Valitse sivu

Rohtoja syksyyn

Rohtoja syksyyn

Rohtosuopayrtti

Rohtosuopayrtti on meidän perinneperenna, joka on hyvin näyttävä sen valkoisten tai hennon vaaleanpunaisten kukkiensa ansiosta. Nykyään sitä käytetään lähinnä koristekasvina. Puutarhassa se on varma perhostenviettelijä, sekä myös hyvin miellyttävän tuoksuinen.

Rohtosuopayrtti kannattaa sijoittaa puutarhan aurinkoiseen tai puolivarjoiseen paikkaan. Suopayrttiä ei suositella istuttavaksi vesialtaiden viereen jos niissä on kaloja, koska sen juurista erittyy myrkyllisiä yhdisteitä. Suopayrtin juurakot sisältävät paljon näitä syömättömäksi kelpaamattomia saponiineja. Tämän takia esimerkiksi juuresta tehty raaste pitäisi aina keittää ennen käyttöä. Vaikka ennen aikaan näitä keitoksia on käytetty parantamaan jos jonkinmoisia sairauksia, neuvoisin kuitenkin käyttämään tätä kasvia vain ulkoisesti.

Rohtosuopayrtti

Tämän rohdoksen ulkoiseen käyttöön minulla onkin erinomainen käyttötarkoitus. Nimittäin rohtosuopayrttiä pystyy käyttämään pesuaineena, koska saponiinit muodostavat veteen liuetessaan saippuamaista vaahtoa. Aika uskomaton luonnontuote. Ihmettelen vain miksi nykyään minunkin tietämys tästä kasvista oli niin niukkaa ennen kuin aloin kirjoittaa tätä artikkelia. Ekokaupoissa myynnissä olevat ulkomailta tulevat pesupähkinät, joita käytetään siis luonnonmukaisena pesuaineena, saisivat oivan kilpailijan jos useampi tietäisi, että tämä tuikitavallinen, meidän mullassamme kasvava kasvi ajaisi saman asian. Tässä siis pieni vinkki niille, jotka tähtäävät omavaraistalouteen tai muuten vain ovat kiinnostuneita kasvien monista käyttömahdollisuuksista.

Piparjuuri

Piparjuuri on monivuotinen pihamaan kasvatti, jota voi käyttää monipuolisena mausteena. Kylläpä piparjuurella on myös terveysvaikutuksia ja ennen vanhaan sitä käytettiin nimenomaan lääkekasvina. Varsinkin näin syksyisin tälle rohdokselle olisi varmaan tilausta useampaankin kotiin. Se sisältää paljon C-vitamiinia sekä kaliumia, kalsiumia, magnesiumia ja fosforia.

Rohtona piparjuurta voidaan käyttää esimerkiksi sekoitettuna maitoon tai veteen. Flunssalääkkeenä piparjuuri on oiva kumppani valkosipulille. Valkosipulihan on itsessään kuin luonnon oma antibiootti. Teen itse aina omat rohdokseni jos flunssa pääsee yllättämään. Yleensä haudutan vedessä inkivääriä tai piparjuurta sekä kuorittuja valkosipulinkynsiä. Sitten lisään sekaan vielä puristetun sitruunan tai limen mehua ja ruhtinaallisesti hunajaa. Tätä on testattu useasti ja se todella toimii. Piparjuurella voi myös antaa aineenvaihdunnalleen piristävän lähtölaukauksen.

Toisin kuin yleensä luullaan, piparjuuresta voi käyttää juurien lisäksi myös lehtiä. Ne sopivat esimerkiksi kasvismuhennoksiin tai vastaaviin.

piparjuuri

Piparjuuri on siitä hyvä pihamaan kasvi, että sitä voi kerätä ja käyttää koko kesän ja nyt syksyllä viimeistään nostetaan loput juurakosta ylös. Piparjuuri säilyy hyvin esimerkiksi pakastimessa. Sieltä sen voi ottaa pieninä paloina ja raastella talven aikaan tuomaan elinvoimaa kehoon.

