Chilinkasvattajan talvi

Hei taas kaikki lukijat. Toivottavasti syksy ja alkutalvi ovat menneet mukavasti, eikä viherpeukkuilijoilla ole käynyt aika liian pitkäksi. Oma chilisatomme valmistui loppuun lokakuun aikana siirrettyämme kasvit sisätiloihin. Habaneroa ja nagaakin tuli valtavat määrät, piriziä olisimme toivoneet hieman runsaammin. Pienempi Lue koko kirjoitus

Joulukukkailoa

Kukat ovat aika lailla varma kylävieminen, ja näin joulun aikaan löytyy valtavasti kauniita asetelmia. Itse rakastan yli kaiken hyasintin tuoksua. Ylväs amaryllis taas on aina yhtä upea. Tänä vuonna olen kuitenkin erityisen tykästynyt jouluisiin viherkasviasetelmiin. Kyllähän se vaan niin on, Lue koko kirjoitus

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Viime päivät ovat olleet täynnä Suomen syntymäpäiväjuhlintaa niin kouluissa, kerhoissa, työpaikoilla kuin erilaisissa yhteisöissäkin. Konsertit, tanssiaiset, valtakunnnaliset kahvitteluhetket, yhteislaulut, seppeleenlaskut ja teematapahtumat arvokkaista iloisiin ovat saaneet koko kansan liikkeelle. On ollut huikeaa nähdä, miten innostuneisuus on tarttunut vauvasta vaariin, Lue koko kirjoitus

Kiitoslahjoja

Meillä vietettiin marraskuussa merkkipäivää ja halusimme muistaa juhlaan osallistujia pienellä kasvilahjalla. Olin hamstrannut Viherpeukaloiden puutarhamyymälän kausiloppuunmyynnistä suloisia mehikasveja juuri tätä tarkoitusta varten. Kääräisin mehikasvit hauskaan vahapaperiin, jonka pinta saa eläväisen ulkonäön, kun paperia vähän rutistselee. Myös sanomalehti tai voipaperi kävisivät Lue koko kirjoitus

Puutarhassa marraskuussa

Marraskuu ei olisi voinut kauniimmin alkaa: kirpsakka ja kuulas syyspäivä auringonpaisteella kuorrutettuna. Syyspäivä siksi, että ulkona riitti vielä sekä vihreää että väriä. Kesähuoneen ruukutuspöydällä olevat lankaköynnökset jatkavat yhä vehreinä. Mikä siinä onkin, että ulkona nämä ovat sitkeitä ja vähään Lue koko kirjoitus

päävoitto

Päävoittona 4 hengen luksusmatka Lissaboniin, minulleko?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Arvontojen päävoitot menevät aina muille, eivät minulle. Näin ajattelevat kaikki, varmasti nekin onnekkaat, joille on osunut päävoitto Viherpeukaloiden edellisissä kevätkampanjoissa.

Viherpeukalot on jakanut vuosien varrella aivan huikeita voittoja. Se on lennättänyt asiakkaitaan upeisiin matkakohteisiin, maailman kauneimpiin puutarhoihin Italiaan, Madeiralle, Azoreille, Ranskaan ja Englantiin. Joka kevätkampanjassa on arvottu – ja arvotaan tänäkin keväänä – jollekin osallistujalle upea 4 hengen puutarhamatka. Ja matkaseuraksi voittaja saa valita vaikka oman perheen tai ystäväporukan.

Lisboa_-_Jardim_da_Estrela_-_Árvore

Coreto_no_Jardim_da_Estrela2063

Lisboa_-_Jardim_da_Estrela

Viherpeukaloiden asiakkaista Elsi, Satu, Milena, Heikki ja Mervi ovat saaneet vastata yllättävään, mutta kertakaikkisen ilahduttavaan puhelinsoittoon Viherpeukaloilta: Onnittelut päävoitosta! Jokainen heistä on kirjoittanut voittomatkastaan ihastuttavan matkakertomuksen, iloksi meille kaikille.  Matkakertomukset pääset lukemaan täältä.

Kaikki on siis mahdollista. Ja sekin pitää paikkansa, että vain osallistumalla voi voittaa!

Kuvankaappaus 2016-3-18 kello 14.25.05

Tällä kertaa  Viherpeukaloiden kevätkampanjan päävoittona on 5000 € arvoinen 4 hengen luksusmatka lumoavaan Lissaboniin, kiinnostaisiko? Lissabonissa on muuten kevät jo pitkällä. Aurinko paistaa, meri välkehtii ja puutarhat ovat puhjenneet kukkaan. Jos kiinnostaa yhtään, niin osallistu TÄSTÄ!

Jardim_da_Estrela_-_Lissabon

Tekstin kuvat ovat Lissabonin tunnetusta, paikallisten ja matkailijoiden suosimasta Jardim da Estrelasta. 1800-luvun puolivälissä perustetun Estrela-puiston alueella viihtyvät niin lapsiperheet, vanhukset kuin nuoret parit. Alue tarjoaa mitä pahaimman katsauksen Lissabonilaisen rentoon elämänmenoon sekä ihasteltavaksi kauneutta kaikille aisteille eksoottisine kasveineen, jännine puunrunkoineen, romattisinen huvimajoineen, patsaineen, vesiaiheineen sekä hohtavan valkeine kirkkoineen.

FullSizeRender

Viherpeukaloiden värikylläinen kevätkuvasto tupsasti tällä viikolla postista, joten eiköhän kevätfiilistä pikku hiljaa ala löytymään. Kevätkampanjaan osallistujat saavat muuten valita kiitoksena jopa 14, 95 € arvoisen kukan istutettavaksi omaan puutarhaan. Kukkalahjan voi  lunastetaa seuraavan tilauksen yhteydessä, samalla kun tilaa Viherpeukaloilta joka tapauksessa  ensi kesäksi uutta istutettavaa.

Kirjoittanut Pihatontun päiväkirja Jätä kommentti