Kiitoslahjoja

Meillä vietettiin marraskuussa merkkipäivää ja halusimme muistaa juhlaan osallistujia pienellä kasvilahjalla. Olin hamstrannut Viherpeukaloiden puutarhamyymälän kausiloppuunmyynnistä suloisia mehikasveja juuri tätä tarkoitusta varten. Kääräisin mehikasvit hauskaan vahapaperiin, jonka pinta saa eläväisen ulkonäön, kun paperia vähän rutistselee. Myös sanomalehti tai voipaperi kävisivät Lue koko kirjoitus

Puutarhassa marraskuussa

Marraskuu ei olisi voinut kauniimmin alkaa: kirpsakka ja kuulas syyspäivä auringonpaisteella kuorrutettuna. Syyspäivä siksi, että ulkona riitti vielä sekä vihreää että väriä. Kesähuoneen ruukutuspöydällä olevat lankaköynnökset jatkavat yhä vehreinä. Mikä siinä onkin, että ulkona nämä ovat sitkeitä ja vähään Lue koko kirjoitus

Kevättä kohti! Eli kukkasipulit maahan.

Aloitan kukkasipulien varovaisen hamstraamisen heti niiden ilmestyttyä kauppoihin. Varovaisen siksi, että yleensä siihen aikaan on vielä aivan liian lämmintä istuttaa kukkasipuleita täällä meidän kulmilla. Kannan sipulipusseja kotiin pitkin syksyä, kunnes lähes puolihuomaamatta niitä on jo kertynyt melkoinen saalis. Ja lopulta Lue koko kirjoitus

Syksyn väripilkut - syysasterit

Kerroin aikaisemmin kesällä, miten inhokista tuli ihastus, kun tätimäisenä pitämäni verenpisara osoittauikin varsin eksoottiseksi ja upeaksi kaunottareksi. Kesäinen postaus aiheesta löytyy täältä. Nyt huomaan vähän saman käyneen syysasterin kohdalla. Minulla ei ole tainnut ikinä olla syysistutuksissa ruukkuastereita. Olen pitänyt niitä Lue koko kirjoitus

Syyskuun summaus

Syyskuuhun on mahtunut keliä laidasta laitaan ja keittiöpuutarhan sato on yrittänyt pysyä sään vaihteluissa mukana. Täälläpäin ei onneksi vielä ole tarvinnut turvautua hallaharsoihin ja valmista satoakin on päästy korjaamaan. Uusi lämmin jakso ei kyllä tekisi pahaa, sillä raakileita riittää Lue koko kirjoitus

puutarha

Elämämme kallein heräteostos

Huikean aurinkoinen ja lämmin syyskuun viikonloppu muistutti minulle mieleen oman puutarhamme tarinan siitä kuinka se päätyi meille. Päätimme nimittäin ostaa mökkimme puutarhoineen yhtenä lämpimänä elokuun iltana kahdeksan vuotta sitten. Viaton pyörälenkki siirtolapuutarhalle sunnuntain ratoksi oli eskaloitunut järjettömäksi mökkikuumeeksi ja seuraavana maanantai-iltana sitten jo seisoimmekin myytävänä olevan mökin kuistilla ja huomasimme sanovamme omistajalle ”kyllä me tästä tarjous teille tehdään”.

Tuo merkityksellinen sunnuntai on piirtynyt mieleeni hyvin. Lämmin päivä, omenat painoivat raskaina puita. Istuimme miehen serkun mökin pihassa ylätysvisiitillä. Takorautatuoli allani oli asetettu omenapuun varjoon, aurinko siivilöityi oksien lomasta ja siemailin kylmää jääteetä hikisen pyörälenkin päälle. Lipsautimme molemmat huokaisun, että tällainen mökki olisi kyllä… Johon serkku tuumasi, että tuossa on ilmoitustaululla yksi ilmoitus…

Niinpä siinä sitten kävi niin, että eihän me mitään neuvoteltu keskenämme tai näytelty välinpitämättömän harkitsevaa mökin myyjälle. Katsottiin miehen kanssa toisiimme siinä myyjän silmien alla ja sanottiin ääneen ilmeinen ”tämä on ihana, me halutaan tämä”. Joskus on vaan sellaisia asioita, joita ei voi jäädä arpomaan. Tämä oli sellainen. Ja voin luvata, että päivääkään ei olla kaduttu tätä heräteostosta (vaikka rahoituksen järjesteleminen pankin kanssa olikin vähän isompi säätäminen kuin mitä oltiin naivisti oletettu).

Yht’äkkiä olimme vastuussa puutarhasta joka on perustettu jo ennen sotia ja jossa kasvaa vanhoja omenapuita, kirsikkapuu, luumupuita, päärynäpuita, perennoja, marjapensaita (lisää tähän autereinen ilme) ja loputon määrä vuohenputkea (lisää tähän ei autereinen ilme).

