehdistä alkaen päässeet pakastelemaan tulevan talven varoiksi. Koska jo vain. Talvihan tulee ja silloin omat pakastetut yrttikuutiot on must have ja pop.

Risusavotassa reippaita otteita osakseen saanut omenapuu ei ainakaan heti kuollut. Vähän yrittää kukkaakin. Kuinka huojentavaa.

Jotenkin tästä nyssäkkälöydöstä nyt suivaantuneena päätin vähän koota asiota joita olen tehnyt, mutta vaihtelevalla menestyksellä näköjään sydämeeni säilönyt ja opiksi ottanut, jotenka:

Ruuhkavuositarhurin kantapää vihjeet kollegoille. Jos huomaat tilaavasi optimistisesti kaksikymmentä pussia erilaisia siemeniä sydäntalvella kun räntä piiskaa ikkunoita, mutta ”kevään valo” on jo ”selvästi” aistittavissa, toimi näin:

  1. Kun siemenet on ostettu, istuta ne. Heti. Älä hilloa pusseja yöpöydän laatikossa kahta vuotta. Kokemusasiantuntijana voin kertoa, että kun sitten viimein saat aikaiseksi hommata turvepaakkuja ja somia pieniä istutusruukkuja, ähellät yhden (aurinkoisen) aamupäivän istutuspuuhissa ja raivaat ikkunalaudoille tilaa viherkasvien sekaan, ET halua huomata, että ne siemenet, ne eivät idä. Vaikka mitäpä siitä, työtä se on toki turhakin työ –erityisesti ruuhkavuositarhurin puutarhassa.
  2. Aloita kasvatusurasi sellaisista helpoista ja takuuvarmoista kasveista kuin kesäkurpitsa, peruna ja retiisi. Vältä esim. vesimelonin tai jonkun eksoottisen järjettömän kalliin taimen kanssa tuhraamista. Varmin tapa ruuhkavuositarhurille pahoittaa oma mielensä on epäonnistua raskaasti heti ensimmäisellä rundilla.
  3. Kun olet onnistuneesti istuttanut siemenet ja onnistuneesti niistä saanut kasvatettua terhakoita taimia, muista työnjako! Saman viikonlopun aikana en suosittele harjoittamaan perennapenkkien kitkemistä rikkaruohoista ja uusien taimien istuttamista. Ai miksikö? No siksi, että talouden ruuhkavuositarhurit eivät ehdi neuvotella työntouhussa siitä mitkä rehut olikaan niitä ”minun rakkaudella kasvattamia uusia perennoja, minkä menit tekemään!! Kaivoit pois??” ja mitkä vielä ennestään tunnistamattomia ”parempi kitkeä nyt pois kun eivät ole vielä vallanneet koko kukkapenkkiä” –rikkaruohoja. Aviorauhan nimissä, usko kokemusasiantuntijaa tässä.
  4. Jos jostain syystä saat päähäsi kasvattaa pelargoniat siemenestä asti itse, saat tuotua ne hengissä mökille, vaalittua läpi kesän ja vielä onnistuneesti kiikutettua takaisin kotiin ja taloyhtiön vintille talvehtimaan niin pidä huoli ettei ne halvatun kukat ole juuri siinä kohdassa sitä satojen neliöiden vinttiä, johon SATAA LUNTA jonkun katossa olleen pienen sivurakosen, kummallisen tuulensuunnan ja ihan jonkun special räntätyypin yhdistelmän ansiosta. Tosi tarina. Huoltomiestä nauratti. Minua ei. Lunta oli kerta kaikkiaan vain sillä neliöllä jossa kukkani olivat talvehtimassa. Ja se katto? Aivan, oli muuten remppaajien vaikeuksia keksiä, että mistä se lumi oli oikein tullut ja kuinka korjata näkymätön reikä. Se reikä kun paljasti luonteensa vain ERITYISTILANTEESSA.

No juu. Se siemenistä. Naapurin kanssa muuten tänä viikonloppuna pohdittiin, että voidaan varmaan julistaa kesä alkaneeksi, kun ei enää räntääkään sada. Uusi suomalainen sananlasku menee siis näin: kesä alkaa siitä mihin räntäsade loppuu.

On siis kevät!

Kirjoittanut Ruuhkavuositarhuri Jätä kommentti