Elävä aidanne – kaunis ja käytännöllinen

Pensaat rajaavat ja suojaavat pihaa luonnollisesti. Kiitolliset ja talvenkestävät pensasaidat tarjoavat pitkäikäisen näkö- ja tuulensuojan puutarhallesi. Lehtipensaiden ilahduttava kukinta ja hehkuva syysväritys tuovat koristearvoa. Sopivaa aitapensasta miettiessä on hyvä ottaa huomioon kasvuolosuhteet ja -vyöhyke sekä käyttötarkoitus. Istutetaanko aita näkösuojaksi vai Lue koko kirjoitus

Puutarhaterveisiä Englannista!

Piipahdimme pikaisesti saarivaltiossa ja yritin ahmia puutarhakohteita sen minkä tiukalta aikataululta ehdin. Oli tavattoman mielenkiintoista pongata tuttuja kasveja ja kasviyhdistelmiä, mutta myös pähkäille ja yrittää tunnistaa itselle uusia ihmeellisyyksiä. Silmiinpistävän yleinen (tai ainakin juuri nyt eniten kukkinut) kasvi oli syyssyrikkä. Tässä Lue koko kirjoitus

Kasvihuonekuulumisia

Kasvihuoneen alkukesä on ollut rauhallinen. Yölämpötilat ovat kovin alhaisia, joten odottelen yhä lämpöaallon tuomaa kasvuspurttia. Jotain sentään ansarin suojissakin tapahtuu. Tomaattien ja yrttien kasvatuksen lisäksi kokeilussa on uusia tuttavuuksia. Kasvihuoneen perällä komeilee persikka 'Bonanza'. Tämä on hillittykasvuinen ja itsepölytteinen lajike, eli Lue koko kirjoitus

Rikkariesat

Kesä kulkee ja ruuhkavuositarhuri on ollut niin kovin hiljaa. Uusi työpaikka. Tarvitseeko oikeastaan muuta sanoa? Vaikka työ on ollut ihanaa, kivaa ja ajatukset ovat pulpuilleet, olen samaan aikaan ollut iltaisin aivan naatti. Ei puhettakaan, että olisin kesäkuun aikana saanut Lue koko kirjoitus

Keittiöpuutarhassa

Kirjoitin heinäkuussa 2015 Kanelia ja kardemummaa -blogissani epäkesästä. Miten koko kesän olin odottanut "kunnon" kesää alkavaksi ja sitten heinäkuun lopussa huomasin kesän hiipineen ohi vähän varkain. Kun nyt vertailen tämän vuoden puutarhakuvia parin vuoden takaisiin, on jotenkin lohdutonta huomata Lue koko kirjoitus

Japani

Sana sammaleesta

Pieni puro ja sammalta, aurinkoa ja varjoa. Tässä pienessä puutarhassa Iton kaupungissa sijainneessa ryokanissa kaikki rakentui puron ympärille. Ei tokikaan erityisen originelli idea japanilaiselle puutarhalle, mutta tämä(kin) puutarha kuvasti mielestäni hyvin sitä, miten pieneen tilaan saadaan luotua hyvin harmoninen ja vaihtelevan näköinen puutarha. Ajattelin tätä kyseistä puutarhaa esitellä vielä toisen blogauksen verran vähän myöhemmin.

Koska omassa puutarhassa on tällä hetkellä niinkin kauniita asioita kuvattavana kuin peurojen syömät tulppaanit, niin otetaanpa päivitys Japanin matkan innoittamana. Teemana sammal. Vielä muutama vuosi sitten minua häiritsi kovasti oman pihamme ruohikon sammaloituminen. Nykyään lähinnä häiritsee se, etten jaksa keksiä keinoja siihen, miten saisimme sammaloitumisen näyttämään suunnitellummalta. Älkää nyt tokikaan kuvitelko, että olisimme jotenkin systemaattisesti tehneet sammaloitumiselle jotain, ei kyllä se on se aktiivinen tekemättäjättäminen ollut tässä kohtaa avain onnistuneeseen sammaleen lisääntymiseen, muttamutta haluaisin nimenomaan, että tuo sammaloituminen olisi jotenkin ”japanilaisen huoliteltua” sammaloitumista. Japanilaisten puutarhojen sammaleet nimittäin ovat aina upeita. Reheviä, tuuheita, roskattomia, sanalla sanoen, huoliteltujen näköisiä.