Kahdeksan vuoden aikana kaikenlaista on toki muuttunut, mutta perusasiat puutarhassa pysyneet sellaisenaan. Mitään suuria muutoksia emme ole tehneet. Meidän edeltäjämme tällä palstalla ovat rakentaneet viehättävän ja toimivan miljöön, jota me poropeukalot lähinnä yritämme olla tuhoamatta. Sen sijaan mökkiä olemme remontoineet, lisäsiipi rakennettu, kuistin korjaus odottaa (ja tuhat muuta juttua myös), patio rakennettu ja leikkimökki hankittu pojille. Eli on tämä muuttunut. Meitä ennen tässä ei ollut ollut myöskään pitkään aikaan lapsiperhettä, joten totta kai muutosta on tullut luontevasti sitäkin kautta.

Poikien oma valtakunta. Erityisesti kaksivuotias on ottanut tämän haltuun. Kotileikit ovat keskittyneitä ja mamma ylpeä pienestä pojastaan joka niin hienosti osaa jo iltapäiväkaffet tarjoilla omassa tuvassaan.

Leikkimökissä on omat hiirensä. Ne asuvat omassa nurkassaan.

Vieläkin minä muistan sen tunteen kun kauppakirjat oli tehty ja ekan kerran mentiin omilla avaimilla sisään. Se riemun tunne. Ekat viikot melkein juoksin loppumatkan mökille, niin kiire oli päästä ihailemaan omaa pihaa ja mökkiä.

Leikkimökki ja rinne alapihalle. Tuosta puiden ja pensaiden välistä on aivan mahdottoman hyvä vetää täysillä alamäkeen muovimopolla.

Jotenkin minusta tuntuu, että emme ole ainoita joille on tapahtunut tämä ”elämän kallein heräteostos” ja olisipa vaan aika kiva kuulla muidenkin tarinoita siitä, miten päädyitte omistajiksi juuri tuolle omalle mansikkapaikallenne. Oliko se oma pihapiiri rakennuksineen rakkautta ensisilmäyksellä vai järkipäätös joka on vasta myöhemmin osoittautunut kultaakin kalliimmaksi aarteeksi?

Kirjoittanut Ruuhkavuositarhuri 2 Kommentit

Sadepäivän mielenrauhaa

 

Kello nakuttaa hyllyn päällä. Välillä ohi kulkeva metro kiinnittää huomioni. Takkatuli rätisee ja humisee. Muuten on hiljaista. Juuri nyt ei sadakaan, mutta koko päivän on kyllä tullut vettä. Pojat lähtivät saunomaan ja minä istun takkatulen ääressä, nyt läppäri sylissä. Uuni on päällä ja miehen hautumaan laittama lihapata valmistuu hiljalleen.

Tällaiset päivät ovat täällä siirtolapuutarhalla aivan ihania. Syyssää ja takkatuli, keinutuoli ja rauha maassa, laiskanpulskeaa syystöiden suunnittelua. Mökillä ollessa ihan vaan sohvalla makaaminenkin palvelee jotain: tietoisena rauhoittumisena ja ajan ottamisena itselleen. Miten sama toiminta voikin tuntua kotona vain, no jumittamiselta ja vetelehtimiseltä?

Paljon puhutaan siitä kuinka puutarhan hoitaminen vaikuttaa suotuisasti mielenterveyteen (kokeile vaikka googlettaa puutarhanhoito ja mielenterveys). En ihmettele, kukkapuskassa möyriessä tulee harvemmin ajateltua muuta kuin edessä näkyvää rikkaruohoa tai aivot raksuttaa uusien puutarhaideoiden parissa. Mutta ei vain se puutarhassa puuhastelu vaan koko tämä ympäristö on minusta se joka tuo rauhaa ja vapauttaa stressistä. Olen huomannut, että jos illalla on vaikea rauhoittua nukkumaan, alan tietoisesti suunnitella puutarhaan uusia kukkapenkkejä tai miettiä milloin ehdittäisiin mökistä se ja tuo kohta kunnostaa nuin ja näin. Sillä kuinka realistisia nämä suunnitelmat ovat, ei ole mitään merkitystä, tärkeintä on keskittyä miettimään puutarhaa ja antaa mielen lentää. Uni tulee helpommin, kiristävä tunne helpottaa ja hengitys tasaantuu.

 

Meillä on täällä siirtolapuutarha-alueella ihmisiä joka lähtöön, lapsiperheitä entistä enemmän, osa jo teinilasten perheitä, on yksin asuvia, on mökin kimppaomistuksia, on eläkeläisiä ja keski-ikäisiä. Pikkulapsiperheissä tappikansalaiset syödä natustavat multaa, hiekkaa, kaikkea vihreää mitä käsiinsä saavat ja isommat pörräävät menemään pitkin aluetta, kiipeillen ja nujakoiden kuin konsanaan ”vanhoina hyvinä aikoina”. Me aikuiset kyykimme kukkapenkeissämme tai nautiskelemme takkatulesta, käymme yhteisillä saunavuoroilla kartanolla ja ostamme elomarkkinoilla omalla alueella tuotettua hunajaa. Kaikille jotain, puuhailu pihalla pitää terveyttä ja mielenterveyttä yllä, mullan syöminen kasvattaa tappikansalaisista kestävämpiä maailman flunssamyrskyjä vastaan ja lapset oppivat kiipeilemään puissa kuin pienet apinat sekä tietävät mistä ruoka tulee.

