Viime kesän voittajat

Viime kesästä jäi päällimmäiseksi mieleen koleus ja kosteus. Tomaattisato antoi odotuttaa itseään pitkälle syyskuuhun. Sade liiskasi kukkia ja tuntui, että kaikki paikat täyttyivät ränsistyneistä kasveista. Vaan kun katsoo viime kesän kuvia, sieltä löytyy myös ihania aurinkoisia päiviä, maukasta satoa Lue koko kirjoitus

Odotellen

Pakkasen paukkuessa parinkympin tuntumassa on vaikea uskoa, että kohta tarjolla on taas jotakin ihan muuta. Tuntuu kummalta, että keli voi vaihdella näin radikaalisti yhä tammikuussa. Kinosten keskeltä vesisateeseen, paukkupakkasista plussaan. Kasvihuone uinuu pihan perällä. Käyn säännöllisesti tarkistamassa, että lasit ovat Lue koko kirjoitus

Chilinkasvattajan talvi

Hei taas kaikki lukijat. Toivottavasti syksy ja alkutalvi ovat menneet mukavasti, eikä viherpeukkuilijoilla ole käynyt aika liian pitkäksi. Oma chilisatomme valmistui loppuun lokakuun aikana siirrettyämme kasvit sisätiloihin. Habaneroa ja nagaakin tuli valtavat määrät, piriziä olisimme toivoneet hieman runsaammin. Pienempi Lue koko kirjoitus

Joulukukkailoa

Kukat ovat aika lailla varma kylävieminen, ja näin joulun aikaan löytyy valtavasti kauniita asetelmia. Itse rakastan yli kaiken hyasintin tuoksua. Ylväs amaryllis taas on aina yhtä upea. Tänä vuonna olen kuitenkin erityisen tykästynyt jouluisiin viherkasviasetelmiin. Kyllähän se vaan niin on, Lue koko kirjoitus

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Viime päivät ovat olleet täynnä Suomen syntymäpäiväjuhlintaa niin kouluissa, kerhoissa, työpaikoilla kuin erilaisissa yhteisöissäkin. Konsertit, tanssiaiset, valtakunnnaliset kahvitteluhetket, yhteislaulut, seppeleenlaskut ja teematapahtumat arvokkaista iloisiin ovat saaneet koko kansan liikkeelle. On ollut huikeaa nähdä, miten innostuneisuus on tarttunut vauvasta vaariin, Lue koko kirjoitus

yrtit

Viime kesän voittajat

Viime kesästä jäi päällimmäiseksi mieleen koleus ja kosteus. Tomaattisato antoi odotuttaa itseään pitkälle syyskuuhun. Sade liiskasi kukkia ja tuntui, että kaikki paikat täyttyivät ränsistyneistä kasveista. Vaan kun katsoo viime kesän kuvia, sieltä löytyy myös ihania aurinkoisia päiviä, maukasta satoa ja kasvattamisen riemua.

Viime kesän voittajia, ja siis melkoisen varmoja kasvatteja, ovat ainakin raparperi ja ruohosipuli. Ne nousevat maan kätköistä uskollisesti vuodesta toiseen. Oli talvi millainen tahansa, kevät myöhässä tai kesä viileä. Niitä eivät kylmyys ja tuulet hetkauta.

Yllättävää kyllä, kesä oli hyvä myös yrteille. Basilikat viihtyivät kasvihuoneen suojissa.

Keittiöpuutarhan laatikot täyttyivät kesän aikana mintusta, timjamista, persiljasta, sitruunamelissasta ja muista aromikkaista ryytimaan antimista. Tosin ne, kuten moni muukin vihannes, vietti lähes koko kesäkuun hallaharson alla.

Viime kesä sopi loistavasti myös keittiöpuutarhan kukkasille. Samettikukat, laventelit, kehäkukat ja kukkimaan päässeet yrtit ilostuttivat pitkälle syksyyn.

Sen sijaan todella yllättävää oli, että hidaskasvuinen ja vähän kylmänarka latva-artisokka ehti sekin tuottaa satoa. Tämän suhteen odotukset olivat todella alhaiset, mutta niin vaan pallero toisensa perään kypsyi ja saimme herkutella itsekasvatetuilla kukinnoilla.

