Kevään juhla
Pääsiäinen kolkuttelee jo ovella. Rairuoho pitäisi muistaa laittaa kasvamaan ainakin viikkoa ennen pääsiäistä ja olisi paljon kaikkea muutakin pakollista juhlapyhiin liittyvää stressiä, jota me ihmiset tuppaamme ottamaan.
Muistan kuinka pienenä tyttönä kävimme etsimässä pajunkissoja, jotta pikkunoidat pääsisivät virpomaan palmusunnuntaina. Eräänkin kerran lunta oli niin paljon, että toinen jalkani juuttui kiinni lumihankeen ja itkuhan siinä pääsi. Onneksi naapurin tytöt kävivät hakemassa aikuiset paikalle ja pääsin pinteestä. Trullit pääsivät virpomaan ja voi sitä lapsenriemua kun korit täyttyivät pienistä makeisista. Nykyään ei taida olla enää tuota ongelmaa lumen kanssa. Ajat muuttuvat, mutta jotkut perinteet jäävät.
Yhtenä perinteenä oli myös muun muassa pashan teko ja syönti, joten sen perinteen olen halunnut myös omille lapsilleni jättää. Aika monet juhlapyhät näkyvät ruokapöydässä ja se on aina kivaa vaihtelua, vaikka mämmi ei omiin suosikkeihin kuuluisikaan.
Kananmunien koristelu on ehkä yksi tämän perheen suosikeista, joka ei rajoitu pelkkään pääsiäiseen vaan tätä taidemuotoa pitäisi lapsieni mukaan päästä harjoittamaan useamminkin.
Oikeastaan perinteet ovat siinä mielessä kivoja, että voi itse valita mitä perinteitä haluaa jatkaa ja lisätä myös omia perinteitä tuleville sukupolville. Luulen, että tässä alati muuttuvassa maailmassa ihmiset turvautuvat tulevaisuudessa vielä enemmän traditioihin. Ne ovat kuin elämän kulmakiviä, joihin voi aina luottaa ja niiden tulemisen voi ennustaa päivälleen.
Mutta pääsiäisen tunnelmaa voi etsiä myös pelkästä luonnostakin. Minulle pääsiäinen on ennen kaikkea kevään juhla. Lintujen viserrys, luonnon herääminen, pehmoiset pajunkissat. Niistä on stressivapaampi pääsiäinen tehty.