Jotain sentään tapahtuu!

Kyllä on odottavan aika tuntunut pitkältä! Keittiöpuutarhan sato on kypsynyt ennätyshitaasti. Viime päivien ihana lämpö ja aurinko on kuitenkin saanut kaiken ottamaan isoja harppauksia. Voi sitä riemua, kun pääsimme maistelemaan ensimmäisiä oman sadon tomaatteja. 'Sungold'-kirsikkatomaatit olivat juuri niin makeita ja Lue koko kirjoitus

Mahtavat ja monipuoliset laukat

Laukkojen suku (Allium) on rikas ja mielenkiintoinen. On matala- ja korkeakasvuisia, suuri- ja sirokukkaisia laukkoja. Laukkoja voisikin käyttää puutarhoissamme paljon nykyistä ahkerammin. Kuten muutkin sipulikasvit, laukat ovat parhaimmillaan perenna- ja pensasryhmissä. Sipulien lepokauden alkaessa lehdet alkavat kellastua usein jo Lue koko kirjoitus

Kesätaikurin Paikka Avoin

  Jos olisin syksy…hidastelisin nyt. Laahaisin jalkoja, pysähtelisin muina naisina pitkin matkaa. Silkasta myötätunnosta. Seisoskelisin eteerisenä patsaana niityn heinillä, pehmeänä ilmanpyörteenä pientareen poskessa.  Makaisin metsän siimeksessä kuin menninkäinen, mustikat ja puolukat heinänkorressa laskemassa lampaita. En tulisi vielä. Silmäluomien välistä salaa Lue koko kirjoitus

Perhosia puutarhaan

Kouvolasta löydettiin viime viikolla uusi perhoslaji. Artikkelin Helsingin Sanomista luettuani havahduin toteamaan, että tänä kesänä perhosia on näkynyt todella vähän. Artikkelin mukaan kylmä kesä on ollut perhosille haasteellinen ja sen on myös huomannut kotipuutarhassa. Perhosia voi houkutella puutarhaan valitsemalla kasveja, Lue koko kirjoitus

Upeat hortensiat

Pallohortensioiden kukinta puutarhoissa alkaa olla upeimmillaan. Nuoret kukinnot ovat aluksi limenvihreitä, mutta vaihtavat väriä puhtaan valkoiseen kukintojen muuttuessa suuriksi ja pallomaisiksi. Suuret ja painavat kukinnot saavat oksat usein nuokkumaan, erityisesti sateen jälkeen. Pallohortensia on näyttävä pensas, joka sopii kasvatettavaksi sekä Lue koko kirjoitus

siirtolapuutarha

Rikkariesat

Kesä kulkee ja ruuhkavuositarhuri on ollut niin kovin hiljaa. Uusi työpaikka. Tarvitseeko oikeastaan muuta sanoa? Vaikka työ on ollut ihanaa, kivaa ja ajatukset ovat pulpuilleet, olen samaan aikaan ollut iltaisin aivan naatti. Ei puhettakaan, että olisin kesäkuun aikana saanut konetta auki iltaisin, pääkopassa suhisi lähinnä tuuli eikä ajatukset. Mutta nyt uuteen kukoistukseen ja heti kiinni lempivalitusaiheeseeni: rikkaruohoihin ja erityisesti lemppariinhokkiini vuohenputkeen.

Ensimmäisenähän keväisin maasta nousevat rikkaruohot. Erityisellä terhakkuudella muutenkin niin vähään tyytyvä ja reippaasti leviävä vuohenputki. Se on kuulemma hyvää syötynä. Niin sanovat lähinnä ihmiset jotka eivät taistele koko päivänkiertoa sen vihulaisen kanssa perennapenkissä. Sellainen sotatanner taas olleet meidänkin kukkamaat kun olen veri korvissa kohisten repinyt, raastanut, kaivanut ja tonkinut juurakkoa juurakon perään. (Oletteko kohtalontoverit huomanneet, että erityisen vuohikkaan päivän jälkeen juurakot vilistävät silmissä kun ne sulkee?)