Jos viime kesältä pitää nostaa vain yksi voittaja, olisi se ehdottomasti kaalit (no okei, yksi voittajalaji). Viileä kesä piti kaalien ötökkäkannan kurissa, satoa sai poimia pitkälle syksyyn, kukkakaalit olivat erityisen muhkeita ja kauniita. Niinhän se menee, että yhden epäonni on toisen onni.

Ja sehän tässä puutarhanhoidossa niin kiehtovaa onkin. Ikinä ei tiedä, millainen kesä on edessä. Mikä kasvi nousee satokauden voittajaksi?  Onnistuvatko ”varmat valinnat” myös tänä vuonna? Joka kevät sitä kuitenkin lähtee touhuun täydellä innolla ja suurin odotuksin. Talven jälkeen vain taivas on rajana!

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa Jätä kommentti

Perhosia puutarhaan

Kouvolasta löydettiin viime viikolla uusi perhoslaji. Artikkelin Helsingin Sanomista luettuani havahduin toteamaan, että tänä kesänä perhosia on näkynyt todella vähän. Artikkelin mukaan kylmä kesä on ollut perhosille haasteellinen ja sen on myös huomannut kotipuutarhassa.

Perhosia voi houkutella puutarhaan valitsemalla kasveja, joista hennot siivekkäät erityisesti pitävät. Monet yrtit ovat tällaisia. Esimerkiksi kauniisti kukkiva oregano täyttyy loppukesästä perhosista.

Oregano viihtyy aurinkoisella paikalla, tässä se kasvaa viljelylaatikon takanurkassa. Samassa laatikossa on muun muassa rungollinen mustaherukka, tupsulaventelia, amppelimansikkaa ja timjamia . Oregano sopii mainiosti kasvatettavaksi myös ruukussa terassilla tai parvekkeella. Perhoset kyllä löytävät sinnekin.

Erilaiset timjamit houkuttavat perhosia ja mehiläisiä. Erityisesti sitruunatimjami on näyttänyt olevan näiden suosiossa.

Pitkänhuiskea jättiverbena, yksivuotinen kesäkukka, on hyvä perhoskasvi sekin. Tässä keittiöpuutarhan puolella kasvava jättiverbena kurottelee kohti taivaita elokuisessa ilta-auringossa.

Perhoset suosivat runsasta kasvustoa, jossa on helppo liikkua kukasta toiseen. Pitkään kukkiva iisoppi tarjoaa oivan apajan perhosille.

Tillimäisen varren päässä tuulessa heiluva kosmoskukka sopii niin perennapenkkiin kuin hyötypuutarhaankin. Tämä yksivuotinen kesäkukka on perhosten suosiossa.

Edellä mainittujen lisäksi perhosten suosimia kasveja löytyy niin hyötykasvien, kukkien, pensaiden kuin puidenkin joukosta. Perennoista perhosia houkuttelee muun muassa komeamaksaruoho.

Tutustu siis tarjontaan, tee ekoteko ja luo perhosystävällinen puutarha.

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa Jätä kommentti

Maaliskuun Valot ja Varjot

Lopputalven tunnelmaa..

 

Tänään on maanantai, kolmastoista kolmatta, kello lähestyy keskipäivän tunteja, aamupäivän arka valo on kasvanut kovemmaksi, kirkkaammaksi ja taivaalla tiukasti istuvat pilvimassat pitävät sitä vaivoin takanaan. Valon itsepintainen luonto tunkee maahan asti metallinharmaana taittuen rantakaislikon kellertävään pehkoon kuin sudenhampaat. Kohmeista maata peittävä rapea lumikuori on repeillyt menneen viikonlopun paahteessa paljastaen maaemon savenharmaata, polveilevaa povea. Pintaa, jonka poljetuissa uurteissa on yhä voimaa. Se on kovin hiljaa ja paikoillaan, mutta melkein kuulen sydämensä tasaiset lyönnit, kun mielessäni painan korvan sitä vasten.

 

Mahdollinen paikka kasvimaalle..

 

Ehkä juuri tuonne, kauemmas koivuista, voisin laittaa härkäpapua ja liperiä kasvamaan Sitten myöhemmin, kun maa on muokattavissa. Käsissäni on pieniä paperikuoria, joissa on muitakin siemeniä. Pinaattia, rucolaa, ruohosipulia, persiljaa.. Ohjeissa kehotetaan esikasvattamaan lipstikkaa ja härkäpapua ainakin huhtikuun alusta, persiljaa ja ruohosipulia jo nyt, maaliskuussa. Tarvitsen siis esikasvatusruukkuja ja multaa, sekä tilaa. Olohuoneen ja keittiön pitkä ikkunarivistö tarjoaisi ainakin valoa, joten päätän virittää niiden alle pienen esikasvattamon. Tänään.