Vaikka kaikilla täälläkin välillä otsapanta kiristää ja naapurit sapettaa, niin kuitenkin väittäisin, että olemme täällä kaikki niin onnellisia. Sekalainen seurakuntamme eri taustoilla, yhteisenä rakkauden kohteena kuitenkin kaunis siirtolapuutarha.

No menipä sentimentaaliseksi. Mutta kun onni on oma siirtolapuutarha keskellä ruuhkavuosien kaoottisuutta. Niin se vaan on.

 

Kirjoittanut Ruuhkavuositarhuri Jätä kommentti

Mahtavat ja monipuoliset laukat

Laukkojen suku (Allium) on rikas ja mielenkiintoinen. On matala- ja korkeakasvuisia, suuri- ja sirokukkaisia laukkoja. Laukkoja voisikin käyttää puutarhoissamme paljon nykyistä ahkerammin.

Supersuosittu uutuuslaji kainolaukka (Allium roseum)

Kuten muutkin sipulikasvit, laukat ovat parhaimmillaan perenna- ja pensasryhmissä. Sipulien lepokauden alkaessa lehdet alkavat kellastua usein jo upean kukinnan aikana, joten senkin vuoksi korkeat laukat kannattaa istuttaa peittävien kasvien seuraan.

Koristelaukka Gladiatorin valtavat kukat vangitsevat huomion takuuvarmasti!

Laukat ovat hyvä vaihtoehto tuholaisiin kyllästyneelle viherpeukalolle, sillä myyrät ja jänikset eivät pidä laukkojen hajusta ja mausta, joten ne saavat yleensä kasvaa rauhassa puutarhassa..

Sinilaukalla (Allium caeruleum) on ihanat taivaansiniset pallokukat.

Laukkojen kukinta on omaa luokkaansa. Värikkäät ja matalat pikkulaukat ilahduttavat kivikoissa sekä puiden ja pensaiden alla. Ja mikä olisikaan komeampi näky, kuin koristelaukkojen valtavat pallokukat kesäisessä puutarhassa!

Pikkulaukka mix sisältää pirteän värilajitelman matalia laukkoja.

Kirjoittanut Viherpeukalot Jätä kommentti

Mansikkapaikka

Puutarhaan on mukava sijoitella erilaisia taukopaikkoja varsinaisen terassiryhmän lisäksi. Sellaisia, mihin voi istahtaa ihailemaan ilta-aurinkoa tai nauttia aamuauringosta ja kupposesta kahvia juuri siinä kohtaa, mihin säteet sattuvat osumaan.

Jossa levähtää puutarha-askareiden lomassa virkistävää kesäjuomaa hörppien. Jossa uppoutua pääkopassa villinä laukkaaviin puutarhasuunnitelmiin tai vain katsella kaunista maisemaa. Vilvoitella varjossa helteisenä kesäpäivänä tai jonne hakeutua suojaan tuulelta.

Tuoleja, penkkejä ja pieniä pöytäryhmiä voi sijoitella kasvihuoneeseen, ison puun katveeseen, viljelykaatikoiden kupeeseen. Juuri sinne, missä puutarha näyttää parhaat puolensa ja voit nauttia puutarhan tarjoamasta rauhasta. Keskittyä hetkeksi kasvien kauneuteen ja niiden tuoksuihin.

Jos sinulle ei ole mahdollisuutta ripotella yksittäisiä tuoleja tai penkkejä pitkin puutarhaa, valitse kevyt ja siro kaluste. Sitä on helppo siirrellä eri paikkoihin mielialan ja puutarhan kauneimman kohdan mukaan.

Tosiasiahan on, että sen kerran kun alas istahtaa, huomaa välittömästi penkissä rehottavan rikkaruohon. Tai valo osuu juuri kohdilleen ja on kirmattava hakemaan kamera. Kahvi jäähtyy kuppiin ja näitä kupposia saattaa hyvinkin löytyä ympäri puutarhaa erilaisten taukopaikkojen ja istutuspöytien läheisyydestä.

Siitä huolimatta on mahtavaa rakentaa oma mansikkapaikka ilta-aurinkoon, aamuaurinkoon, varjoon, hedelmäpuun alle, tuoksuvan perennapenkin viereen. Juuri sinne missä haluaisi istua, jos joskus malttaisi.

Kun se rauhallinen hetki jonakin päivänä koittaa, on hyvä että tunnelmallinen taukopaikka on jo valmiina!

 

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa 2 Kommentit

Löysin siemenpusseja. Monta.

Tilanteessa ollaan oltu ennenkin. Löysin läjän siemenpusseja. Se etten ole saanut siemenpusseja tällä kertaa kylvettyä liittyy  jälleen a) hässäkkään elämässä b) julmettuun säätöön elämässä.

