Jotain sentään tapahtuu!

Kyllä on odottavan aika tuntunut pitkältä! Keittiöpuutarhan sato on kypsynyt ennätyshitaasti. Viime päivien ihana lämpö ja aurinko on kuitenkin saanut kaiken ottamaan isoja harppauksia. Voi sitä riemua, kun pääsimme maistelemaan ensimmäisiä oman sadon tomaatteja. 'Sungold'-kirsikkatomaatit olivat juuri niin makeita ja Lue koko kirjoitus

Mahtavat ja monipuoliset laukat

Laukkojen suku (Allium) on rikas ja mielenkiintoinen. On matala- ja korkeakasvuisia, suuri- ja sirokukkaisia laukkoja. Laukkoja voisikin käyttää puutarhoissamme paljon nykyistä ahkerammin. Kuten muutkin sipulikasvit, laukat ovat parhaimmillaan perenna- ja pensasryhmissä. Sipulien lepokauden alkaessa lehdet alkavat kellastua usein jo Lue koko kirjoitus

Kesätaikurin Paikka Avoin

  Jos olisin syksy…hidastelisin nyt. Laahaisin jalkoja, pysähtelisin muina naisina pitkin matkaa. Silkasta myötätunnosta. Seisoskelisin eteerisenä patsaana niityn heinillä, pehmeänä ilmanpyörteenä pientareen poskessa.  Makaisin metsän siimeksessä kuin menninkäinen, mustikat ja puolukat heinänkorressa laskemassa lampaita. En tulisi vielä. Silmäluomien välistä salaa Lue koko kirjoitus

Perhosia puutarhaan

Kouvolasta löydettiin viime viikolla uusi perhoslaji. Artikkelin Helsingin Sanomista luettuani havahduin toteamaan, että tänä kesänä perhosia on näkynyt todella vähän. Artikkelin mukaan kylmä kesä on ollut perhosille haasteellinen ja sen on myös huomannut kotipuutarhassa. Perhosia voi houkutella puutarhaan valitsemalla kasveja, Lue koko kirjoitus

Upeat hortensiat

Pallohortensioiden kukinta puutarhoissa alkaa olla upeimmillaan. Nuoret kukinnot ovat aluksi limenvihreitä, mutta vaihtavat väriä puhtaan valkoiseen kukintojen muuttuessa suuriksi ja pallomaisiksi. Suuret ja painavat kukinnot saavat oksat usein nuokkumaan, erityisesti sateen jälkeen. Pallohortensia on näyttävä pensas, joka sopii kasvatettavaksi sekä Lue koko kirjoitus

kasvatus

Ämpäriperunat ja puolivilli pesto

Peruna

Yksi hauskimpia asioita puutarhaharrastelussa ovat erilaiset kasvatuskokeilut. Sellaiset halvat tai ilmaiset istutukset, joista ei lähtökohtaisesti odota paljon mitään, mutta joilla on kuitenkin mahdollisuus yllättää. Tällaisia istutuksia on melkeimpä jopa kiinnostavampaa seurata kuin niitä, joissa lopputulos on selvä ja varma. No, täysin varmaahan ei oikeastaanhan puutarhanhoidossa ole mikään. Puutarhurin elämä on jännitystä täynnä.

Hauskana kokeiluna päätin tänä kesänä kokeilla ämpäriperunaa. Istutin ensin toukokuun puolivälissä kaksi jääkaapissa itänyttä perunaa rikkinäiseen ämpäriin. Ämpärin pohjassa oli sopivasti halkeama, josta liika vesi pääsee valumaan pois. Kasvun edetessä olen jo monta kertaa mullittanut perunaa, ja nyt ovat jo rajat tulleet vastaan. Kesäkuun puolivälissä lisäsin vielä viljelyalaa istuttamalla multasäkkiin yhden kahteen osaan leikkaamani ituperunan. Kokeilun tarkoituksena on nähdä, toimivatko myös puolikkaat perunan palat. Veden poistumista varten pistelin veitsellä multasäkin pohjaan reikiä.

Toinen kokeilujuttu on lehtiselleri, jonka saa näköjään helposti tuottamaan uutta kasvustoa. Juuriosa vain leikataan irti ja istutetaan multaan. Itse pidin tynkää muutaman päivän vesilasissa tarkoituksenani edistää uusien juurien muodostumista. Juuria ei kuitenkaan muodostunut, joten istutin pelkän tyngän isoon ruukkuun siten, vihreä yläosa jäi näkyviin. Tyngän keskeltä alkoi nopeasti puskea heleän vihreitä lehtiä.

Pesto_ainekset

Vaikka säästelen ämpäriperunoitani vielä hetken, nyt kannattaa nauttia uudesta perunasta sen kaikissa eri muodoissa. Edellispäivän keitetyistä perunoista tehdä vaikka pesto-perunasalaatin. Parasta se on puolivillin peston kera, jossa peston vihreästä puolet on puutarhasta ja puolet villivihanneksia.

Pesto_valmis

Puolivilli pesto

  • Persiljaa, minttua, basilikaa ja oreganoa kasvimaalta
  • Nokkosta (ryöpättynä pari-kolme minuuttia) ja vuohenputkea
  • 1 dl auringonkukansiemeniä (voi nopeasti paahtaa pannulla)
  • pari valkosipulin kynttä
  • 1 dl oliiviöljyä
  • ripaus rasvaista juustoa silputtuna
  • Suolaa

Nokkosen ryöppäyksen ja jäähdytyksen jälkeen kaikki ainesosat soseutetaan tehosekoittimessa tahnaksi. Oliiviöljyä lisätään tarvittassa siten, että kaikki on öljyn peitossa.

Perunasalaatti_tekeillä

Perunasalaatti_valmis

Puolivilli pesto-perunasalaatti

  • Eilisen päivän keitettyjä perunoita pilkottuna (uudet perunat parhaita).
  • Reilu satsi puolivilliä pestoa
  • Oliiviöljyä
  • Punasipuli pieneksi pilkottuna (+ päälle renkaita koristeeksi)
  • Ruohosipulia kasvimaalta
  • Valkoviinietikkaa (+ limen tai sitruunan mehua)
  • Maustekurkkua pieneksi pilkottuna
  • Mustapippuria ja valkopippuria

Kaikki sekoitetaan yhteen ja annetaan maustua jääkaapissa vähintään tunnin ajan. Salaatti on mitä parhain lisuke omalla pihalla nautitulle grilliruoalle.

Timjami

Oregano

Puutarhan sadonkorjuukausi on alkanut timjamin ja oreganon kuivauksella.

Kirjoittanut Pihatontun päiväkirja Jätä kommentti