 

Ihmemaan yrtit.. Persilja tulee kätevässä kasvunauhassa.. Siemenpussin tekstit ovat kääntyneet hassusti peilikuvaksi.. eikä taida löytyä palindromeja!

 

Tyhjistä muovisista grilliboxeista tuli siemenille ”ensikoti”. Ylempään laatikkoon on viilletty veitsellä ylimääräiselle vedelle valutusrakoja.

 

Google päätti tyylitellä pilvisen päivän kuvasta aurinkoisen..

 

Kirjoittanut Flora Fiona Jätä kommentti

Kylmähermoiset

Marraskuu on tarjonnut poikkeuksellisen talvista menoa. Ihan kunnon lumikerros ja ajoittainen kirpsakka pakkanen toivat talven puutarhaan kertaheitolla. Meitä on hellitty jopa parilla aurinkoisella talvipäivällä.

dsc_2926

Itselläni pihapuuhat jäivät jonkin verran kesken, mutta ihanan armollinen tuo lumikerros kyllä on. Keskeneräinen syyspuutarha ei pistä ihan niin pahasti silmään valkean hunnun alta. Jos se nyt vaan pysyisi maassa…

dsc_1954

Sen verran tuo pakkanen pääsi yllättämään, että osa punajuurista jäätyi kasvulaatikkoon niille sijoilleen. Viimevuotisia kuvia katsellessani huomasin, että satoa nostettiin kasvimaalta vielä pitkälle marraskuuhun.

Nykyisessä Pohjolan talvessa hyötypuutarhuri pääsee iloitsemaan sadosta myöhäiseen syksyyn asti. Osa hyötykasveista sietää kylmää, jopa pientä pakkasta. Muistan napsineeni timjamia kasvimaalta joulupaistiin.

dsc_0016

Jos tykkäät nauttia hyötypuutarhan antimista mahdollisimman pitkään, niin valitse kasvimaalle kylmää sietäviä lajeja. Tällaisia ovat timjamin lisäksi muun muassa mangoldi ja persilja. Parsakaali kestää kylmää kukkakaalia paremmin ja tarjoaakin usein satoa myöhäissyksyyn asti. Myös porkkanalla on hyvä kylmänsieto.

Lehtikaalin maku vain paranee pikkupakkasen myötä. Se kestää hyvin myös pakastusta, joten kohmeiset lehdet voi napsia vaikka suoraan pakastuspusseihin ja kerätä näin satoa talteen myöhempää käyttöä varten.

dsc_1064

Tämän vuoden kokeiluihin kuului palsternakka. Sato tulisi kerätä ennen maan jäätymistä. Tiesin, että hidaskasvuisen palsternakan sadonkorjuu ajoittuu myöhäissyksyyn. Yllätys olikin melkoinen, kun syyskuussa maasta nousi tällainen jättiläinen! Tai eihän se mihinkään noussut, vaan vaati melkoista kiskomista, hellävaraista kaivamista ja ees-taas kitkuttelua, jotta palsternakka-jättiläinen saatiin irti. Vielä suurempi hämmästys oli huomata, että valtavasta koostaan huolimatta juures oli sekä terve että maukas.

dsc_2591

Monenlaisia hyötykasveja voi siis kasvattaa pysyvien pakkasten uhkaan asti. Yksi ehdottomista suosikeistani on maailman helppohoitoisin hyötykasvi, eli maa-artisokka. Satoa voi korjata niin kauan kuin maa on sula. Ja jos maanpinnan peittää jäätymisen estämiseksi paksulla lehtikerroksella, niin herkullisia mukuloita voi kaivaa maasta keskellä talveakin. Sadonkorjuuta voi myös jatkaa sujuvasti heti keväällä roudan sulettua.

dsc_0066

Kun loppukesän sadonkorjuukiireet ovat ohi, sitä arvostaa ihan joka ikistä porkkanaa, punajuurta ja muuta juuresta, jonka saa poimia vielä syksyllä suoraan keittiöön. Kohmeisia juureksia on kuitenkin käsiteltävä varoen. Kylmävauriot heikentävät niiden säilyvyyttä, joten tieten tahtoen ei kannata satoa maassa makuuttaa

dsc_2774

Itse lisään ensi vuoden kasvatuslistaan ehdottomasti lantun. Lanttu kestää hyvin kylmää ja sen sadonkorjuu ajoittuu viimeisimpien juuresten joukkoon. Olisi upeaa tehdä joulun lanttulaatikko oman maan sadosta!