Haaah! Kaikkia kukintoja ei edes peurat saaneet syötyä. Sinnikkäimmät kaverit kukkivat ruhjottujen lehtiensä kanssa.

Istutuspuuhiin kannustavaa vihjettä on nosteltu ja kierretty läpi kevään. Meillä on nimittäin keittiössä nököttänyt pieni taimimultapussi tammikuusta asti. Se vain olla köllöttelee siinä eikä kukaan meistä oikeastaan enää kiinnitä siihen edes huomioita, imurin tieltä nostetaan ja siinä se (näkymättömyys on kyllä hämmästyttävää, ottaen huomioon, että keittiömme on komero. Kylläkin pohjoisen pallonpuoliskon tehokkaimmin suunniteltu keittokomero, kuten itse olemme mahtipontisesti asian itsellemme lanseeranneet, mutta komero.)

Mutta nyt löysin siemenet. Itseasiassa jos nyt aivan umpirehellisiä ollaan niin saatoin ehkä löytää talvella toisenkin siemenpussivaraston, jonka kunnon oravana olin haudannut yöpöydän (!!!) laatikkoon odottamaan hyviä istutusilmoja. Ja kun nyt tälle umpirehelliselle linjalle lähdettiin, niin tämä on jo toinen kerta kun löydän yöpöydän laatikosta nyssäkän siemeniä. (MIKÄ minua vaivaa?)

Siemenistä kasvatettuja! Raparperit tosin saavat muuttaa paremmalle paikalle, heti kun ehdimme, toivottavasti eivät ota nokkiinsa kortteerin vaihdosta. Joka tapahtuu kyllä tänä kesänä. Saletisti.

Taimimullan huomiottajättäminen on ollut huomattavan paljon haastavampaa sen jälkeen kun löysin nuo viimeisimmät siemenvarastoni. Pussit oikein huutavat tekemättömiä istutustöitä, kariutuneita kesäkurpitsaunelmia ja vieläkään, vieläkään en saa tehtyä nyt sitten oman maan yrteistä niitä ihania oliiviöljy-yrtti-kuutioita joita kaikki te muut olette jo ensimmäisistä ihanan rapeista sirkkalehdistä alkaen päässeet pakastelemaan tulevan talven varoiksi. Koska jo vain. Talvihan tulee ja silloin omat pakastetut yrttikuutiot on must have ja pop.

Risusavotassa reippaita otteita osakseen saanut omenapuu ei ainakaan heti kuollut. Vähän yrittää kukkaakin. Kuinka huojentavaa.

Jotenkin tästä nyssäkkälöydöstä nyt suivaantuneena päätin vähän koota asiota joita olen tehnyt, mutta vaihtelevalla menestyksellä näköjään sydämeeni säilönyt ja opiksi ottanut, jotenka:

Ruuhkavuositarhurin kantapää vihjeet kollegoille. Jos huomaat tilaavasi optimistisesti kaksikymmentä pussia erilaisia siemeniä sydäntalvella kun räntä piiskaa ikkunoita, mutta ”kevään valo” on jo ”selvästi” aistittavissa, toimi näin:

  1. Kun siemenet on ostettu, istuta ne. Heti. Älä hilloa pusseja yöpöydän laatikossa kahta vuotta. Kokemusasiantuntijana voin kertoa, että kun sitten viimein saat aikaiseksi hommata turvepaakkuja ja somia pieniä istutusruukkuja, ähellät yhden (aurinkoisen) aamupäivän istutuspuuhissa ja raivaat ikkunalaudoille tilaa viherkasvien sekaan, ET halua huomata, että ne siemenet, ne eivät idä. Vaikka mitäpä siitä, työtä se on toki turhakin työ –erityisesti ruuhkavuositarhurin puutarhassa.
  2. Aloita kasvatusurasi sellaisista helpoista ja takuuvarmoista kasveista kuin kesäkurpitsa, peruna ja retiisi. Vältä esim. vesimelonin tai jonkun eksoottisen järjettömän kalliin taimen kanssa tuhraamista. Varmin tapa ruuhkavuositarhurille pahoittaa oma mielensä on epäonnistua raskaasti heti ensimmäisellä rundilla.
  3. Kun olet onnistuneesti istuttanut siemenet ja onnistuneesti niistä saanut kasvatettua terhakoita taimia, muista työnjako! Saman viikonlopun aikana en suosittele harjoittamaan perennapenkkien kitkemistä rikkaruohoista ja uusien taimien istuttamista. Ai miksikö? No siksi, että talouden ruuhkavuositarhurit eivät ehdi neuvotella työntouhussa siitä mitkä rehut olikaan niitä ”minun rakkaudella kasvattamia uusia perennoja, minkä menit tekemään!! Kaivoit pois??” ja mitkä vielä ennestään tunnistamattomia ”parempi kitkeä nyt pois kun eivät ole vielä vallanneet koko kukkapenkkiä” –rikkaruohoja. Aviorauhan nimissä, usko kokemusasiantuntijaa tässä.
  4. Jos jostain syystä saat päähäsi kasvattaa pelargoniat siemenestä asti itse, saat tuotua ne hengissä mökille, vaalittua läpi kesän ja vielä onnistuneesti kiikutettua takaisin kotiin ja taloyhtiön vintille talvehtimaan niin pidä huoli ettei ne halvatun kukat ole juuri siinä kohdassa sitä satojen neliöiden vinttiä, johon SATAA LUNTA jonkun katossa olleen pienen sivurakosen, kummallisen tuulensuunnan ja ihan jonkun special räntätyypin yhdistelmän ansiosta. Tosi tarina. Huoltomiestä nauratti. Minua ei. Lunta oli kerta kaikkiaan vain sillä neliöllä jossa kukkani olivat talvehtimassa. Ja se katto? Aivan, oli muuten remppaajien vaikeuksia keksiä, että mistä se lumi oli oikein tullut ja kuinka korjata näkymätön reikä. Se reikä kun paljasti luonteensa vain ERITYISTILANTEESSA.