Eikö olekin kaunista?

Olen huolestuttavan paljon käyttänyt aivokapasiteettiani viime aikoina siihen, että mietin tätä ongelmaa: särmä sammal. Ai-van. Olen samaa mieltä. Sammalta taitaa olla lähinnä korvieni välissä. Mutta särmä sammal on upean näköistä, eikä vähimmässäkään määrin näytä unohduksen aikaansaannokselta.

Olen lueskellut, vaikka en todellakaan mikään puutarhaguru tai trendinenä näissä asioissa ole, että myös täällä kotimaassamme on viime vuosina alettu ymmärtää sammaleen päälle. Ainakin tuntuu, että aika monesta eri paikasta alkaa jo löytää ohjeita esim. piimä & sammalseoksen tekemiseen, jolla omaankin puutarhaan voi loihtia nopeahkosti hyvät sammaleet (en ole vielä kokeillut, suunnittellut toki olen jo monesti, kuten kuvaan kuuluu…) Olemmeko mekin hiljalleen oppimassa siihen, että esimerkiksi puutarhan ja metsän raja onkin hitaasti liukuva, eikä tarkkarajainen? Ja että tuota ”rajojen häivytystä” tehdessä esimerkiksi sammal onkin aivan upea materiaali.

Oksalla ylimmällä.

Itse havahduin isolti tähän vuosi sitten keväällä kun teimme äitienpäivän aikaan matkan Kiotoon ja tutustuimme, kuten Kiotossa kerta kaikkiaan kuuluu tehdä, temppeleihin ja niiden aivan upeisiin puutarhoihin. Erityisesti hopeisen temppelin puutarha teki minuun todella syvän vaikutuksen. Puutarha muuttui hiljalleen vuoren rinnettä pitkin kiivetessään yhä vain metsämäisemmäksi ja sulautui näin ympäröivään luontoon sellaisella viehättävällä tavalla, että vieläkin meinaan herkistyä. Alla olevassa kuvassa näkyy temppelin ”alapihalla” ollut lampi, vierestä löytyi myös muita japanilaispuutarhoille tyypillisiä elementtejä, mutta minusta tämän puutarhan hienous piilikin siinä miten kauniisti siirryttiin kukkaistutuksista ja lammesta kohti metsämaisemaa. Jälleen kerran kuvat ovat vain kömpelöitä yrityksiä taltioida jotain mikä oli silmille karkkia.

Sammalherätys on siis Kioton peruja. Tietysti näitä temppeleiden puutarhoja hoidetaan äärettömän pieteetillä otteella, että siinä mielessä en ihmettele, että meidän puutarhan sammalesitys on ”hiukan” vaatimattomampi kuin tämä esikuvansa… Onpahan mitä tavoitella…

Ja mikäs se oli se tilanne olikaan vappuna siellä omassa puutarhassa? Niiiin. Jos nyt hakemalla haetaan hyviä puolia, niin ainakin ne peurojen järsimät tulppaaniennysät peittyivät kyllä hyvin tämän valkoisen tavaran alle…

Kirjoittanut Ruuhkavuositarhuri Jätä kommentti

Kirsikankukkien aikaan

Vaaleanpunaisia kukkia joka paikassa. Joka paikassa. Metroaseman kupeessa, monikaistaisen autoväylän yli kurkottaen. Leikkipuiston ympärillä. Joen rannalla, pihoilla, hautausmailla ja tietenkin puistoissa. Kirsikankukkien aika Tokiossa on maaginen. Ei kuvat tee tälle hennon vaaleanpunaiselle loistolle oikeutta. Minusta tuntuu kuin koko kaupunki olisi vaaleanpunaisessa udussa. Elämäkin vaikuttaa jotenkin hattaraisemmalta näiden parin vaaleanpunaisen viikon aikana.

Shinjuku Gyoen puiston iso kenttä on mainio paikka eväsretkelle. Lapsilla on tilaa juosta ja elo on lokoisaa.

Tulimme pääsiäislomalle Tokioon tällä kuluvalla viikolla. Paras ja juhlavin kukinta asianmukaisine katujuhlineen oli viime viikolla, joten parhaat päivät jäi tänä vuonna kokematta. Mutta, ehei, en valita, puut ovat edelleen loistokkaita, toki hiipumaan päin, mutta upeita!