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa Jätä kommentti

Kasvihuonekuulumisia

Mitä kuuluu kasvihuoneeseen loppukesän kynnyksellä?

DSC_0154

Kesä on ollut kylmempi ja sateisempi kuin mitä viime kesän jäljiltä odotin. Eikös ne hyvät ja huonot kesäkelit kuuluneet mennä vuorovuosina..? Onneksi heinäkuuhun osui myös tasainen hellejakso, niin kasvihuoneasukit saivat kunnon spurtin.

DSC_0444

Keväällä rajusti leikattu viikuna on kasvanut viime vuotta maltillisemmin, mutta erittäin kauniin malliseksi.

DSC_0470

Erilaiset yrtit, kuten mintut ja rosmariini ovat viihtyneet kasvihuoneen lämmössä aikaisemmin kirjoittamani basilikan lisäksi.

DSC_0007

Meidän perheen suosikkitomaatti, ihanan makea ja mehukas ’Sungold’ on vihdoin suonut satoaan. Tertun ylimmät tomaatit halkeilivat helteessä alimmaisten vielä kerätessä väriä.

DSC_0454

Myös takuuvarmaa, raidallista ’Tigerella’-tomaattia on jo riittänyt leivän päälle ja salaatteihin.

DSC_0452

Sen sijaan pihvitomaatti ’Marmandino One F1’ nautiskelee kesästä kaikessa rauhassa ja antaa nälkäisen puutarhurin odotuttaa itseään.

DSC_0448

Myös hauskanmallinen ’Ildi’ on toistaiseksi vielä täysin vihreänä. Näistä pitäisi tulla keltaisia palleroita.

DSC_9995

Eniten odotan itselleni uuden tuttavuuden, Indigo Rosen kypsymistä. Näissä tomaateissa on huikean kaunis munakoison väri.

DSC_0465

Elokuu on perinteisesti ollut sadonkorjuun juhlaa, joten täällä ollaan keräyskorit valmiina ja ruokailijat pöydässä odottamassa. Toivottavasti aurinko ja lämpö vielä hellivät meitä!

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa 4 Kommentit

Aromaattinen basilika

Basilika on yksi lempiyrteistäni. Se on kasvina näyttävä, maultaan pehmeän aromaattinen ja se sopii mainioksi makupariksi monelle.

DSC_0061

Basilika rakastaa lämpöä ja sadosta pääsee nauttimaan helpoiten ostamalla valmiin taimen.

DSC_5384 (1)

Basilikan kasvatus siemenestä on myös melko vaivatonta.

DSC_0726

Itselläni on tapana kylvää basilika suoraan kasvihuoneeseen toukokuussa. Jostakin syystä sisällä esikasvattamiani taimia kiusaavat usein kirvat. Kun kylvän suoraan kasvihuoneeseen, taimi ei tarvitse erikseen karaista, vaan niistä tulee jämäköitä ja kestäviä. Toukokuun lämpöaalto antaa hyvän startin näille yrttien kuninkaallisille.

DSC_6348

Toki kylminä öinä taimet tulee suojata hallaharsolla tai kiikuttaa ruukut sisätiloihin. Herkkähipiäinen basilika ei siedä hallaa.

DSC_4839

Monet yhdistävät basilikan italialaiseen ruokaan, onhan se lyömätön makupari tomaatin ja miedon mozzarella-juuston kanssa.

DSC_9253

Hyötykasviyhdistyksen sivut tietävät kuitenkin kertoa, että basilika on alkujaan kotoisin Intiasta ja siitä liikkuu paljonkin ristiriitaista tietoa. Toiset pitävät basilikaa rakkauden symbolina, ilon ja onnen yrttinä. Toiset taas pahuuden yrttinä.

DSC_8359

Jos merkityksiä on monia, niin on myös lajikkeita. Basilikaa löytyy isolehtisenä, pienilehtisenä, vihreänä, punaisena. Kuvassa ’Large leaved’, jota kutsutaan myös salaattibasilikaksi, punalehtinen ’Rosie’ ja pienilehtinen ’Balkon Star’.

