Valo ja Lämpö

  Tänä vuonna kevät antoi odottaa itseään. Kalenterissa viikot ja kuukaudet vaihtuivat sään pysytellessä epätasaisen kylmänä, aiheuttaen monenlaista lieveilmettä… muun muassa parin kuukauden flunssaputken, jonka aikana talvitakki oli vilun paras kaveri. Villapipo toiseksi paras ja hanskat myös. Kaulaliinakin kiva, sekä Lue koko kirjoitus

Viikunasatoa odotellessa

Viikuna pääsi taas talvisäilöstä kasvihuoneeseen ja on herännyt uuteen kasvukauteen vauhdilla. Reilussa parissa viikossa se on kasvattanut valtavan kokoiset lehdet kasvihuoneen lämmöstä nauttien. Talvetan tämän 3 vuotta sitten Viherpeukaloilta ostamani aitoviikunan varastossa, noin 10 asteen lämpötilassa. En tee sille talven Lue koko kirjoitus

Koristeelliset krassit

Nyt kun keli alkaa vihdoin näyttää siltä kuin toukokuussa kuuluukin, on hyvä hetki kylvää koristeellisia krasseja. Nämä puutarhan yksivuotiset kesäkukat ovat valloittavan ihania ja sopivat monenlaiseen puutarhaan. Koristekrassia löytyy sekä köynnöstävänä että pensasmaisena. Niitä voi kasvattaa ruukuissa, amppeleissa ja säleiköissä. Lue koko kirjoitus

Itse kasvatetut tomaatit maistuvat makeimmalle!

Tomaatteja on hauskaa ja helppoa kasvattaa itse. Niitä voi istuttaa monipuolisesti erilaisiin paikkoihin ja ne ovat varmasatoisia viileämpinäkin kesinä. Aurinkoisen lämpimällä paikalla viihtyvät tomaatit tuottavat satoa pitkälle syksyyn. Mikäs sen mukavampaa kuin poimia itsekasvatettuja, terveellisiä tomaatteja koko kesän! Tomaateista löytyy sopivia Lue koko kirjoitus

Puutarhamyymälässä valikoima parhaimmillaan!

Lauantaina vietettiin Viherpeukaloiden Puutarhamyymälän kesäkauden avajaisia. Keli oli mitä mainioin (aurinkoa, ei lunta) ja väkeä liikenteessä niin, että parkkipaikka pullisteli ääriään myöten. Eikä ihme. Toukokuun pähkähullun sään keskellä todellakin tarvitsee puutarhaterapiaa. Jos sormet kohmeessa kykkiminen ei innosta, on parasta suunnata Lue koko kirjoitus

laatikkopuutarha

Suosikit, osa2

Aikaisemmassa postauksessa (täällä) kerroin hyväksi havaituista hyötytarhan kasveista. Tässä vielä muutama lemppari, joita pystyn lämpimästi suosittelemaan.

DSC_9917

Raitajuurikas eli raidallinen punajuuri ’Chioggia’ veti puoleensa ulkonäkönsä vuoksi. Hauskojen raitojen lisäksi myös maku oli kohdillaan. Tämä oli tavallista punaista lajiketta vähän makeampaa ja mastui hyvin myös lapsille. Harmikseni kaunis raitakuviointi hävisi lähes kokonaan juureksia kypsennettäessä.

DSC_8417

Ikisuosikkini on punasipuli ’Red Baron’. Pidän punasipuleiden vähän miedommasta mausta sekä kauniista tummanpunaisesta väristä.

DSC_8578

Viime kesän kokeiluja oli salaattifenkoli ’Fino’. Sen kasvatus ja etenkin oikea ajoitus tuntui hieman hankalalta. Esikasvatetut taimet olivat hentoja hujoppeja. Myöhemmin piti tarkkailla lehtimukulan turpoamista, jotta se ei ala työntää kukkavartta. Siinä kohtaa voi nimittäin sanoa hyvästit hennosti anikselle maistuvalle herkulle. Osan siemenistä esikasvatin, osan kylvin suoraan maahan.