No juu. Se siemenistä. Naapurin kanssa muuten tänä viikonloppuna pohdittiin, että voidaan varmaan julistaa kesä alkaneeksi, kun ei enää räntääkään sada. Uusi suomalainen sananlasku menee siis näin: kesä alkaa siitä mihin räntäsade loppuu.

On siis kevät!

Kirjoittanut Ruuhkavuositarhuri Jätä kommentti

Sana sammaleesta

Pieni puro ja sammalta, aurinkoa ja varjoa. Tässä pienessä puutarhassa Iton kaupungissa sijainneessa ryokanissa kaikki rakentui puron ympärille. Ei tokikaan erityisen originelli idea japanilaiselle puutarhalle, mutta tämä(kin) puutarha kuvasti mielestäni hyvin sitä, miten pieneen tilaan saadaan luotua hyvin harmoninen ja vaihtelevan näköinen puutarha. Ajattelin tätä kyseistä puutarhaa esitellä vielä toisen blogauksen verran vähän myöhemmin.

Koska omassa puutarhassa on tällä hetkellä niinkin kauniita asioita kuvattavana kuin peurojen syömät tulppaanit, niin otetaanpa päivitys Japanin matkan innoittamana. Teemana sammal. Vielä muutama vuosi sitten minua häiritsi kovasti oman pihamme ruohikon sammaloituminen. Nykyään lähinnä häiritsee se, etten jaksa keksiä keinoja siihen, miten saisimme sammaloitumisen näyttämään suunnitellummalta. Älkää nyt tokikaan kuvitelko, että olisimme jotenkin systemaattisesti tehneet sammaloitumiselle jotain, ei kyllä se on se aktiivinen tekemättäjättäminen ollut tässä kohtaa avain onnistuneeseen sammaleen lisääntymiseen, muttamutta haluaisin nimenomaan, että tuo sammaloituminen olisi jotenkin ”japanilaisen huoliteltua” sammaloitumista. Japanilaisten puutarhojen sammaleet nimittäin ovat aina upeita. Reheviä, tuuheita, roskattomia, sanalla sanoen, huoliteltujen näköisiä.

Eikö olekin kaunista?

Olen huolestuttavan paljon käyttänyt aivokapasiteettiani viime aikoina siihen, että mietin tätä ongelmaa: särmä sammal. Ai-van. Olen samaa mieltä. Sammalta taitaa olla lähinnä korvieni välissä. Mutta särmä sammal on upean näköistä, eikä vähimmässäkään määrin näytä unohduksen aikaansaannokselta.

Olen lueskellut, vaikka en todellakaan mikään puutarhaguru tai trendinenä näissä asioissa ole, että myös täällä kotimaassamme on viime vuosina alettu ymmärtää sammaleen päälle. Ainakin tuntuu, että aika monesta eri paikasta alkaa jo löytää ohjeita esim. piimä & sammalseoksen tekemiseen, jolla omaankin puutarhaan voi loihtia nopeahkosti hyvät sammaleet (en ole vielä kokeillut, suunnittellut toki olen jo monesti, kuten kuvaan kuuluu…) Olemmeko mekin hiljalleen oppimassa siihen, että esimerkiksi puutarhan ja metsän raja onkin hitaasti liukuva, eikä tarkkarajainen? Ja että tuota ”rajojen häivytystä” tehdessä esimerkiksi sammal onkin aivan upea materiaali.

Oksalla ylimmällä.