DSC_8400

Kanelilta, sitruunalta, pippuriselta maistuvia. Muun muassa. Basilikaa voi viljellä sekä ruokakäyttöön että silmänruoaksi.

DSC_9258

Itse rakastan aamuauringon lämmittämää kasvihuonetta, jossa basilikan aromit sekoittuvat kypsyvien tomaattien tuoksuun. Taidankin lähteä tästä saman tien vähän fiilistelemään!

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa Jätä kommentti

Ostoryntäys

Kävin Viherpeukaloiden puutarhamyymälässä juuri ennen äitienpäivää. Minä ja puolet Kymenlaaksoa. Vaikka myymälän parkkipaikka on todella tilava, ihan oikeasti joutui miettimään, mihin autonsa tuikkaa.

DSC_4734

Mutta ihmekkös tuo. Sisällä myymälässä oli laaja kirjo perinteisiä äitienpäiväruusuja ja hortensioita. Minä suuntasin ihastelemaan veikeitä amppeleita.

DSC_0073

Vielä en sellaista uskaltanut ostaa, mutta moni niitä jo kiikutti kotiin.

DSC_0083

Hyötypuolen tarjonta veti kuitenkin eniten puoleensa. Koska kylvämäni tomaatit (36 kappaletta, mitä taas oikein olen ajatellut?!) ovat juuri tälläkin hetkellä kasvihuoneessa karaistumassa, pystyin ohittamaan myymälän tomaatit kylmän viileästi. Vaan sitten sydämessä läikähti. Ihania viikunoita, minikoossa!

DSC_0054

Ja laventelia!

DSC_0055

Ja rungollisia yrttejä! Rungollisena löytyi ainakin timjamia, salviaa ja laventelia. Ja jos lahjat opettajille ja ohjaajille on vielä hakusessa, käy vilkaisemassa aikaisempi lahjavinkkipostaus täältä.

DSC_0067

Myös ruukkutarjonta on monipuolista. Löytyy ruukkuja äidin makuun,

DSC_0081

ja ruukkuja erityisesti perheen pikkuväen makuun!

DSC_0078

Ihanan kukkaloiston ja herkullisten tuoksujen lisäksi puutarhamyymälässä on kattava valikoima perennoja,

DSC_4702

erilaisia havuja ja pensaita,

DSC_4718

sekä hedelmä- ja koristepuita. Olisin niin kovin mielelläni kotiuttanut nämä trendikkäät vaahterat. Mutta joku perheessämme on antanut ymmärtää, että pihastamme on loppumassa tila. Jotakin minulle mutistiin hankalasta ruohonleikkuusta ja pallopelien vaikeudesta. Mutta ihania nämä olivat, oih ja voih!

DSC_4706

Tällaisessa paikassa on suorastaan nerokasta, mutta myös kaikkien hermoja säästävää olla leikkipaikka. Äiti viihtyy, lapset viihtyvät, ja kun lapset viihtyvät, äiti viihtyy vielä vähän lisää. Nopea piipahdus puutarhamyymälässä muuttuu helposti laajamittaiseksi kiertelyksi.

DSC_4726

Vielä kun paikan päälle saataisiin kahvio niin avot!

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa Jätä kommentti

Keittiöpuutarhan kauniit kukkijat

Hyötyviljely on erityisen lähellä sydäntäni, koska siitä saa ruokaa. Mutta rakastan myös silmänruokaa. Siksi valitsen viljeltävät tomaatit paitsi maun, niin myös ulkonäön ja värin perusteella. Salaattipenkissä vuorottelevat erilaiset lehtimuodot ja sävyt punaisesta vihreään. Ja kasvimaalla on aina myös kukkia.

DSC_8116

Monilla kasvimaan kukkasilla on kauneuden lisäksi useita tärkeita tehtäviä. Ne voivat houkutella paikalle pölyttäjähyönteisiä, torjua tuholaisia, parantaa jonkin toisen kasvin makua ja satoa.

DSC_7895

Esimerkiksi voimakastuoksuiset samettikukat pitävät tuholaiset loitolla hajunsa avulla. Myös samettikukkien juuristo erittää rikkipitoista ainetta, joka vähentää tuholaisten aiheuttamia vahinkoja. Samettikukat kukkivat runsaasti koko kesän ja niiden värikirja on laaja.