Isäntä perunapellon kimpussa. ”Vähän” päässyt rikkaruohot rehottamaan, joten käärittiin pelto pakettiin. Pelastettiin ulkokehältä mansikat talteen lavakauluksiin, mutta muuten tuo pelto on kyllä kirjo erilaisia rikkakasveja. Kunnoitettavan laajasti erilaisia rikkakasveja kylläkin, se on sentään myönnettävä…

Ah. Muhikoot siellä pari vuotta ja tuottakoot muhevan mullan meille. Ei se nätti ole noin, mutta siististi laitettu kuitenkin.

No rehellisyyden nimissä, olen minä vuohenputkea salaattiin joustanut laittamaan ja ihan hyvääkin se oli. Mutta ihan totta, vaikka tässä vähän vitsailen, niin kyllä tuo vihulainen on sellainen jota ei syömällä tästä maasta hävitetä. Pittoreski tuohikori kädessä salaattiin niitä nyhtäessä ei ehkä tajua kuinka paljon kyseinen kasvi on jo vienyt elintilaa muilta kasveilta. Oman pihamme takana on rinne jossa vielä muutama vuosi sitten kasvoi valkovuokkoa valkoisenaan. Ei kasva enää. Nyt kasvaa salaattiainesta. Vuohenputken juuret leviävät rihmastona ympärilleen ja pienikin pala lehteä, juurea, vartta riittää antamaan kimmokkeen uuteen kukoistukseen. Niinpä jatkan tätä omaa toivotonta taisteluani sitäkin sinnikkäämmin. Minun puutarhaani et niele rikkariesa, saat elää kun eroonkaan ei pääse, mutta valloittaminen? Ei. Se ei käy.

Hahaa. Kuka tunnistaa mikä vihulainen se siinä on ruukkuun nakattuna? Eihän tuo varsinaisesti rikkakasvi ole, mutta tavattoman terhakka leviäjä. Tasan ainakin meidän puutarhassa juuri niihin kohtiin mihin EN sitä halua. Nämä tupot nyhdin yhdestä lavakauluksesta ennen kuin laitoin mansikkaa tilalle. Hyvin ovat kestäneet ruukussa täysin ilman hoitoa. Kas vain…

Onhan meillä sitten näitä vieraslajikkeita jotka ovat vieläkin ikävämpiä kuin vuohenputki. Mökkinaapuri on jo vuosia pitänyt jättiputkien kitkentätalkoita lähimetsiimme, jotta ne saataisiin pois. Ne ne vasta hirviökasveja ovatkin ja olen tavattoman kiitollinen sinnikkäälle mökkinaapurille työstä jota hän ilmeisesti varsin usein on joutunut tekemään yksin kun kukaan meistä muista ei ole ehtinyt talkookaveriksi. (Omatunto soimaa tästäkin.)

Toinen hankala kasvi jonka meidänkin pihaan on joku joskus istuttanut on Japanintatar. Onneksi se on meillä alapihalla ja onneksi alapihalle on myös tehty meidän toimesta näitä muovilla peittelemisen iskuja, jonka seurauksena sen määrä on vähentynyt meillä merkittävästi. Nyt viimeiset tietämäni kasvustot muhivat juurikin tuolla kuvissa olevassa paketoidussa perunapellossa. En julista voittoa, mutta erävoittoa kyllä.

Eläköön! Sieltä nousee kesäkurpitsan taimea! Ja eikun. Seuraavana yönä tästä oli citykani käynyt könyämässä taimet ns. parempiin suihin. Kesäkurpitsasaagani ei ole vieläkään loppuun taputeltu näemmä.