Itse havahduin isolti tähän vuosi sitten keväällä kun teimme äitienpäivän aikaan matkan Kiotoon ja tutustuimme, kuten Kiotossa kerta kaikkiaan kuuluu tehdä, temppeleihin ja niiden aivan upeisiin puutarhoihin. Erityisesti hopeisen temppelin puutarha teki minuun todella syvän vaikutuksen. Puutarha muuttui hiljalleen vuoren rinnettä pitkin kiivetessään yhä vain metsämäisemmäksi ja sulautui näin ympäröivään luontoon sellaisella viehättävällä tavalla, että vieläkin meinaan herkistyä. Alla olevassa kuvassa näkyy temppelin ”alapihalla” ollut lampi, vierestä löytyi myös muita japanilaispuutarhoille tyypillisiä elementtejä, mutta minusta tämän puutarhan hienous piilikin siinä miten kauniisti siirryttiin kukkaistutuksista ja lammesta kohti metsämaisemaa. Jälleen kerran kuvat ovat vain kömpelöitä yrityksiä taltioida jotain mikä oli silmille karkkia.

Sammalherätys on siis Kioton peruja. Tietysti näitä temppeleiden puutarhoja hoidetaan äärettömän pieteetillä otteella, että siinä mielessä en ihmettele, että meidän puutarhan sammalesitys on ”hiukan” vaatimattomampi kuin tämä esikuvansa… Onpahan mitä tavoitella…

Ja mikäs se oli se tilanne olikaan vappuna siellä omassa puutarhassa? Niiiin. Jos nyt hakemalla haetaan hyviä puolia, niin ainakin ne peurojen järsimät tulppaaniennysät peittyivät kyllä hyvin tämän valkoisen tavaran alle…

Kirjoittanut Ruuhkavuositarhuri Jätä kommentti

Puutarhan kevätsiivous, ihmisen parasta aikaa!

Esikoululainen murtaa jäätä, tulee kevät sillä viisiin nopeammin

Ehkä olen vähän kummallinen, mutta minun mielestä ehkä parasta puutarhamöyrintää on nämä nyt käsillä olleet maaliskuun viimeiset viikot, kun lumi on jo sulanut (tai tarkemmin sanottuna satanut, sulanut, satanut uudelleen jne…), mutta mitään ei vielä oikeastaan kasva.

Minun top 3 kevättyöt: 1) Risusavotta 2)haravointi 3) haketus. Annahan kun (yritän) selittää.

Ei pihistellä risujen määrässä kun kerran aloitetaan.

Pitkin maaliskuuta olemme olleet mökillä viikonloppuisin. Yhtenä viikonloppuna mies leikkasi omenapuita. Täysin amatöörimäisesti pätkittiin menemään pistosaha vinkuen isoja settejä oksia. Ukko keikkui puun latvassa ja minä sohin alhaalta, että tuosta vielä… ja ota nyt toikin pois! Vähän kauhistutti se suurpiirteisyys miten sitä sahaa vingutettiin, mutta tosiasia on se, että järeimmän kohtelun saanut omenapuu on ollut aikamoinen murheenkryyni viime vuodet. Sellainen ”risukko” josta ei päivä paista läpi vaikka keväisin olemme sitä yrittäneet maltilla ja rakkaudella harventaa.

Nyt lähteä mötkähti koko yläosa puuta pois. Saa nähdä kuinka tässä nyt käy. Että jääkö siitä lopulta vain halkopino jäljelle vai toipuuko tuosta mellakoinnista. Hirvittää, hirvittää ja samalla on hyvä olla: aurinko paistaa taas pihaan…

Pation takana pittoreski vuohenputkiviljelmä. Tänäkin keväänä ja kesänä saamme väreitä vuohenputkesta. Olkoon tämä kuva muistutus jokavuotisesta ”pitäisi tuohonkin…” -kohteesta. Josko tänä vuonna, varjoisissa paikoissa viihtyviä perennoja, lisää havuja? Jotain, byhyy, jotain muuta kuin vuohenputkea…

Toissakesänä hirveissä loppuraskauden hormonihöyryissä ostin aika hurjakuntoisen näytteillä olleen ja niille sijoilleen unohdetun leikkimökin. Mies, appiukko ja kälyn mies kiltisti ja hiljaa purkivat ”hormonimökkini” rautakaupan takapihalta ja toinen hiljaisten miesten seurue kokosi sen sitten pihalle vähän myöhemmin. Olen ikuisesti kiitollinen, että herraseurueet tajusivat olla hiljaa ja myötäillä hiukan vauhkoa ”hyvä siitä tulee kun sen maalaa”-kailotustani. Vauva syntyi ja syksy tuli. Hyvä maalaus ei kyllä irronnut enää sinä syksynä. Viime kesänä sain jo aloitettua maalausurakkaa ihan hyvin, mutta kuten huomaa, on puitteissa vielä hiukan tekemistä. Ja portaat ja pikkupatio pitäisi saada. Ja pelargoniat roikkumaan ikkunoiden alle. Lisätään to do-listaan! Jei!

Viime viikonloppuna kevätsiivous pääsi oikein vauhtiin kun ”imuroitiin koko piha” (eli haravoitiin, top kolme listassa sijalla kaksi), leikattiin raja-aidat riittävän mataliksi ja kerättiin epämääräiset roskat ja haljenneet kukkapurkit pois pihalta. Harmaaltahan se piha vielä näyttää, mutta ai että kuinka silmä lepäsi särmissä ruusupensaissa ja haravoidussa nurmikossa.

