Valitse sivu

Läpi lumen ja jään

Läpi lumen ja jään

Pääsiäisreissuilla pääsin ihasteleman ihania, lumen ja jään keskeltäkin ponnistelevia sipulikukkien alkuja. Herkkä lumikello on elementissään puskiessaan hennolla varrellaan lumeen reiän. Krookusten ja narsissien pienistä aluistakin näkee heti, että täältä tullaan ja kovaa. Ihmeellinen on kasvun voima. Näin varhain keväällä sitä jaksaa ihmetellä vielä enemmän kuin silloin, kun kaikki ympärillä on vihreää.

LäpilumenjajäänLumikello

 

Sipulikukkien_alkuSipulikukkienalku2

 

Omalla pihalla sipulikukkia ei kuitenkaan näy. Joko en ole onnistunut istutuksessa, tai sitten syynä saattaa olla se, että koira on kaivanut sipulit ylös maasta. Toistaiseksi on tyytyminen siis leikkotulppaaneihin, jotka nekin tuovat kotiin annoksen väriä ja energiaa.

Tulppaanit

Tällä viikolla tein huonekasveille kevätlannoituksen, ensimmäistä kertaa pintamullan vaihdon jälkeen. Päädyin suhteellisen pieneen lannoitemäärään, hieman vähemmän kuin pakkauksessa luki. Edellisestä lannoituksesta on jo muutama vuosi. Olen ollut laiska lannoittaja. Huonekasvieni perushoitoon on jo pitkään kuulunut se, että ne viettävät kesät ulkona. Tämä toimenpide on saanut monet nuupahtaneetkin kasvit kukoistamaan ja jaksamaan taas pitkät, pimeät kuukaudet sisällä. Lannoite antakoon nyt uutta puhtia tähän kevääseen.

Olen tällä viikolla hankkinut siemeniä ja tehnyt listan tilattavista puutarhakasveista. Siemenien kylvön aloittelen jo viikonlopun ja ensi viikon aikana. Nyt vain purkkeja ja ruukkuja esiin kaivamaan.

Tietoa kirjoittajasta

Pihatontun päiväkirja

Pihatontun päiväkirjassa havainnoinnin kohteena on kallioinen esikaupunkipiha kuivahkon kangasmetsikön kupeessa Etelä-Suomessa. Havukasvivaltaisella pihalla sijaitsee myös kompakti hyötytarha kääpiöomenapuineen, marjapensaineen ja yrtteineen. Pihatonttu nauttii pihalla oleilusta, istutuskokeiluista ja kasvun seuraamisesta. Haaveena on oppia lisää villivihanneksista ja kompostoinnista. Pihatontun unelmapuutarha on luonnonläheinen. Päiväkirja kuvaa tyypillisen innokasta kotipuutarhuria, jolla on lähtökohtaisesti enemmän intoa kuin tietotaitoa.

Lisää kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot

Pin It on Pinterest

Share This