Meille ei vieläkään ole hankittu lämpökompostoria (joka vuosi kyttään alennuksia ja joka vuosi todetaan, että tänäkään vuonna ei päässyt investointilistalla kärkikahinoihin mukaan.) Järkevin paikka rikkaruohoille on tietenkin tuo lämpökompostori, tavallisessa kompostissa tai avokompostissa ne eivät hengiltä lähde, saastuttavat vaan hyvän kompostin. Siksi me olemme ottaneet käyttöön mädättämisen. Tämän kesän aikana on jo, tätä kirjoittaessa, neljä jätesäkillistä vuohenputkea ja voikukkaa (ah, vanha hyvä voikukka, niin viaton, niin helppo kitkeä…) pussitettu ja pussi tiukasti suljettu. Loppukesästä nuhjaisen auringossa hionneen massan voikin sitten jo kaataa jätesäkeistä kompostiin, jossa ne nyt eivät enää pääse tekemään tuhotöitä.

Kirjoittanut Ruuhkavuositarhuri Jätä kommentti

Löysin siemenpusseja. Monta.

Tilanteessa ollaan oltu ennenkin. Löysin läjän siemenpusseja. Se etten ole saanut siemenpusseja tällä kertaa kylvettyä liittyy  jälleen a) hässäkkään elämässä b) julmettuun säätöön elämässä.

Haaah! Kaikkia kukintoja ei edes peurat saaneet syötyä. Sinnikkäimmät kaverit kukkivat ruhjottujen lehtiensä kanssa.

Istutuspuuhiin kannustavaa vihjettä on nosteltu ja kierretty läpi kevään. Meillä on nimittäin keittiössä nököttänyt pieni taimimultapussi tammikuusta asti. Se vain olla köllöttelee siinä eikä kukaan meistä oikeastaan enää kiinnitä siihen edes huomioita, imurin tieltä nostetaan ja siinä se (näkymättömyys on kyllä hämmästyttävää, ottaen huomioon, että keittiömme on komero. Kylläkin pohjoisen pallonpuoliskon tehokkaimmin suunniteltu keittokomero, kuten itse olemme mahtipontisesti asian itsellemme lanseeranneet, mutta komero.)

Mutta nyt löysin siemenet. Itseasiassa jos nyt aivan umpirehellisiä ollaan niin saatoin ehkä löytää talvella toisenkin siemenpussivaraston, jonka kunnon oravana olin haudannut yöpöydän (!!!) laatikkoon odottamaan hyviä istutusilmoja. Ja kun nyt tälle umpirehelliselle linjalle lähdettiin, niin tämä on jo toinen kerta kun löydän yöpöydän laatikosta nyssäkän siemeniä. (MIKÄ minua vaivaa?)

Siemenistä kasvatettuja! Raparperit tosin saavat muuttaa paremmalle paikalle, heti kun ehdimme, toivottavasti eivät ota nokkiinsa kortteerin vaihdosta. Joka tapahtuu kyllä tänä kesänä. Saletisti.

Taimimullan huomiottajättäminen on ollut huomattavan paljon haastavampaa sen jälkeen kun löysin nuo viimeisimmät siemenvarastoni. Pussit oikein huutavat tekemättömiä istutustöitä, kariutuneita kesäkurpitsaunelmia ja vieläkään, vieläkään en saa tehtyä nyt sitten oman maan yrteistä niitä ihania oliiviöljy-yrtti-kuutioita joita kaikki te muut olette jo ensimmäisistä ihanan rapeista sirkkalehdistä alkaen päässeet pakastelemaan tulevan talven varoiksi. Koska jo vain. Talvihan tulee ja silloin omat pakastetut yrttikuutiot on must have ja pop.

Risusavotassa reippaita otteita osakseen saanut omenapuu ei ainakaan heti kuollut. Vähän yrittää kukkaakin. Kuinka huojentavaa.

