Kevättä kohti! Eli kukkasipulit maahan.

Aloitan kukkasipulien varovaisen hamstraamisen heti niiden ilmestyttyä kauppoihin. Varovaisen siksi, että yleensä siihen aikaan on vielä aivan liian lämmintä istuttaa kukkasipuleita täällä meidän kulmilla. Kannan sipulipusseja kotiin pitkin syksyä, kunnes lähes puolihuomaamatta niitä on jo kertynyt melkoinen saalis. Ja lopulta Lue koko kirjoitus

Syksyn väripilkut - syysasterit

Kerroin aikaisemmin kesällä, miten inhokista tuli ihastus, kun tätimäisenä pitämäni verenpisara osoittauikin varsin eksoottiseksi ja upeaksi kaunottareksi. Kesäinen postaus aiheesta löytyy täältä. Nyt huomaan vähän saman käyneen syysasterin kohdalla. Minulla ei ole tainnut ikinä olla syysistutuksissa ruukkuastereita. Olen pitänyt niitä Lue koko kirjoitus

Syyskuun summaus

Syyskuuhun on mahtunut keliä laidasta laitaan ja keittiöpuutarhan sato on yrittänyt pysyä sään vaihteluissa mukana. Täälläpäin ei onneksi vielä ole tarvinnut turvautua hallaharsoihin ja valmista satoakin on päästy korjaamaan. Uusi lämmin jakso ei kyllä tekisi pahaa, sillä raakileita riittää Lue koko kirjoitus

Elämämme kallein heräteostos

Huikean aurinkoinen ja lämmin syyskuun viikonloppu muistutti minulle mieleen oman puutarhamme tarinan siitä kuinka se päätyi meille. Päätimme nimittäin ostaa mökkimme puutarhoineen yhtenä lämpimänä elokuun iltana kahdeksan vuotta sitten. Viaton pyörälenkki siirtolapuutarhalle sunnuntain ratoksi oli eskaloitunut järjettömäksi mökkikuumeeksi ja Lue koko kirjoitus

Syyskukkia

Syksy tekee tuloaan ja puutarha alkaa pikku hiljaa valmistautua talvilevolle. Onneksi kukkailoa riittää yhä. Jos pihasta ei löydy pitkälle syksyyn kukkivia myöhäiskesän perennoja, voi kukkaisaa tunnelmaa jatkaa erilaisilla syysistutuksilla. Nuupahtaneita kesäkukkaistutuksia on helppo päivittää muutamalla syyskasvilla. Vaihda ränsistyneet kesäkukat koristekaaleihin, kukonharjaan, Lue koko kirjoitus

leikkimökki

Elämämme kallein heräteostos

Huikean aurinkoinen ja lämmin syyskuun viikonloppu muistutti minulle mieleen oman puutarhamme tarinan siitä kuinka se päätyi meille. Päätimme nimittäin ostaa mökkimme puutarhoineen yhtenä lämpimänä elokuun iltana kahdeksan vuotta sitten. Viaton pyörälenkki siirtolapuutarhalle sunnuntain ratoksi oli eskaloitunut järjettömäksi mökkikuumeeksi ja seuraavana maanantai-iltana sitten jo seisoimmekin myytävänä olevan mökin kuistilla ja huomasimme sanovamme omistajalle ”kyllä me tästä tarjous teille tehdään”.

Tuo merkityksellinen sunnuntai on piirtynyt mieleeni hyvin. Lämmin päivä, omenat painoivat raskaina puita. Istuimme miehen serkun mökin pihassa ylätysvisiitillä. Takorautatuoli allani oli asetettu omenapuun varjoon, aurinko siivilöityi oksien lomasta ja siemailin kylmää jääteetä hikisen pyörälenkin päälle. Lipsautimme molemmat huokaisun, että tällainen mökki olisi kyllä… Johon serkku tuumasi, että tuossa on ilmoitustaululla yksi ilmoitus…

Niinpä siinä sitten kävi niin, että eihän me mitään neuvoteltu keskenämme tai näytelty välinpitämättömän harkitsevaa mökin myyjälle. Katsottiin miehen kanssa toisiimme siinä myyjän silmien alla ja sanottiin ääneen ilmeinen ”tämä on ihana, me halutaan tämä”. Joskus on vaan sellaisia asioita, joita ei voi jäädä arpomaan. Tämä oli sellainen. Ja voin luvata, että päivääkään ei olla kaduttu tätä heräteostosta (vaikka rahoituksen järjesteleminen pankin kanssa olikin vähän isompi säätäminen kuin mitä oltiin naivisti oletettu).

Yht’äkkiä olimme vastuussa puutarhasta joka on perustettu jo ennen sotia ja jossa kasvaa vanhoja omenapuita, kirsikkapuu, luumupuita, päärynäpuita, perennoja, marjapensaita (lisää tähän autereinen ilme) ja loputon määrä vuohenputkea (lisää tähän ei autereinen ilme).

Kahdeksan vuoden aikana kaikenlaista on toki muuttunut, mutta perusasiat puutarhassa pysyneet sellaisenaan. Mitään suuria muutoksia emme ole tehneet. Meidän edeltäjämme tällä palstalla ovat rakentaneet viehättävän ja toimivan miljöön, jota me poropeukalot lähinnä yritämme olla tuhoamatta. Sen sijaan mökkiä olemme remontoineet, lisäsiipi rakennettu, kuistin korjaus odottaa (ja tuhat muuta juttua myös), patio rakennettu ja leikkimökki hankittu pojille. Eli on tämä muuttunut. Meitä ennen tässä ei ollut ollut myöskään pitkään aikaan lapsiperhettä, joten totta kai muutosta on tullut luontevasti sitäkin kautta.