DSC_8853

Suorakylvöistä ei tullut pulleita lehtimukuloita, mutta fenkolin upea kukinta, se oli ihana! Kuin tillinkukintoja, mutta paljon korkeampia, suurempia ja kestävämpiä. Ne sopivat hienosti myös maljakkoon. Tänä vuonna aion suorakylvää fenkolia juuri tuon upean kukinnan vuoksi.

DSC_9093

Lehtikaali on jo pari vuotta ollut varsinainen trendikasvi. Viime kesänä kokeilemani ’Redbor’ F1 oli purppuranpunainen kaunistus. Alkukesästä vain lehtiruoti oli selvästi punertava.

DSC_6002

Pikkupakkasten myötä koko kasvi sai upean purppuran syysvärin.

DSC_2037

Istutin lehtikaalia laatikkotarhan lisäksi myös  kukkapenkkiä koristamaan. Sadonkorjuu jatkui pitkälle syksyyn, vielä ensilumien jälkeenkin. Tämä kasvi ei pienistä hätkähdä.

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa 2 Kommentit

Suunnitelmat selvillä?

Kevätaurinko on ollut ahkerana ja lumikerros ohenee silmissä. Vaan vielähän tuota riittää ainakin täällä päin Suomea. Napakat yöpakkaset muistuttavat, missä kohtaa kalenteria oikeasti eletään.

Nyt on hyvä hetki miettiä tulevia kylvöjä. Oliko viime kesänä kasvimaalla joku erityisen rapsakka salaatti tai makoisa porkkana? Laitoitko lajikkeet muistiin vai tarttuuko kaupasta joka vuosi uudet siemenpussit fiiliksen mukaan?

DSC_2830

Meillä hyötytarhaan pääsee ainakin pitkä ja rapea retiisi ’French Breakfast 3’ (kuvassa etualalla). Tässä veikeännäköisessä ja mureassa retiisissä on valkoinen kärkiosa. Mielestäni näistä ei tullut yhtä nopeasti puisevia, kuin joistakin aikaisemmin testaamistani retiisilajikkeista.

DSC_5863

Kesäkurpitsa kuuluu keittiöpuutarhamme vakiovarusteisiin. ’Latino’ F1 kesäkurpitsassa on kaunis, raidallinen pinta. Kannattaa huomioida lajikkeelle tyypilliset erityisen suuret lehdet, joiden tarkoituksena on torjua rikkaruohoja.

DSC_7010

Meillä ne piilottivat allensa monta puutarhurilta huomaamatta jäänyttä hedelmää. Piilossa kasvaneet jättiläiset alkoivat muistuttaa pieniä alligaattorinpoikasia!

DSC_8202

Itse tykkään kiinnittää huomiota hyötykasveissa herkullisen maun lisäksi myös kasvin ulkonäköön. Esimerkiksi valkoinen kesäkurpitsa ’Polo’ F1 on todella koristeellinen. Tätä kaunokaista kutsutaan myös ufokurpitsaksi.

DSC_9220

Satoisa ja helppohoitoinen avomaankurkku ’Wilma’ kuuluu sekin suosikkeihin. Muutamasta taimesta saa jo valtavasti rouskuteltavaa ruokapöytään.

IMG_2919 (1)

Olin hieman arastellut kaalien kasvattamista pelätessäni niiden joutuvan nopeasti tuholaisten suihin. Mutta viileä kesä oli kaalien kaveri ja kesäkurpitsa ’Amazing’ tuotti kauniin sadon.

DSC_9391

Siemenpussissa kehuttiin lajikkeen kuumuuden- ja stressinsietokykyä. Ja melkoisella stressillä viime kesän kasvatuksia (ja puutarhuria) kyllä koeteltiin.

Kukkivat kaalit valittiin vuoden 2016 vihannekseksi, joten huhtikuussa sitten joukolla esikasvatuspuuhiin!

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa 4 Kommentit

Sadonkorjuun juhlaa

Syyskuun alku on hurahtanut sadonkorjuukiireissä. Monen varhaisemmankin kasvin huippukausi on tänä vuonna ajoittunut elo-syyskuun vaihteeseen.