Jotenkin tästä nyssäkkälöydöstä nyt suivaantuneena päätin vähän koota asiota joita olen tehnyt, mutta vaihtelevalla menestyksellä näköjään sydämeeni säilönyt ja opiksi ottanut, jotenka:

Ruuhkavuositarhurin kantapää vihjeet kollegoille. Jos huomaat tilaavasi optimistisesti kaksikymmentä pussia erilaisia siemeniä sydäntalvella kun räntä piiskaa ikkunoita, mutta ”kevään valo” on jo ”selvästi” aistittavissa, toimi näin:

  1. Kun siemenet on ostettu, istuta ne. Heti. Älä hilloa pusseja yöpöydän laatikossa kahta vuotta. Kokemusasiantuntijana voin kertoa, että kun sitten viimein saat aikaiseksi hommata turvepaakkuja ja somia pieniä istutusruukkuja, ähellät yhden (aurinkoisen) aamupäivän istutuspuuhissa ja raivaat ikkunalaudoille tilaa viherkasvien sekaan, ET halua huomata, että ne siemenet, ne eivät idä. Vaikka mitäpä siitä, työtä se on toki turhakin työ –erityisesti ruuhkavuositarhurin puutarhassa.
  2. Aloita kasvatusurasi sellaisista helpoista ja takuuvarmoista kasveista kuin kesäkurpitsa, peruna ja retiisi. Vältä esim. vesimelonin tai jonkun eksoottisen järjettömän kalliin taimen kanssa tuhraamista. Varmin tapa ruuhkavuositarhurille pahoittaa oma mielensä on epäonnistua raskaasti heti ensimmäisellä rundilla.
  3. Kun olet onnistuneesti istuttanut siemenet ja onnistuneesti niistä saanut kasvatettua terhakoita taimia, muista työnjako! Saman viikonlopun aikana en suosittele harjoittamaan perennapenkkien kitkemistä rikkaruohoista ja uusien taimien istuttamista. Ai miksikö? No siksi, että talouden ruuhkavuositarhurit eivät ehdi neuvotella työntouhussa siitä mitkä rehut olikaan niitä ”minun rakkaudella kasvattamia uusia perennoja, minkä menit tekemään!! Kaivoit pois??” ja mitkä vielä ennestään tunnistamattomia ”parempi kitkeä nyt pois kun eivät ole vielä vallanneet koko kukkapenkkiä” –rikkaruohoja. Aviorauhan nimissä, usko kokemusasiantuntijaa tässä.
  4. Jos jostain syystä saat päähäsi kasvattaa pelargoniat siemenestä asti itse, saat tuotua ne hengissä mökille, vaalittua läpi kesän ja vielä onnistuneesti kiikutettua takaisin kotiin ja taloyhtiön vintille talvehtimaan niin pidä huoli ettei ne halvatun kukat ole juuri siinä kohdassa sitä satojen neliöiden vinttiä, johon SATAA LUNTA jonkun katossa olleen pienen sivurakosen, kummallisen tuulensuunnan ja ihan jonkun special räntätyypin yhdistelmän ansiosta. Tosi tarina. Huoltomiestä nauratti. Minua ei. Lunta oli kerta kaikkiaan vain sillä neliöllä jossa kukkani olivat talvehtimassa. Ja se katto? Aivan, oli muuten remppaajien vaikeuksia keksiä, että mistä se lumi oli oikein tullut ja kuinka korjata näkymätön reikä. Se reikä kun paljasti luonteensa vain ERITYISTILANTEESSA.

No juu. Se siemenistä. Naapurin kanssa muuten tänä viikonloppuna pohdittiin, että voidaan varmaan julistaa kesä alkaneeksi, kun ei enää räntääkään sada. Uusi suomalainen sananlasku menee siis näin: kesä alkaa siitä mihin räntäsade loppuu.

On siis kevät!

Kirjoittanut Ruuhkavuositarhuri Jätä kommentti

Puutarhan kevätsiivous, ihmisen parasta aikaa!

Esikoululainen murtaa jäätä, tulee kevät sillä viisiin nopeammin

Ehkä olen vähän kummallinen, mutta minun mielestä ehkä parasta puutarhamöyrintää on nämä nyt käsillä olleet maaliskuun viimeiset viikot, kun lumi on jo sulanut (tai tarkemmin sanottuna satanut, sulanut, satanut uudelleen jne…), mutta mitään ei vielä oikeastaan kasva.