Olin jo etukäteen taas aivan täpinöissäni kirsikankukista. Aloin myös jo suunnitella omaa kirsikkapuutarhaa ja kyselin Viherpeukaloiden ammattilaisiltakin jo apuja, että millä lajikkeilla sitä oikein saisi venytettyä oman -tulevaisuuden- puutarhansa kukinta-aikaa oikein maksimiinsa… Touhusin jo, että jos aikaisia lajikkeita ja myöhäisiä yhdistelisi (nokkelasti, kato), mutta hiukan minun maalailujani toppuuttelivat osaavammat, että Suomessa(kin) tapaavat kirsikkapuut kukkia samanaikaisesti, joskin vasta kesäkuussa. Ja totta, näinhän se meni meilläkin kun oikein aloin muistiani kaivella. Ainoa kirsikkapuumme kukki viime kesäkuussa aivan upeasti -ja niin teki samaan aikaan naapureidenkin puut.

Aivan yhtä upeasti ei meillä sitten käynytkään sadon kanssa. Yksi sana: rastaat. Rastaiden takia voisin harkita Viherpeukaloiden vinkkaamaa lajiketta, Schalininkirsikkaa joka ei tuota marjoja ja kukkii hiukan pidempään kuin muut lajikkeet… Voisin myös kuvitella, että kyseinen lajike olisi oivallinen vaikka pihateiden varsille ja sellaisiin paikkoihin joista satoa on vaikea poimia tai suojata, mutta silmä kaipaisi keväällä karkkia.

Esimerkiksi meidän (tällä hetkellä ainoa) puumme on jotenkin hirveän hankalasti alapihalla kompostien vieressä ja raja-aidan takana uhitteleva jättimäinen koivu ja kohtuullisen jättimäinen terijoen salava ovat vieläpä saaneet puuparkamme kasvamaan ihan vinoon. Puumme on varsin isokokoinen ja sen suojaaminen linnuilta on lähinnä naurattanut meitä – ja jäänyt ei-edes-yritetä-asteelle. Puun arvo on siis se kukinnassa. Ja siinä työssään se on kyllä meidät palkinnut. Mutta kavereita hälle, ei hassumpi ajatus… Laitetaas taas TO DO-listalle…

Pellavapäät sulattavat jet lagia.

Keskiviikon vietimme eväsretkellä Shinjuku Gyoen puistossa, joka on valtava ja tavattoman suosittu puisto viettää aikaa. Sisäänpääsymaksu on noin pari euroa ja sillä voit sitten maleksia pitkin kauniisti hoidettua puistoa koko päivän. Viime keväänä kun asuimme täällä Tokiossa aivan lähellä puiston yhtä porttia, tuli puistossa oltua todella paljon. Jos olin kirjoittamassa viereisessä kirjastossa enkä yliopistolla, kävin usein syömässä lounasevääni yhdessä tietyssä kohdassa josta oli kiva tarkkailla lampea ja sen ympärillä koko ajan muuttuvaa kasvustoa. Mies puolestaan tuli usein lasten kanssa puistoon ihan vaan oleilemaan päiväsaikaan. Nyt tänä keskiviikkona seuranamme oli japanilainen ystävä kolmen lapsensa kanssa. Oli ihanaa vain olla, jutella ja ihastella talvesta herännyttä puistoa. Ja kuvata kirsikankukkia! Lapset juoksivat, touhusivat ja kaivelivat toukkia. Koko meidän perhe sulatteli jet lagia kevätauringossa. Lomarauhaa parhaimmillaan.

Nyt tänään, pitkänä perjantaina, meillä onkin koko urospuolisen pesueen läpi pyyhältänyt epäilemättä ihan kotosuomesta mukana kannettu vatsatauti. Tätähän tämä lapsiperhereissaaminen on, välillä vähän roiskuu! Nyt enää jännitän, että kuinka meikämuorin tässä käy…. Osuuko jackpot, vai selviänkö vain muiden sotkujen siivoamisella… Kyllä on elämäni jännittävää. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Tokio kuittaa ja toivottaa mahtavaa pääsiäistä!

Puut alkavat jo tiputella kukintoja. Sekin on upean näköistä kun tuuli tarttuu oikein kunnolla puuhun ja huomaa seisovansa keskellä kirsikankukkasadetta.

Kirjoittanut Ruuhkavuositarhuri Jätä kommentti