DSC_0163

Toiset kasvit kestävät vihannespenkissä odottelua paremmin, toiset tulisi korjata heti tilaisuuden tullen. Esimerkiksi pari upeaa kukkakaalin kukintoa pääsi itseltäni ilmeisesti kuivahtamaan penkkiin. Niiden pinta muuttui haperon näköiseksi ja maku kitkeräksi. Onneksi suurin osa sadosta onnistui hienosti. Olemmekin herkutelleet tätä C-vitamiinipommia sekä raakana että kypsennettynä.

DSC_9391

Sadonkorjuupuuhissa on nostettu myös punasipulia kuivumaan. Kuvan lajike on ’Red Baron’, mielestäni helppo ja varma valinta.

DSC_9071

Juhannuksesta asti on herkuteltu perunoilla, ensin varhaisemmalla ’Timolla’ ja nyt myös kauniin lilalla ’Shetland Black’ perunalla. Pääsin kokeilemaan tätä lilaa kaunotarta ensi kertaa viime kesänä. Uusiin perunalajikkeisiin tutustuminen on ollut kutkuttavan mielenkiintoista.

DSC_7706

Meillä on myös rouskuteltu avomaankurkkua ja kurpitsaa. Tehty relishejä. Tomaattisatoa on keitelty meheviksi kastikkeiksi pakkaseen, helpottamaan arjen kiireisiä ruoanlaittohetkiä. Chili puolestaan antaa moneen ruokaan ja vihannessäilykkeeseen pienen kaivatun terän. Kuvan Medina on satoisa ja aikainen lajike. Ja vieläpä todella näyttävä!

DSC_0056

Kaiken keittämisen, säilömisen, pilkkomisen ja raastamisen keskellä eniten iloa tuottaa kuitenkin se, kun päivän aterian voi rakentamaan hyötytarhan antimista. On tavattoman palkitsevaa kävellä kasvimaalle ja kerätä puhtaat ja kauniit raaka-aineet suoraan käyttöön. Tehdä loppusilaus oman maan yrteillä.

DSC_0054

Kylvän isolehtisen basilikan (jota olen kuullut myös salaattibasilikaksi kutsuttavan) aina suoraan astiaan kasvihuoneeseen. Sisällä esikasvattamani basilikat ovat usein saaneet kiusakseen kirvoja jo ennen ulos muuttoa. Kylvän basilikan siemenet ruukkuun kesäkuussa. Yleensä peittelen kylvöksen hallaharsolla, sillä basilika rakastaa lämpöä.

Yksi suosikkiruoistani on uunikasvikset. Tähän helppoon ja maukkaseen, isollekin porukalle vaivattomasti valmistuvaan ruokaan saa upotettua satoa tavattoman monipuolisesti.

DSC_0192

UUNIKASVIKSET

perunoita

porkkanoita

kesäkurpitsaa

punajuuria

maa-artisokkaa

sipulia

kirsikkatomaatteja

 

reilu loraus oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria

tuoretta rosmariinia ja timjamia

fetajuustoa kuutioina

 

Puhdista ja/ tai kuori vihannekset. Halkaise kirsikkatomaatit ja leikkaa muut kasvikset sopivan kokoisiksi lohkoiksi. Levitä kasvikset leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Lorauta kasvispedin päälle oliiviöljyä. Mausta suolalla ja pippurilla, sekä tuoreilla yrteillä. Kääntele kasviksia.

Kypsennä 225-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kasvisten koosta riippuen. Kääntele muutaman kerran kypsymisen aikana. Lisää loppuvaiheessa kasvispedin päälle fetakuutioita ja kypsennä vielä hetki.

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa 4 Kommentit

Ensikertalaisen iloa!

Sadonkorjuuaika on ihanaa.  Mutta erityisen hyvältä tuntuu, kun onnistuu jonkin kasvin kanssa ensimmäistä kertaa. Meillä viljellään pitkälti tuttuja ja turvallisia lajeja, mutta joka kesä mukaan pääsee myös muutama ”uutuus”. Osa jää repertuaariin pidemmäksi aikaa, osa jää vain yhden kesän kokeiluksi.