Minun top 3 kevättyöt: 1) Risusavotta 2)haravointi 3) haketus. Annahan kun (yritän) selittää.

Ei pihistellä risujen määrässä kun kerran aloitetaan.

Pitkin maaliskuuta olemme olleet mökillä viikonloppuisin. Yhtenä viikonloppuna mies leikkasi omenapuita. Täysin amatöörimäisesti pätkittiin menemään pistosaha vinkuen isoja settejä oksia. Ukko keikkui puun latvassa ja minä sohin alhaalta, että tuosta vielä… ja ota nyt toikin pois! Vähän kauhistutti se suurpiirteisyys miten sitä sahaa vingutettiin, mutta tosiasia on se, että järeimmän kohtelun saanut omenapuu on ollut aikamoinen murheenkryyni viime vuodet. Sellainen ”risukko” josta ei päivä paista läpi vaikka keväisin olemme sitä yrittäneet maltilla ja rakkaudella harventaa.

Nyt lähteä mötkähti koko yläosa puuta pois. Saa nähdä kuinka tässä nyt käy. Että jääkö siitä lopulta vain halkopino jäljelle vai toipuuko tuosta mellakoinnista. Hirvittää, hirvittää ja samalla on hyvä olla: aurinko paistaa taas pihaan…

Pation takana pittoreski vuohenputkiviljelmä. Tänäkin keväänä ja kesänä saamme väreitä vuohenputkesta. Olkoon tämä kuva muistutus jokavuotisesta ”pitäisi tuohonkin…” -kohteesta. Josko tänä vuonna, varjoisissa paikoissa viihtyviä perennoja, lisää havuja? Jotain, byhyy, jotain muuta kuin vuohenputkea…

Toissakesänä hirveissä loppuraskauden hormonihöyryissä ostin aika hurjakuntoisen näytteillä olleen ja niille sijoilleen unohdetun leikkimökin. Mies, appiukko ja kälyn mies kiltisti ja hiljaa purkivat ”hormonimökkini” rautakaupan takapihalta ja toinen hiljaisten miesten seurue kokosi sen sitten pihalle vähän myöhemmin. Olen ikuisesti kiitollinen, että herraseurueet tajusivat olla hiljaa ja myötäillä hiukan vauhkoa ”hyvä siitä tulee kun sen maalaa”-kailotustani. Vauva syntyi ja syksy tuli. Hyvä maalaus ei kyllä irronnut enää sinä syksynä. Viime kesänä sain jo aloitettua maalausurakkaa ihan hyvin, mutta kuten huomaa, on puitteissa vielä hiukan tekemistä. Ja portaat ja pikkupatio pitäisi saada. Ja pelargoniat roikkumaan ikkunoiden alle. Lisätään to do-listaan! Jei!

Viime viikonloppuna kevätsiivous pääsi oikein vauhtiin kun ”imuroitiin koko piha” (eli haravoitiin, top kolme listassa sijalla kaksi), leikattiin raja-aidat riittävän mataliksi ja kerättiin epämääräiset roskat ja haljenneet kukkapurkit pois pihalta. Harmaaltahan se piha vielä näyttää, mutta ai että kuinka silmä lepäsi särmissä ruusupensaissa ja haravoidussa nurmikossa.

Seuraavaksi pääsenkin itse asiaan, kirsikkaan kakun päällä, listani kolmoseen: hakettimen kanssa heilumaan. Aaaaaaah. Peltorit korville, verenmaku suuhun ja haketin pärisemään. Se tunne kun pätkit niitä risuja ja Ikea-kassit täyttyvät kotitekoisesta katteesta. Oih. Jään unelmoimaan siitä tänä myöhäisenä maanantai-iltana. Tuskin maltan odottaa haketuspäivääni! (Ihan oikeasti.)