Seuraavaksi pääsenkin itse asiaan, kirsikkaan kakun päällä, listani kolmoseen: hakettimen kanssa heilumaan. Aaaaaaah. Peltorit korville, verenmaku suuhun ja haketin pärisemään. Se tunne kun pätkit niitä risuja ja Ikea-kassit täyttyvät kotitekoisesta katteesta. Oih. Jään unelmoimaan siitä tänä myöhäisenä maanantai-iltana. Tuskin maltan odottaa haketuspäivääni! (Ihan oikeasti.)

Kirjoittanut Ruuhkavuositarhuri 2 Kommentit

Ruuhkavuositarhurin unelmat…

… ne ne ovat ainakin minun päässäni valtaisia, mutta ei tässä oltaisi nimimerkin väärttejä, ellei todellisuudessa toteutukset olisi, sanottaisiinko, niukempi, sanottaisiinko ruuhkavuosien realiteetteihin muokkaantuvia tai ajoittain jopa nuupahtavia. Niin. Koska lapset. Työt. Se väitöskirja. Purjeveneen yhteisomistus. Koska reissut. Koska päiväkoti, eskari, maksalaatikko, pikkulegot ja joka ilta pyörivät tiskikone ja pyykinpesukone. Elämässä on kaikenlaista mihin sitä aikaansa saa ihan kiitettävissä määrin hassattua. Mutta yksi niistä on puutarha.

Viime syksynä. Ihana rehevä, vähän räjähtäneen näköinen puutarhamme. No okei, heti ruohonleikkuun jälkeen tilanne näytti taas paljon huolitellummalta… 😉

Ja se puutarha onkin sitten tämä meidän perheen suuri yhteinen rakkauden kohde: siirtolapuutarha. Pieni punainen mökki (jatkuvan remontoinnin kohde, kuinkas muuten?) toimii tukikohtana myös talvisaikaan, mutta kesät, voi pojat, ne ne on kaupunkilaismökkeilijän piehtarointiaikaa. Talvisin asumme muutaman kilometrin päässä mökistämme. Esikoisen kanssa puhumme sujuvasti kotikodista ja mökkikodista. Niin paljon luuhaamme mökillä silloin kun ei kylmimmät kuukaudet ole käsillä. Mökiltä kuljemme töihin ja tarhaan, vieraisille, kauppaan, saunaan ja kaupungille. Pikkuisen mökin pikkuiset puitteet eivät ahdista yhtään. Piha on meidän mittapuulla iso ja möngittävää riittää koko perheelle.

Rouvalla niin muikea ilme. Onnellinen syksyinen viikonloppu 2016. Aurinko paistoi ja hellehattu oli ahkerassa käytössä. Omenat kypsyivät vauhdilla ja pojat söivät niitä suoraan puusta. Myös siis taapero. Alimmat oksat notkuivat pikku-ukonkin ulottuvilla.

Puutarhan hoito on meillä sellaisella amatöörimäisellä rakkaudella hallussa. Ruuhkavuositarhurin rakkaudella. Taistelut valitaan sen mukaan kuinka järki päässä ja analyyttisen viileitä strategeja nyt sillä päähänpistohetkellä satutaan olemaan. (Kröhm.) Suuruudenhulluus kulkee käsi kädessä tietämättömyyden kanssa. Sanokaa minun sanoneen. Me kokeillaan ja tartutaan uhkarohkeudella saksiin, pistosahaan (se on kuin raid. Yllättävän kätevä niin kotona kuin puutarhassakin) tai naapurin moottorisahaan (ai kamala! Vuokko, se tosiaan on vieläkin meillä lainassa!!)

 

Rikkaruohoa on välillä niin, että meinaa hermot mennä. Sitä mukaan kuin saa aseteltua kiviä kivaksi asetelmaksi niin taapero käy ne kieputtamassa omalle mallilleen. Kun yksi kohta saadaan kivaksi on seuraava jo hirmuinen. Mutta silti. Hommia tehdään ja puutarha näyttää kotoisalta, ei romuläjältä, mutta ei myöskään upealta. Vaan sellaiselta kivalta, vähän nuhjuiselta, ehdottomasti vanhalta. Sympaattiselta. Rakastetulta.

Tämä on ensimmäinen tekstini tänne Viherpeukaloihin. Hyvä hetki aloittaa. Uuden kevään, uuden alun kynnyksellä.

Isä ja poika ”kylänraitilla”. Sesonkiaikana kaikki pyrkivät mahdollisuuksien mukaan välttelemään auton tuomista puutarhan porttien sisäpuolelle. Välttelyä helpottaa yhteiskäytössä olevat maitokärryt pääportin luona.

Kirjoittanut Ruuhkavuositarhuri 2 Kommentit

Puutarhan vuosi

Vuosi 2016 lähenee loppuaan. Nyt onkin hyvä aika summata puutarhavuoden kuulumiset.

