Valitse sivu

Maalla kaikki kasvaa

Maalla kaikki kasvaa

23.kissankello

22.lupiini_ja_valk_putki

Puutarhanhoidossa ei voi eikä edes kannata edellyttää, että koko piha ja sen jokainen nurkka olisi aina tip top. Piha-alueen laajuus ja haastavuus sekä ajankäytön mahdollisuudet asettavat hommalle aina tietyt rajat. Ja aikaa pitää jäädä myös oleiluun ja nauttimiseen.

10.kasvimaa

Salaatti ja sipuli taistelemassa elintilastaan.

Suomi on vihreä maa, ja sen huomaa myös pihoilla. Niin sanotut rikkaruohot kasvaa rehottavat ja käyvät levittäytymistaisteluaan suurella ylivoimalla ja jatkuvasti. Näin siitäkin huolimatta, että niitä ei kaikkialle kaivattaisi. Kitkeminen on työtä, jota ei kai milloinkaan voi saada täysin valmiiksi. Uutta ruohoa pukkaa salamavauhdilla, ja sitä enemmän saa puutarhuri katsoa hommaa sormien lävitse, mitä suuremmat piha-alueet on hoidettavana. Haasteellisimpia ovat paikat, joissa ympäristö rehottaa villinä ja vapaana.

Rikkaruohoista löytyy onneksi myös lajeja, jotka ovat kukkiessaan ihastuttavia iloja silmälle. Esimerkiksi vuohenputken kukka on mielestäni kaunista katsottavaa, etenkin sinisen kissankellon tai lupiinin vierellä. Lupiini taas kuuluu näyttävyydestään huolimatta luonnollemme haitallisiksi määriteltyihin vieraslajeihin, joka ei saisi enempää levittäytyä.

2.rikkaruoho_rinneMG_0011

Harmaa-ajuruoho rikkaruohojen ahdistelemana. Kuvan istutuksesta on aikaa vuosi.

20.harmaa-ajuruoho

21.harmaa-ajuruoho_kauko

Kitkemisen jälkeen maanpeitekasvilla on tilaa kasvaa ja levittäytyä.

 Harmaa-ajuruoho on erinomainen maanpeittokasvi kivikkoon ja muille haastaville paikoille. Kasvi muodostaa muutamassa vuodessa tiiviin maton, jonne ei rikkaruohoilla ole asiaa. Kasvun aikana on tärkeää pitää taimien välit rikkaruohottomina. Tässä kohteessa elintilaa valtaamassa ovat muun muassa maanvaiva ruttojuuri sekä vuohenputki, nokkonen ja voikukka.

6.ruusuMG_0022

Jotkin lajit kuten tietyt ruusut pärjäävät vähäiselläkin hoidolla ja kukoistavat vuodesta toiseen. Rikkaruohot ympäristössä eivät menoa näytä haittaavan.

8.siisti_rinne

Siistiä jälkeä saa katekankaalla ja kuorikatteella. Tämä istutusalue on pysynyt näin rikkaruohottomana jo kolme vuotta – rehevästä ympäristöstä huolimatta.

12.viinimarjat

13.karviaiset

Viinimarjat (eli mustaherukat) ja karviaiset jatkavat kesän aikana kasvuaan ja kypsymistään.

9.jasmiini_nupussa

Jasmikkeen, kansankielessä jasmiinin, nuput avautuvat kauniiksi valkeiksi kukinnoiksi yleensä heinäkuun alussa. Pian tuoksuu taivaallisen ihanalta!

Tietoa kirjoittajasta

Pihatontun päiväkirja

Pihatontun päiväkirjassa havainnoinnin kohteena on kallioinen esikaupunkipiha kuivahkon kangasmetsikön kupeessa Etelä-Suomessa. Havukasvivaltaisella pihalla sijaitsee myös kompakti hyötytarha kääpiöomenapuineen, marjapensaineen ja yrtteineen. Pihatonttu nauttii pihalla oleilusta, istutuskokeiluista ja kasvun seuraamisesta. Haaveena on oppia lisää villivihanneksista ja kompostoinnista. Pihatontun unelmapuutarha on luonnonläheinen. Päiväkirja kuvaa tyypillisen innokasta kotipuutarhuria, jolla on lähtökohtaisesti enemmän intoa kuin tietotaitoa.

Lisää kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot

Pin It on Pinterest

Share This