DSC_0214 2

Myös helppohoitoisen kehäkukan tuoksu karkottaa tuhohyönteisiä. Pirteän värinen tarhakehäkukka ’Daisy Citrus Mix’ on matalakasvuinen ja sen terälehdet ovat syötäviä.

DSC_7923

Iisoppi on kauniskukkainen yrtti, joka toimii kasvimaalla myös houkutuskasvina. Houkutuskasvit johdattavat tuholaiset pois hyötykasvin luota, iisoppi esimerkiksi houkuttelee puoleensa kaalikärpäsiä.

DSC_0073

Luonnonmukaisia karkottajia etanoita vastaan ovat muun muassa krassit ja timjami. Timjami on myös oiva perhoskasvi, kauniina kesäpäivänä violetti kukkamatto houkuttelee luokseen perhosten lisäksi myös muita puutarhan pölyttäjiä . Puutarhan pölyttäjähyönteisistä voit muuten lukea lisää Viherpeukalot blogin aikaisemmasta postauksesta täältä.

DSC_0018 18

Kasvimaan kauniit kukkijat tuovat makua ja väriä myös keittiöön. Ne kaunistavat jälkiruoat ja kesäiset salaatit. Niillä koristelet kesän juhlajuomat joko sellaisenaan tai voit loihtia näyttäviä jääpaloja kesäkukkia jääpalalokerikossa jäädyttämällä.

DSC_7921

Monet yrtit ovat kukkiessaan varsin kauniita ja ne sopivat myös leikkokukiksi maljakkoon. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset mintut, tilli ja kurkkuyrtti. Myös salaattifenkolin kukka on näyttävä ja kestää maljakossa pitkään.

DSC_9097

Laventeli on tietenkin aivan omaa luokkaansa tuoksun suhteen. Sinivioletit kukat sopivat esimerkiksi leivonnaisten koristeluun. Maustamalla hienoa sokeria kuivatuilla laventelin kukilla saat hienostuneen lisän vaikka juhlapöytään tai kesäviemisiksi.

Image 18.2.2016 at 12.43

Muista siis myös kasvimaan kauniit kukkijat, kun suunnittelet kylvöjä!

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa 1 Kommentti

Keittiön puolella

Pitkäjänteisimmät kotipuutarhurit puuhailevat jo chiliviljelysten tai kesäkukkakylvöjen parissa. Itse keskityn alkuvuodesta ”keittiökasvatuksiin”. Eli raikasta vihreää ruoanlaittoon ja leivän päälle.

0130

Tähän aikaan vuodesta on ihanan terapeuttista työntää sormet multaan, hypistellä siemeniä ja haistella kevään tuoksuja.

0206

Vihannestiskin ruukkuyrteillä saa nopeasti vihreää tunnelmaa ja makua keitoksiin.Ruukkuyrttien hengissä pitämiseen on olemassa erilaisia erikoisruukkuja ja kasvatusalustoja.

8961

Omat pienet keittiöviljelyksetkin kasvavat kyllä nopeasti. Puuha sopii mainiosti myös lasten kanssa toteutettavaksi. Kasvun ihmettä on aina hienoa seurata, oli sitten aikuinen tai lapsi. Ja suihkupullolla sumuttelu on lapsista aina hauskaa.

0127

Näille köökkiviljelmille käytän usein sitä multaa mitä kaapista sattuu löytymään. Parasta olisi kuitenkin ilmava ja maltillisesti lannoitettu taimimulta. Viljelyastiaksi sopii mikä tahansa muoviruukusta kahvikuppiin tai perintökeittokulhoon. Koska viljelykset päätyvät nopeasti suuhun, ei haittaa, vaikka kasvusto olisi liian tiheää ja vähän honteloa. Makua kyllä löytyy!

0163

Juuri nyt keittiö ikkunalla kurkottelee terhakoita auringonkukanversoja, sinappisen kirpeää ja todella nopeakasvuista vihanneskrassia, maukkaita valkosipulinversoja, raikasta rucolaa ja koukeroisia herneenversoja.

0203

Vihannestiskin basilikaa ja taimikaupan rosmariinia unohtamatta. Uusintakylvöjä voi tehdä tiheään ja kokeilla vaikkapa veikeitä retiisin tai punajuuren versoja.

