Kevättä kohti! Eli kukkasipulit maahan.

Aloitan kukkasipulien varovaisen hamstraamisen heti niiden ilmestyttyä kauppoihin. Varovaisen siksi, että yleensä siihen aikaan on vielä aivan liian lämmintä istuttaa kukkasipuleita täällä meidän kulmilla. Kannan sipulipusseja kotiin pitkin syksyä, kunnes lähes puolihuomaamatta niitä on jo kertynyt melkoinen saalis. Ja lopulta Lue koko kirjoitus

Syksyn väripilkut - syysasterit

Kerroin aikaisemmin kesällä, miten inhokista tuli ihastus, kun tätimäisenä pitämäni verenpisara osoittauikin varsin eksoottiseksi ja upeaksi kaunottareksi. Kesäinen postaus aiheesta löytyy täältä. Nyt huomaan vähän saman käyneen syysasterin kohdalla. Minulla ei ole tainnut ikinä olla syysistutuksissa ruukkuastereita. Olen pitänyt niitä Lue koko kirjoitus

Syyskuun summaus

Syyskuuhun on mahtunut keliä laidasta laitaan ja keittiöpuutarhan sato on yrittänyt pysyä sään vaihteluissa mukana. Täälläpäin ei onneksi vielä ole tarvinnut turvautua hallaharsoihin ja valmista satoakin on päästy korjaamaan. Uusi lämmin jakso ei kyllä tekisi pahaa, sillä raakileita riittää Lue koko kirjoitus

Elämämme kallein heräteostos

Huikean aurinkoinen ja lämmin syyskuun viikonloppu muistutti minulle mieleen oman puutarhamme tarinan siitä kuinka se päätyi meille. Päätimme nimittäin ostaa mökkimme puutarhoineen yhtenä lämpimänä elokuun iltana kahdeksan vuotta sitten. Viaton pyörälenkki siirtolapuutarhalle sunnuntain ratoksi oli eskaloitunut järjettömäksi mökkikuumeeksi ja Lue koko kirjoitus

Syyskukkia

Syksy tekee tuloaan ja puutarha alkaa pikku hiljaa valmistautua talvilevolle. Onneksi kukkailoa riittää yhä. Jos pihasta ei löydy pitkälle syksyyn kukkivia myöhäiskesän perennoja, voi kukkaisaa tunnelmaa jatkaa erilaisilla syysistutuksilla. Nuupahtaneita kesäkukkaistutuksia on helppo päivittää muutamalla syyskasvilla. Vaihda ränsistyneet kesäkukat koristekaaleihin, kukonharjaan, Lue koko kirjoitus

maissi

Maissia kasvattamaan!

Maissi on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten kesäruokana. Kypsäksi grillattu tai keitetty maissi, sipaus voita ja ripaus suolaa, ah mikä ihana herkku!

DSC_0126 7

Ja jos on joskus päässyt tuoreen maissin makuun, ei paluuta vakuumipakattuihin maisseihin enää ole. Tuoreena nautitussa maississa on ihana makeus, rapeus ja mehevyys.

DSC_8177

Maissia pystyy kasvattamaan myös näillä leveysasteilla, kunhan sille on tarjota tuulelta suojainen, lämmin ja aurinkoinen kasvupaikka.

DSC_0113 9

Ensimmäinen maissikokeiluni sijoittui kasvihuoneeseen. Maissi vaatii pitkän kasvukauden, mutta kasvihuoneessa satoa tuli nopeammin. Tosin maissi vei niin paljon tilaa pienessä ansarissa, että seuraavana vuonna kokeilin kasvatusta lämpimällä seinustalla.

DSC_0115

Istutin taimet laatikoihin kesäkuussa ja heinäkuun lopussa varret olivat venahtaneet pituutta kohti katonrajaa.

DSC_0025 24

Elokuu meni satoa kypsytellessä ja sadonkorjuuseen päästiin syyskuussa. Kun tähkän päässä olevat emit ruskistuvat ja kuivuvat, on aika korjata satoa. Mikään kärsimättömän kaverin kasvi tämä ei ole. Mutta sadonkorjuu kyllä palkitsee odotuksen!

DSC_0128 9

Tänä vuonna kokeilin maissia ensi kertaa siemenestä asti. Ostin puutarhamessuilta ’Minipop’ F1 sokerimaissia. Siemenpussin tietojen mukaan minimaissin tähkä on noin 10 cm pitkä ja koko kasvista tulee vain noin metrin korkuinen, eli se soveltuu hyvin kasvatettavaksi myös pienemmässä tilassa.

DSC_5333

Maissin esikasvatus oli vaivatonta ja nopeaa. Kylvin siemenet pieniin ruukkuihin kasvihuoneessa toukokuun alkupuolella. Myöhemmin istutin taimet keittiöpuutarhaan kasvulaatikoihin, seinustalle Kasvumaa-kasvatussäkkeihin sekä ruukkuihin terassille.

DSC_8173

Minimaissin lisäksi istutin Viherpeukaloiden puutarhamyymälästä löytynyttä vaaleanpunaista ”mansikkamaissia”. Joissakin lähteissä tästä puhutaan koristemaissina, toisissa popcorn-maissina. Katsotaan, mitä sadonkorjuun yhteydessä selviää…

Nyt toivon tyyntä ja lämmintä kesää, jotta maissilla olisi hyvät mahdollisuudet onnistua. Kerron myöhemmin kuinka kävi!

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa Jätä kommentti