Köyhän naisen viiniköynnös
Luulin ensinnäkin, että keittiön ikkunasta näkyvä, toissa talven lumikuorman alla painunut kuivakka raaska on luumu. Toisekseen olen pariin otteeseen kesän aikana raapinut olkapään verille vaakatasossa sojottavaan oksaan ja kironnut kaatotuomiota koko käppyrälle. Ja nyt, ihan yht’äkkiä, kypsyvät hedelmät saavat puun jotenkin muistuttamaan viiniköynnöksiä (mielikuvitusta kyllä tarvitaan) ja se alkaakin tuntua jotenkin ihanan hellyyttävältä. Ainakin ehdottoman säästettävältä.
Kyseessä on siis kriikuna (Prunus domestica subsp. insititia), luumun pienenpi alalaji.
Kriikunapuita puutarhassa on kaksi kuten myös luumupuita, jotka tuottavat ihanan makeita keltaisia luumuja. Pääosin sekä kriikunat että luumut ovat edelleen raakoja, joten vielä on pari viikkoa aikaa miettiä miten tulevan sadon hyödyntää. Perheen jälkikasvu vetelee luumut varmasti mielellään, mutta jotain olisi kiva säilöä talveksikin. Hillo- & hyytelöohjeet siis esiin, vai jotain muuta?
Kollegan mielestä muuten tämä raaka luumu näytti sitruunalta. Niin pieleen ei kyllä tämänkään sunnuntaidendrologin lajintunnistus mene, että tästä sitruunamehua puristettaisiin.
Puutarha on isovanhempieni perustama ja sato on aina hyödynnetty tarkkaan. Joskus niinkin tarkkaan, että ihan kaikkia säilykkeitä ja mehuja ei ole käytetty. Niinpä kesän aikan kellaria siivotessa viemärin uumeniin uhrattiin mm. kriikuna-, karviais- ja kirsikkamehua niiden tavanomaisten viinimarjamehujen lisäksi. Reilusti vuosikertaa kasvattanut kriikunamehu oli väriltään ruskehtavan purppuraista ja muistutti vähän tynnyrissä kypsytettyä portviiniä – siis väriltään. Maistaminen ei tullut mieleenkään.
Tuon yhden kriikunan viiniköynnöstä muistuttava olemus ei muutenkaan johda aivan harharaiteille, sillä kriikunoita käytetään paisi viinin, myös maustetun ginin ja vodkan raaka-aineena erityisesti Britteinsaarilla ja Itä-Euroopassa. Viini on lukemani mukaan parhaimmillaan 1-3 vuotiaana ja gini valmistuisi sopivasti jouluksi. Lähipiiri varokoon.