Tammikuussa saatiin nauttia lumesta ja pakkasesta. Aurinko antoi jo lupauksia tulevasta, jotka kevätkaipuinen puutarhasielu tietenkin liitti uuteen kasvukauteen, ei hyviin hiihtokeleihin.

Helmikuussa ikkunalla vihersi pieniä keittiöviljelmiä. Nämä toivat ihanaa makua salaatteihin ja leivän päälle. Mielen energiasta puhumattakaan!

Maaliskuussa pääsiäinen toi mukanaan pajunkissat ja keväänkeltaiset narsissit sekä aimo annoksen aurinkoa.

Huhtikuussa oltiin jo kädet mullassa ja täydessä työn touhussa esikasvatettavien kesäkukkien parissa.

Toukokuu, oi ihana toukokuu! Lämpimiä päiviä, kevään vihreää, upeita tulppaaneita, esikasvatuksia, taimia, puutarhakiireitä, paljaita varpaita nurmikolla. Ehkäpä koko vuoden paras kuukausi!

Kesäkuussa nautittiin puutarhan loistosta ja arvuuteltiin millainen kesä olisi tulossa. Tuoko heinäkuu helteet? Nautitaanko elokuussa intiaanikesästä? Pitääkö kasvimaata kastella vai huolehtiiko luonto kosteudesta?

Heinäkuussa hoivattiin keittiöpuutarhaa ja odoteltiin kasvihuoneen tomaattisatoa kypsyväksi.

Elokuussa nautittiin yltäkylläisyydestä niin kasvimaalla kuin kukkapuutarhassakin.

Syyskuussa korjattiin satoa ja soseutettiin, pilkottiin, säilöttiin, keitettiin ja pakastettiin tuoreita makuja talteen talven varalle.

Lokakuussa saatiin nauttia upeasta syysauringon värittämästä ruskasta. Puutarha räväytti vielä kertaalleen ihaltavaksi koko väriskaalan.

Marraskuussa katseet alkoivat kääntyä kohti joulua ja oli aikaa askarrella sammalpalloja ja erilaisia kransseja.

Joulukuussa arvuuteltiin minkä värinen joulusta tulee. Riittääkö lumi aattoon asti? Tuleeko sitä lisää? Vai haetaanko tänäkin jouluna joulupöytään yrttejä kasvimaalta? Puutarha sai jouluista asua ja paljon lyhtyjä.

Joulun välipäivät nautitaan kuusesta, joulukukista ja herkuista. Samalla kiitän kuluneesta vuodesta! Kohta ajatukset jo suuntautuvat kohti uutta kasvukautta. Mielessä alkavat pyöriä siemenhankinnat, kevätkylvöt ja uudet kokeilut.

Hei hei vuosi 2016 ja tervetuloa uusi puutarhavuosi. Täällä odotetaan jo innolla!

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa 2 Kommentit

Syysleimujen leiskuntaa

Syysleimut ovat loppukesän ja syksyn puutarhan ehdottomia kuningattaria. Eivät todellakaan mitään vaatimattomia hiirulaisia, vaan huomion vieviä upeita kukkijoita.

DSC_0387

Syysleimuja löytyy valkoisesta lilaan ja kaikkea siltä väliltä. Matalaa ja korkeaa. Isommalla kukalla ja maltillisemman kokoisella. Yksi- ja kaksivärisenä. Varmaa on, että suurina ryhminä nämä eivät jää keneltäkään huomaamatta. Eivät edes etäältä katsottuna, sillä komea kukinta ja väri-ilottelu muodostavan näyttävän kukkapilven, joka näkyy kauas.

DSC_0378

Syysleimujen kukinta alkaa yleensä jo heinäkuussa ja jatkuu pitkälle syksyyn, lajikkeesta riippuen. Etualalla vähän matalampi ’Mia Ruys’, keskellä ’Bright Eyes’ ja takana korkea ’Ruotsinpyhtää’.

DSC_1004

Sherbet Blend’ on veikeä värisekoitus. Vaaleanpunaisia kukkia reunustavat hennot limenvihreät reunukset. Kukka ei ole suuri, mutta sen hienous paljastuu lähemmässä tarkastelussa.

DSC_0745

Europa’ taas on edellistä suurikukkaisempi valkoinen leimu, jonka keskiosassa on voimakas aniliininvärinen silmä.

DSC_0018 21

Coolwater’ on herkkä kaunotar, jossa värit sekoittuvat valkoisen ja vaaleanpunaisen välillä.

DSC_0759

Syysleimut paitsi näyttävät kauniilta ja tuoksuvat ihanasti, niin myös houkuttelevat perhosia. Puutarhasta löytyykin tällä hetkellä melkoisia luonnon väriyhdistelmiä!

DSC_0019 28

Sadonkorjuukiireiden keskellä on ihanaa nauttia ylväinä kukkivista syysleimuista. Ne vievät katseet sopivasti pois muista jo ehtoopuolelle siirtyneistä kesäkukkijoista.

DSC_0755

Värikästä elokuun jatkoa siis!

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa Jätä kommentti