5895

Versokasvatus on nopea tapa tuoda ihana kevätfiilis askeleen lähemmäksi. Versot sopivat salaatteihin, leivän päälle, wokkeihin tai vaikka pastaa maustamaan. Maukasta kevään odotusta siis!

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa Jätä kommentti

Ämpäriperunat ja puolivilli pesto

Peruna

Yksi hauskimpia asioita puutarhaharrastelussa ovat erilaiset kasvatuskokeilut. Sellaiset halvat tai ilmaiset istutukset, joista ei lähtökohtaisesti odota paljon mitään, mutta joilla on kuitenkin mahdollisuus yllättää. Tällaisia istutuksia on melkeimpä jopa kiinnostavampaa seurata kuin niitä, joissa lopputulos on selvä ja varma. No, täysin varmaahan ei oikeastaanhan puutarhanhoidossa ole mikään. Puutarhurin elämä on jännitystä täynnä.

Hauskana kokeiluna päätin tänä kesänä kokeilla ämpäriperunaa. Istutin ensin toukokuun puolivälissä kaksi jääkaapissa itänyttä perunaa rikkinäiseen ämpäriin. Ämpärin pohjassa oli sopivasti halkeama, josta liika vesi pääsee valumaan pois. Kasvun edetessä olen jo monta kertaa mullittanut perunaa, ja nyt ovat jo rajat tulleet vastaan. Kesäkuun puolivälissä lisäsin vielä viljelyalaa istuttamalla multasäkkiin yhden kahteen osaan leikkaamani ituperunan. Kokeilun tarkoituksena on nähdä, toimivatko myös puolikkaat perunan palat. Veden poistumista varten pistelin veitsellä multasäkin pohjaan reikiä.

Toinen kokeilujuttu on lehtiselleri, jonka saa näköjään helposti tuottamaan uutta kasvustoa. Juuriosa vain leikataan irti ja istutetaan multaan. Itse pidin tynkää muutaman päivän vesilasissa tarkoituksenani edistää uusien juurien muodostumista. Juuria ei kuitenkaan muodostunut, joten istutin pelkän tyngän isoon ruukkuun siten, vihreä yläosa jäi näkyviin. Tyngän keskeltä alkoi nopeasti puskea heleän vihreitä lehtiä.

Pesto_ainekset

Vaikka säästelen ämpäriperunoitani vielä hetken, nyt kannattaa nauttia uudesta perunasta sen kaikissa eri muodoissa. Edellispäivän keitetyistä perunoista tehdä vaikka pesto-perunasalaatin. Parasta se on puolivillin peston kera, jossa peston vihreästä puolet on puutarhasta ja puolet villivihanneksia.

Pesto_valmis

Puolivilli pesto

  • Persiljaa, minttua, basilikaa ja oreganoa kasvimaalta
  • Nokkosta (ryöpättynä pari-kolme minuuttia) ja vuohenputkea
  • 1 dl auringonkukansiemeniä (voi nopeasti paahtaa pannulla)
  • pari valkosipulin kynttä
  • 1 dl oliiviöljyä
  • ripaus rasvaista juustoa silputtuna
  • Suolaa

Nokkosen ryöppäyksen ja jäähdytyksen jälkeen kaikki ainesosat soseutetaan tehosekoittimessa tahnaksi. Oliiviöljyä lisätään tarvittassa siten, että kaikki on öljyn peitossa.

Perunasalaatti_tekeillä

Perunasalaatti_valmis

Puolivilli pesto-perunasalaatti

  • Eilisen päivän keitettyjä perunoita pilkottuna (uudet perunat parhaita).
  • Reilu satsi puolivilliä pestoa
  • Oliiviöljyä
  • Punasipuli pieneksi pilkottuna (+ päälle renkaita koristeeksi)
  • Ruohosipulia kasvimaalta
  • Valkoviinietikkaa (+ limen tai sitruunan mehua)
  • Maustekurkkua pieneksi pilkottuna
  • Mustapippuria ja valkopippuria

Kaikki sekoitetaan yhteen ja annetaan maustua jääkaapissa vähintään tunnin ajan. Salaatti on mitä parhain lisuke omalla pihalla nautitulle grilliruoalle.

Timjami

Oregano

Puutarhan sadonkorjuukausi on alkanut timjamin ja oreganon kuivauksella.

Kirjoittanut Pihatontun päiväkirja Jätä kommentti