Poikien oma valtakunta. Erityisesti kaksivuotias on ottanut tämän haltuun. Kotileikit ovat keskittyneitä ja mamma ylpeä pienestä pojastaan joka niin hienosti osaa jo iltapäiväkaffet tarjoilla omassa tuvassaan.

Leikkimökissä on omat hiirensä. Ne asuvat omassa nurkassaan.

Vieläkin minä muistan sen tunteen kun kauppakirjat oli tehty ja ekan kerran mentiin omilla avaimilla sisään. Se riemun tunne. Ekat viikot melkein juoksin loppumatkan mökille, niin kiire oli päästä ihailemaan omaa pihaa ja mökkiä.

Leikkimökki ja rinne alapihalle. Tuosta puiden ja pensaiden välistä on aivan mahdottoman hyvä vetää täysillä alamäkeen muovimopolla.

Jotenkin minusta tuntuu, että emme ole ainoita joille on tapahtunut tämä ”elämän kallein heräteostos” ja olisipa vaan aika kiva kuulla muidenkin tarinoita siitä, miten päädyitte omistajiksi juuri tuolle omalle mansikkapaikallenne. Oliko se oma pihapiiri rakennuksineen rakkautta ensisilmäyksellä vai järkipäätös joka on vasta myöhemmin osoittautunut kultaakin kalliimmaksi aarteeksi?

Kirjoittanut Ruuhkavuositarhuri 2 Kommentit

Puutarhan kevätsiivous, ihmisen parasta aikaa!

Esikoululainen murtaa jäätä, tulee kevät sillä viisiin nopeammin

Ehkä olen vähän kummallinen, mutta minun mielestä ehkä parasta puutarhamöyrintää on nämä nyt käsillä olleet maaliskuun viimeiset viikot, kun lumi on jo sulanut (tai tarkemmin sanottuna satanut, sulanut, satanut uudelleen jne…), mutta mitään ei vielä oikeastaan kasva.

Minun top 3 kevättyöt: 1) Risusavotta 2)haravointi 3) haketus. Annahan kun (yritän) selittää.

Ei pihistellä risujen määrässä kun kerran aloitetaan.

Pitkin maaliskuuta olemme olleet mökillä viikonloppuisin. Yhtenä viikonloppuna mies leikkasi omenapuita. Täysin amatöörimäisesti pätkittiin menemään pistosaha vinkuen isoja settejä oksia. Ukko keikkui puun latvassa ja minä sohin alhaalta, että tuosta vielä… ja ota nyt toikin pois! Vähän kauhistutti se suurpiirteisyys miten sitä sahaa vingutettiin, mutta tosiasia on se, että järeimmän kohtelun saanut omenapuu on ollut aikamoinen murheenkryyni viime vuodet. Sellainen ”risukko” josta ei päivä paista läpi vaikka keväisin olemme sitä yrittäneet maltilla ja rakkaudella harventaa.

Nyt lähteä mötkähti koko yläosa puuta pois. Saa nähdä kuinka tässä nyt käy. Että jääkö siitä lopulta vain halkopino jäljelle vai toipuuko tuosta mellakoinnista. Hirvittää, hirvittää ja samalla on hyvä olla: aurinko paistaa taas pihaan…

Pation takana pittoreski vuohenputkiviljelmä. Tänäkin keväänä ja kesänä saamme väreitä vuohenputkesta. Olkoon tämä kuva muistutus jokavuotisesta ”pitäisi tuohonkin…” -kohteesta. Josko tänä vuonna, varjoisissa paikoissa viihtyviä perennoja, lisää havuja? Jotain, byhyy, jotain muuta kuin vuohenputkea…

Toissakesänä hirveissä loppuraskauden hormonihöyryissä ostin aika hurjakuntoisen näytteillä olleen ja niille sijoilleen unohdetun leikkimökin. Mies, appiukko ja kälyn mies kiltisti ja hiljaa purkivat ”hormonimökkini” rautakaupan takapihalta ja toinen hiljaisten miesten seurue kokosi sen sitten pihalle vähän myöhemmin. Olen ikuisesti kiitollinen, että herraseurueet tajusivat olla hiljaa ja myötäillä hiukan vauhkoa ”hyvä siitä tulee kun sen maalaa”-kailotustani. Vauva syntyi ja syksy tuli. Hyvä maalaus ei kyllä irronnut enää sinä syksynä. Viime kesänä sain jo aloitettua maalausurakkaa ihan hyvin, mutta kuten huomaa, on puitteissa vielä hiukan tekemistä. Ja portaat ja pikkupatio pitäisi saada. Ja pelargoniat roikkumaan ikkunoiden alle. Lisätään to do-listaan! Jei!

Viime viikonloppuna kevätsiivous pääsi oikein vauhtiin kun ”imuroitiin koko piha” (eli haravoitiin, top kolme listassa sijalla kaksi), leikattiin raja-aidat riittävän mataliksi ja kerättiin epämääräiset roskat ja haljenneet kukkapurkit pois pihalta. Harmaaltahan se piha vielä näyttää, mutta ai että kuinka silmä lepäsi särmissä ruusupensaissa ja haravoidussa nurmikossa.

Seuraavaksi pääsenkin itse asiaan, kirsikkaan kakun päällä, listani kolmoseen: hakettimen kanssa heilumaan. Aaaaaaah. Peltorit korville, verenmaku suuhun ja haketin pärisemään. Se tunne kun pätkit niitä risuja ja Ikea-kassit täyttyvät kotitekoisesta katteesta. Oih. Jään unelmoimaan siitä tänä myöhäisenä maanantai-iltana. Tuskin maltan odottaa haketuspäivääni! (Ihan oikeasti.)

Kirjoittanut Ruuhkavuositarhuri 2 Kommentit