Joulukukkailoa

Kukat ovat aika lailla varma kylävieminen, ja näin joulun aikaan löytyy valtavasti kauniita asetelmia. Itse rakastan yli kaiken hyasintin tuoksua. Ylväs amaryllis taas on aina yhtä upea. Tänä vuonna olen kuitenkin erityisen tykästynyt jouluisiin viherkasviasetelmiin. Kyllähän se vaan niin on, Lue koko kirjoitus

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Viime päivät ovat olleet täynnä Suomen syntymäpäiväjuhlintaa niin kouluissa, kerhoissa, työpaikoilla kuin erilaisissa yhteisöissäkin. Konsertit, tanssiaiset, valtakunnnaliset kahvitteluhetket, yhteislaulut, seppeleenlaskut ja teematapahtumat arvokkaista iloisiin ovat saaneet koko kansan liikkeelle. On ollut huikeaa nähdä, miten innostuneisuus on tarttunut vauvasta vaariin, Lue koko kirjoitus

Kiitoslahjoja

Meillä vietettiin marraskuussa merkkipäivää ja halusimme muistaa juhlaan osallistujia pienellä kasvilahjalla. Olin hamstrannut Viherpeukaloiden puutarhamyymälän kausiloppuunmyynnistä suloisia mehikasveja juuri tätä tarkoitusta varten. Kääräisin mehikasvit hauskaan vahapaperiin, jonka pinta saa eläväisen ulkonäön, kun paperia vähän rutistselee. Myös sanomalehti tai voipaperi kävisivät Lue koko kirjoitus

Puutarhassa marraskuussa

Marraskuu ei olisi voinut kauniimmin alkaa: kirpsakka ja kuulas syyspäivä auringonpaisteella kuorrutettuna. Syyspäivä siksi, että ulkona riitti vielä sekä vihreää että väriä. Kesähuoneen ruukutuspöydällä olevat lankaköynnökset jatkavat yhä vehreinä. Mikä siinä onkin, että ulkona nämä ovat sitkeitä ja vähään Lue koko kirjoitus

Kevättä kohti! Eli kukkasipulit maahan.

Aloitan kukkasipulien varovaisen hamstraamisen heti niiden ilmestyttyä kauppoihin. Varovaisen siksi, että yleensä siihen aikaan on vielä aivan liian lämmintä istuttaa kukkasipuleita täällä meidän kulmilla. Kannan sipulipusseja kotiin pitkin syksyä, kunnes lähes puolihuomaamatta niitä on jo kertynyt melkoinen saalis. Ja lopulta Lue koko kirjoitus

leikkimökki

Elämämme kallein heräteostos

Huikean aurinkoinen ja lämmin syyskuun viikonloppu muistutti minulle mieleen oman puutarhamme tarinan siitä kuinka se päätyi meille. Päätimme nimittäin ostaa mökkimme puutarhoineen yhtenä lämpimänä elokuun iltana kahdeksan vuotta sitten. Viaton pyörälenkki siirtolapuutarhalle sunnuntain ratoksi oli eskaloitunut järjettömäksi mökkikuumeeksi ja seuraavana maanantai-iltana sitten jo seisoimmekin myytävänä olevan mökin kuistilla ja huomasimme sanovamme omistajalle ”kyllä me tästä tarjous teille tehdään”.

Tuo merkityksellinen sunnuntai on piirtynyt mieleeni hyvin. Lämmin päivä, omenat painoivat raskaina puita. Istuimme miehen serkun mökin pihassa ylätysvisiitillä. Takorautatuoli allani oli asetettu omenapuun varjoon, aurinko siivilöityi oksien lomasta ja siemailin kylmää jääteetä hikisen pyörälenkin päälle. Lipsautimme molemmat huokaisun, että tällainen mökki olisi kyllä… Johon serkku tuumasi, että tuossa on ilmoitustaululla yksi ilmoitus…

Niinpä siinä sitten kävi niin, että eihän me mitään neuvoteltu keskenämme tai näytelty välinpitämättömän harkitsevaa mökin myyjälle. Katsottiin miehen kanssa toisiimme siinä myyjän silmien alla ja sanottiin ääneen ilmeinen ”tämä on ihana, me halutaan tämä”. Joskus on vaan sellaisia asioita, joita ei voi jäädä arpomaan. Tämä oli sellainen. Ja voin luvata, että päivääkään ei olla kaduttu tätä heräteostosta (vaikka rahoituksen järjesteleminen pankin kanssa olikin vähän isompi säätäminen kuin mitä oltiin naivisti oletettu).

Yht’äkkiä olimme vastuussa puutarhasta joka on perustettu jo ennen sotia ja jossa kasvaa vanhoja omenapuita, kirsikkapuu, luumupuita, päärynäpuita, perennoja, marjapensaita (lisää tähän autereinen ilme) ja loputon määrä vuohenputkea (lisää tähän ei autereinen ilme).

Kahdeksan vuoden aikana kaikenlaista on toki muuttunut, mutta perusasiat puutarhassa pysyneet sellaisenaan. Mitään suuria muutoksia emme ole tehneet. Meidän edeltäjämme tällä palstalla ovat rakentaneet viehättävän ja toimivan miljöön, jota me poropeukalot lähinnä yritämme olla tuhoamatta. Sen sijaan mökkiä olemme remontoineet, lisäsiipi rakennettu, kuistin korjaus odottaa (ja tuhat muuta juttua myös), patio rakennettu ja leikkimökki hankittu pojille. Eli on tämä muuttunut. Meitä ennen tässä ei ollut ollut myöskään pitkään aikaan lapsiperhettä, joten totta kai muutosta on tullut luontevasti sitäkin kautta.