DSC_8845

Tänä kesänä iloa ensikertalaiselle ovat tuottaneet muun muassa latva-artisokka ’Green Globe’. Ryhdikäs ja komean pystykasvuinen latva-artisokka alkoi nopeasti vallata tarvitsemaansa tilaa viljelylaatikossa. Mutta koska kasvi tarvitsee paljon lämpöä, olin lähes varma, että se ei ehdi muodostaa kauniita kukintojaan.

acTämä melko vaikeaksi kasvatettavaksi luokiteltu kaunotar piti jännityksessään elokuun puoliväliin asti. Silloin huomasin ensimmäiset upeat kukkanuput ja nyt niitä putkahtelee sieltä täältä.

DSC_8850

Myös salaattifenkoli ’Fino’ yllätti iloisesti.

DSC_8586

Esikasvatetut taimet ehtivät sittenkin muodostaa muhkean mukulan. Suorakylvökokeilu sen sijaan päättyi komeaan kukintaan ilman mukulaa. Onneksi salaattifenkolin kaikki osat ovat syötäviä ja tillimäisiä lehtiä voi käyttää aivan tillin tavoin. Nuorena niiden maku muistuttaakin hämmästyttävän paljon tilliä, vanhemmiten mukaan tulee voimakas aniksen vivahde.

DSC_8855

’Amazing’ kukkakaali oli sekin ensimmäistä kertaa kokeilussa. Esikasvatetut taimet tekivät komeat lehdet, mutta yhdessäkään ei näkynyt kukintoja.

DSC_7857

Ehdin jo luopua toivosta, kunnes elokuun lopussa lehtiä raotellessani vastassa oli näin upea näky!

DSC_9126

Varsin hauska tuttavuus on ollut tämä lahjaksi saatu TomTato eli tomaattiperuna.

DSC_1505

TomTatossa taimen latvuksessa kasvaa kirsikkatomaattisato ja samaan aikaan mullan alla valmistuu perunasato. Minun on rehellisesti myönnettävä, että olin varsin epäileväinen lopputuloksen suhteen, mutta ainakin tomaattisato on ollut maukasta ja sitä on saatu runsaasti.

vi

Perunasadon pitäisi olla valmis nautittavaksi tomaattikauden loputtua, jolloin kaikkensa antanut taimi nostetaan ylös ja päästään vihdoin käsiksi perunoihin. Odotan tätä todella suurella mielenkiinnolla!

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa Jätä kommentti

Hiljaa hyvä tulee…

Meillä puuhailtiin alkukesä keittiöpuutarhan parissa. Alkuperäisen hyötytarhamme vanhimmat laatikot purettiin ja tilalle rakennettiin uudet viljelylaatikot ekologisesta ja huoltovapaasta Accoya-laudasta.

DSC_7171

Viime kesänä valmistuneen kesähuoneen viereen tehtiin kokonaan uusi keittiöpuutarha. Vaikka kasvulaatikoiden määrä kasvoi, niin tuntuu, ettei tila vieläkään riitä. Mystistä.

DSC_6962

Hyötytarhan rakennustöiden takia kylvöpuuhiin päästiin vähän normaalia myöhempään. Kuvittelin kuitenkin, että aurinkoisella pihallamme, harson alla, saisimme nopeasti kiinni menetetyn ajan. No, kesä on ollut mitä on ja nyt näyttää pahasti siltä, että esimerkiksi ensimmäistä kertaa kokeilussa oleva latva-artisokka ei ehdi kypsyä.

DSC_7116

Salaattifenkoli on sekin itselleni uusi tuttavuus. Penkissä on sekä esikasvatettua että suorakylvettyä ’Fino’-fenkolia. Salaattifenkoli on kuulemma melkoisen vaatelias olosuhteistaan, katsotaan miten puutarhurin käy. Esikasvatetuissa taimissa salaattifenkolin muoto alkaa kyllä näkyä. Pitääkin toiveikkaasti etsiä jo muutama ruokaohje valmiiksi.