Kirjoittanut Ruuhkavuositarhuri 2 Kommentit

Ruuhkavuositarhurin unelmat…

… ne ne ovat ainakin minun päässäni valtaisia, mutta ei tässä oltaisi nimimerkin väärttejä, ellei todellisuudessa toteutukset olisi, sanottaisiinko, niukempi, sanottaisiinko ruuhkavuosien realiteetteihin muokkaantuvia tai ajoittain jopa nuupahtavia. Niin. Koska lapset. Työt. Se väitöskirja. Purjeveneen yhteisomistus. Koska reissut. Koska päiväkoti, eskari, maksalaatikko, pikkulegot ja joka ilta pyörivät tiskikone ja pyykinpesukone. Elämässä on kaikenlaista mihin sitä aikaansa saa ihan kiitettävissä määrin hassattua. Mutta yksi niistä on puutarha.

Viime syksynä. Ihana rehevä, vähän räjähtäneen näköinen puutarhamme. No okei, heti ruohonleikkuun jälkeen tilanne näytti taas paljon huolitellummalta… 😉

Ja se puutarha onkin sitten tämä meidän perheen suuri yhteinen rakkauden kohde: siirtolapuutarha. Pieni punainen mökki (jatkuvan remontoinnin kohde, kuinkas muuten?) toimii tukikohtana myös talvisaikaan, mutta kesät, voi pojat, ne ne on kaupunkilaismökkeilijän piehtarointiaikaa. Talvisin asumme muutaman kilometrin päässä mökistämme. Esikoisen kanssa puhumme sujuvasti kotikodista ja mökkikodista. Niin paljon luuhaamme mökillä silloin kun ei kylmimmät kuukaudet ole käsillä. Mökiltä kuljemme töihin ja tarhaan, vieraisille, kauppaan, saunaan ja kaupungille. Pikkuisen mökin pikkuiset puitteet eivät ahdista yhtään. Piha on meidän mittapuulla iso ja möngittävää riittää koko perheelle.

Rouvalla niin muikea ilme. Onnellinen syksyinen viikonloppu 2016. Aurinko paistoi ja hellehattu oli ahkerassa käytössä. Omenat kypsyivät vauhdilla ja pojat söivät niitä suoraan puusta. Myös siis taapero. Alimmat oksat notkuivat pikku-ukonkin ulottuvilla.

Puutarhan hoito on meillä sellaisella amatöörimäisellä rakkaudella hallussa. Ruuhkavuositarhurin rakkaudella. Taistelut valitaan sen mukaan kuinka järki päässä ja analyyttisen viileitä strategeja nyt sillä päähänpistohetkellä satutaan olemaan. (Kröhm.) Suuruudenhulluus kulkee käsi kädessä tietämättömyyden kanssa. Sanokaa minun sanoneen. Me kokeillaan ja tartutaan uhkarohkeudella saksiin, pistosahaan (se on kuin raid. Yllättävän kätevä niin kotona kuin puutarhassakin) tai naapurin moottorisahaan (ai kamala! Vuokko, se tosiaan on vieläkin meillä lainassa!!)

 

Rikkaruohoa on välillä niin, että meinaa hermot mennä. Sitä mukaan kuin saa aseteltua kiviä kivaksi asetelmaksi niin taapero käy ne kieputtamassa omalle mallilleen. Kun yksi kohta saadaan kivaksi on seuraava jo hirmuinen. Mutta silti. Hommia tehdään ja puutarha näyttää kotoisalta, ei romuläjältä, mutta ei myöskään upealta. Vaan sellaiselta kivalta, vähän nuhjuiselta, ehdottomasti vanhalta. Sympaattiselta. Rakastetulta.

Tämä on ensimmäinen tekstini tänne Viherpeukaloihin. Hyvä hetki aloittaa. Uuden kevään, uuden alun kynnyksellä.

Isä ja poika ”kylänraitilla”. Sesonkiaikana kaikki pyrkivät mahdollisuuksien mukaan välttelemään auton tuomista puutarhan porttien sisäpuolelle. Välttelyä helpottaa yhteiskäytössä olevat maitokärryt pääportin luona.

Kirjoittanut Ruuhkavuositarhuri 2 Kommentit