Poikien oma valtakunta. Erityisesti kaksivuotias on ottanut tämän haltuun. Kotileikit ovat keskittyneitä ja mamma ylpeä pienestä pojastaan joka niin hienosti osaa jo iltapäiväkaffet tarjoilla omassa tuvassaan.

Leikkimökissä on omat hiirensä. Ne asuvat omassa nurkassaan.

Vieläkin minä muistan sen tunteen kun kauppakirjat oli tehty ja ekan kerran mentiin omilla avaimilla sisään. Se riemun tunne. Ekat viikot melkein juoksin loppumatkan mökille, niin kiire oli päästä ihailemaan omaa pihaa ja mökkiä.

Leikkimökki ja rinne alapihalle. Tuosta puiden ja pensaiden välistä on aivan mahdottoman hyvä vetää täysillä alamäkeen muovimopolla.

Jotenkin minusta tuntuu, että emme ole ainoita joille on tapahtunut tämä ”elämän kallein heräteostos” ja olisipa vaan aika kiva kuulla muidenkin tarinoita siitä, miten päädyitte omistajiksi juuri tuolle omalle mansikkapaikallenne. Oliko se oma pihapiiri rakennuksineen rakkautta ensisilmäyksellä vai järkipäätös joka on vasta myöhemmin osoittautunut kultaakin kalliimmaksi aarteeksi?

Kirjoittanut Ruuhkavuositarhuri 2 Kommentit

Puutarhan kevätsiivous, ihmisen parasta aikaa!

Esikoululainen murtaa jäätä, tulee kevät sillä viisiin nopeammin

Ehkä olen vähän kummallinen, mutta minun mielestä ehkä parasta puutarhamöyrintää on nämä nyt käsillä olleet maaliskuun viimeiset viikot, kun lumi on jo sulanut (tai tarkemmin sanottuna satanut, sulanut, satanut uudelleen jne…), mutta mitään ei vielä oikeastaan kasva.

Minun top 3 kevättyöt: 1) Risusavotta 2)haravointi 3) haketus. Annahan kun (yritän) selittää.

Ei pihistellä risujen määrässä kun kerran aloitetaan.

Pitkin maaliskuuta olemme olleet mökillä viikonloppuisin. Yhtenä viikonloppuna mies leikkasi omenapuita. Täysin amatöörimäisesti pätkittiin menemään pistosaha vinkuen isoja settejä oksia. Ukko keikkui puun latvassa ja minä sohin alhaalta, että tuosta vielä… ja ota nyt toikin pois! Vähän kauhistutti se suurpiirteisyys miten sitä sahaa vingutettiin, mutta tosiasia on se, että järeimmän kohtelun saanut omenapuu on ollut aikamoinen murheenkryyni viime vuodet. Sellainen ”risukko” josta ei päivä paista läpi vaikka keväisin olemme sitä yrittäneet maltilla ja rakkaudella harventaa.

Nyt lähteä mötkähti koko yläosa puuta pois. Saa nähdä kuinka tässä nyt käy. Että jääkö siitä lopulta vain halkopino jäljelle vai toipuuko tuosta mellakoinnista. Hirvittää, hirvittää ja samalla on hyvä olla: aurinko paistaa taas pihaan…

Pation takana pittoreski vuohenputkiviljelmä. Tänäkin keväänä ja kesänä saamme väreitä vuohenputkesta. Olkoon tämä kuva muistutus jokavuotisesta ”pitäisi tuohonkin…” -kohteesta. Josko tänä vuonna, varjoisissa paikoissa viihtyviä perennoja, lisää havuja? Jotain, byhyy, jotain muuta kuin vuohenputkea…

Toissakesänä hirveissä loppuraskauden hormonihöyryissä ostin aika hurjakuntoisen näytteillä olleen ja niille sijoilleen unohdetun leikkimökin. Mies, appiukko ja kälyn mies kiltisti ja hiljaa purkivat ”hormonimökkini” rautakaupan takapihalta ja toinen hiljaisten miesten seurue kokosi sen sitten pihalle vähän myöhemmin. Olen ikuisesti kiitollinen, että herraseurueet tajusivat olla hiljaa ja myötäillä hiukan vauhkoa ”hyvä siitä tulee kun sen maalaa”-kailotustani. Vauva syntyi ja syksy tuli. Hyvä maalaus ei kyllä irronnut enää sinä syksynä. Viime kesänä sain jo aloitettua maalausurakkaa ihan hyvin, mutta kuten huomaa, on puitteissa vielä hiukan tekemistä. Ja portaat ja pikkupatio pitäisi saada. Ja pelargoniat roikkumaan ikkunoiden alle. Lisätään to do-listaan! Jei!

Viime viikonloppuna kevätsiivous pääsi oikein vauhtiin kun ”imuroitiin koko piha” (eli haravoitiin, top kolme listassa sijalla kaksi), leikattiin raja-aidat riittävän mataliksi ja kerättiin epämääräiset roskat ja haljenneet kukkapurkit pois pihalta. Harmaaltahan se piha vielä näyttää, mutta ai että kuinka silmä lepäsi särmissä ruusupensaissa ja haravoidussa nurmikossa.

Seuraavaksi pääsenkin itse asiaan, kirsikkaan kakun päällä, listani kolmoseen: hakettimen kanssa heilumaan. Aaaaaaah. Peltorit korville, verenmaku suuhun ja haketin pärisemään. Se tunne kun pätkit niitä risuja ja Ikea-kassit täyttyvät kotitekoisesta katteesta. Oih. Jään unelmoimaan siitä tänä myöhäisenä maanantai-iltana. Tuskin maltan odottaa haketuspäivääni! (Ihan oikeasti.)

Kirjoittanut Ruuhkavuositarhuri 2 Kommentit