DSC_7016

Onneksi sadonkorjuutakin on päästy suorittamaan.  Salaattia tulee reilusti ja ainakaan se ei ole kuumuuden ja kuivuuden takia kitkerää! Nopeakasvuiset rucola ja retiisi ovat kiitollisia kasvatettavia, oli keli mikä hyvänsä. Kasvatin ensimmäisen satsin retiisiä ruukussa kasvihuoneessa (’Red Head’) ja satoa päästiin nauttimaan heti kesäkuun alussa. Nyt on meneillään jo kolmas kylvö, kaksi viimeistä avomaalla.

DSC_1623

Avomaankurkku ’Marketer’ on sekin tuottanut satoa ihan mukavasti. Tänä kesänä olen kasvattanut kurkkua sekä avomaalla että suojaisalla seinustalla Kasvumaa-säkissä. En ole ainakaan vielä huomannut eroa sadon suhteen eri kasvupaikoilla.

DSC_7192

Kokeilin ensimmäistä kertaa perunan esikasvatusta. Eipä ole tullut moinen mieleeni ikinä aikaisemmin.

DSC_0409

Vaikka siemenperunat pääsivät multiin normaalia myöhempään, esikasvatetusta ’Timo’-perunasta ehti kypsyä meille makoisat juhannusmaistiaiset.

Kädet ovat ristissä lämpimän elokuun suhteen. Kasvimaalla näyttää hyvältä, mutta ei siltä, miltä heinäkuun lopussa on tottunut.

DSC_7166

Mutta vielä ehtii, eikös vaan..?

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa Jätä kommentti

Puutarhurin kaarituet

Kohta meilläkin päästään aloittamaan kylvöt kasvimaalla. Suomen suvessa kylvökset kannattaa suojata hallaharsolla. Muistan hyvin, miten viime vuoden kesäkuussa(kin) sateli lunta.

DSC_0031

Tuli lunta tai ei, hallaharsot suojaavat myös tuholaisilta. Esimerkiksi rucola menee suojaamattomana usein kirpan suuhun. Siinäpä sitä sitten katselee reikäistä satoa salaattikulho kainalossa.

DSC_0056

Kasvilavojen kaaret ovat kätevä ja hermoja säästävä kikka kasvuston suojaamiseen. Olen vuosien varrella kokeillut erilaisia virityksiä. Olen törkännyt multaan muoviputkea sekä muun muassa teltan alumiinikaaria, mutta en ole saanut ankkuroitua kaaria riittävän tukevasti. Usein tuuli tai rankkasade onkin kaatanut koko viritelmän ja hallaharso on liiskaantunut märkänä ja raskaana vasten hentoja salaatinalkuja.

DSC_0097

Tukevia kaaria varten tarvitaan kahta eri paksuutta muovista sähköputkea sekä metallista reikänauhaa. Pätkä paksumpaa putkea kiinnitetään reikänauhalla lavan reunaan. Ohut, pitkä kaari työnnetään paksun kaaren sisään.

DSC_0082

On makuasia, laittaako kaarituet kasvulaatikon sisä- vai ulkopuolelle. Sisäpuolella ankkuroinnit eivät näy, mutta saattavat helpommin täyttyä mullalla. Ulkopuolella ne taas ovat koko ajan näkyvissä, mutta ankkuriputket on helpompi pitää puhtaana.

DSC_0095

Vaikka kaaret olisi paikoillaan, ne saa tarvittaessa siirrettyä kätevästi sivuun ottamalla toisen pään pois ”ankkurista”. Ja kun kaaria ei enää tarvita, ne on helppo irrottaa kokonaan. Ankkurointisysteemit ovat meillä paikoillaan kesät talvet, ja hyvin ovat kestäneet.

DSC_0081

Olen laittanut harsojen liepeiden päälle heinäseipäät, näin harsot pysyvät paikoillaan kovassakin tuulessa. Toki tähän voi käyttää myös kivenmurikoita tai vaikkapa telttakoukkuja.

DSC_0099

 Siitä tosin kannattaa muistaa mainita perheen retkeilijälle.

DSC_0271

Joskus puutarhuria on nimittäin manattu melkoisesti, kun yösijan pystytys ei olekaan sujunut niin joutuisasti…

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa 7 Kommentit