Piparjuuresta raastettu höyste on parhaimmillaan raakana. Jos sen kuumentaa, niin se muuttuu hyvin kitkeräksi. Muutamia ideoita piparjuuren käyttöön voisi olla esimerkiksi yksinkertainen piparjuuriraaste suoraan pihvin tai paahtopaistin päälle. Piparjuurituorejuustot ja maustevoit voisivat olla myös kokeilemisen arvoisia.

Piparjuuri käy myös hyvin kalan kanssa. Wasabijuuri on japanilainen piparjuurilajike, josta tehdään japanilaisessa keittiössä käytettävää wasabitahnaa. Piparjuuresta voi siis tehdä hyvin oman suomalaisen piparjuuriwasabi vastikkeen tälle sushirullien kanssa käytettävälle tahnalle.

Piparjuuren kasvatusta suunnitellessa on hyvä muistaa, että kyseessä on korkea monivuotinen kasvi. Se voi yltää jopa puolitoista metriseksi. Kasvualustana sille pitäisi olla kostea ja syvämultainen paikka. Pieni varoituksen sana on myös piparjuurta maahan kaivaville sanottava. Kasvi voi lähteä leviämään hyvinkin nopeasti ja jos sen haluaa vain tiettyyn kohtaan kasvimaataan, niin suosittelen edes jotenkuten rajaamaan sen. Piparjuurella on myös luomukasvimaata viljellessä erinomainen tehtävä, koska se voi lisätä muiden kasvien kasvua ja se torjuu tuholaisia.

Pakuri

Nyt kun päästiin tähän terveysaiheeseen, niin minun on vielä kirjoitettava lyhyesti aiheesta pakurikääpä. Aloin juomaan pakuriteetä jo monia vuosia sitten sen terveysvaikutusten vuoksi. Parastahan tässä on se, että tätä superfoodia voi löytää ihan ilmaiseksi metsästä. Tosin metsänomistajan lupa tarvitaan aina jos löytää tällaisen tumman rykelmän kasvamassa koivun puunrungossa ja haluaa sen omaan rohdoskäyttöön.

Pakuri

Pakuri kannattaa kuivattaa heti esimerkiksi auringonvalossa tai uunissa hyvin miedossa lämpötilassa. Toinen tapa on myös pilkkoa iso pakuri pienempiin paloihin, jolloin sen voi kuivattaa vaikka infrapunakuivurissa. Itse olen tehnyt pakurista n. 4 cm x 4 cm kuivattuja paloja, jotka mahtuvat hyvin teekannuun jossa pakuria voi hauduttaa. Yhtä palaa voi käyttää useamman kerran, joten aina vain uusi kuuma vesi päälle ja haudutus. Pakuri kannattaa jättää liukenemaan kylmään veteen haudutusten välillä.

Syy miksi pakuria kannattaa käyttää on sen sisältämissä antioksidanteissa, jotka tukevat esimerkiksi kehon luontaista puolustusjärjestelmää. Pakurikääpä on siis itse asiassa sieni, jolla on suuret terveysvaikutukset meidän elimistöön. Terveydeksi!

Tietoa kirjoittajasta

Heidi Roth

Minun nimeni on Heidi ja kirjoitan tänne Viherpeukaloiden blogiin puutarhaan liittyvistä aiheista, Heidin kesästä. Olen kahden lapsen äiti, kirjailija, markkinointiviestinnän ammattilainen, mediatuottaja, sekä kaiken näiden lisäksi innokas puutarhanlaittaja. Mielestäni kauniin pihamaan pitää olla puhdasta zeniä eli sellaisen näköinen, että silmä lepää ja mieli rauhoittuu. Luomuruoka omasta maasta on parhainta mitä tiedän. Ostimme kahdeksan vuotta sitten omakotitalon Nurmijärveltä peltojen ja metsien keskeltä. Talo oli hyvässä kunnossa, mutta pihalla ei ollut kuin nurmikko. Vuosi vuodelta olemme laittaneet pihaa omanlaiseksemme ja se näyttääkin olevan loputon suo...

Lisää kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot

Pin It on Pinterest

Share This