Marian hyötytarhassa

Marian hyötytarhassa kokeillaan, kokataan ja kuvataan. Viherpeukaloiden blogin vieraskynäilija on innokas kotipuutarhuri, joka haluaa ruokkia perheensä luomusti ja opettaa lapsilleen kasvun ihmeitä. Rakkaan harrastuksen äärellä ollaan pilke silmäkulmassa ja opitaan usein kantapään kautta. Maria kirjoittaa arjen iloista myös Kanelia ja kardemummaa –blogiin.

Kesäkukkia kasvattamaan!

Viherpeukaloiden puutarhamyymälä Valkealassa avautui viime viikolla. Olihan sinne mentävä heti tuoreeltaan ja samalla pääsin ihastelemaan tämän kevään uutuuksia, esikasvatettavia kesäkukkia.

DSC_4003

Kesäkukat palkitsevat kasvattajansa runsaalla ja pitkäkestoisella kukinnalla. Viherpeukaloiden Confetti-kesäkukat ovat valmiiksi mietittyjä ja kestäviä lajitelmia, jotka kukkivat koko kesän. Voit nautiskella valmiista yhdistelmistä ilman suunnittelua tai yhdistellä kesäkukista juuri omannäköisesi istutukset amppeleihin, ruukkuihin, parvekelaatikoihin, mökkiterassille.

DSC_0030

Esikasvatettavien kesäkukkien pikkutaimilla pääsee itse kasvattamisen makuun, pikkuisen oikaisemalla. Kukat toimitetaan hyvänkokoisina ja terhakoina taimina, jolloin kasvuunlähtö on nopeaa. Kukat on pakattu tukevaan muovirasiaan, vähän kuin minikokoiseen kasvihuoneeseen, jossa taimilla on tilaa hengittää ja kasvaa.

DSC_0019

Toki taimet tulisi istuttaa mahdollisimman nopeasti. Taimien mukana toimitetaan perusteelliset hoito-ohjeet ja löydät ne myös Viherpeukaloiden verkkosivuilta.

DSC_4090 (1)

Pikkutaimien kasvattaminen on tietenkin paljon edullisempaa kuin valmiiden kesäkukkien ostaminen. Pakkauksessa on yhteensä 3-6 pikkutaimea. Kolmella pikkutaimella täytät esimerkiksi yhden amppelin. Yhdessä paakkutaimessa puolestaan on kahdesta kolmeen eri kesäkukkaa, eli väriloisto on taattu!

DSC_0071

Taimet kannattaa istuttaa kuohkeaan ja vähäravinteiseen kasvualustaan, itse käytin taimimultaa. Juuripaakku tulee jäädä kokonaan mullan alle. Istuttamisen jälkeen kasvualusta kastellaan hyvin ja taimien annetaan kasvaa valoisassa ja lämpimässä paikassa.

DSC_0089

Niin paljon kuin se sydäntä kirveltääkin, tässä vaiheessa kaikki nuput ja kukat pitäisi poistaa, jotta ne eivät vie energiaa juurtumiselta ja kasvulta. Taimien annetaan juurtua rauhassa ja maltillinen lannoitus aloitetaan vasta myöhemmin, kun taimi on jo hyvässä kasvussa.

DSC_4104

Taimien vankistuttua ja sään lämmettyä kesäkukat siirretään lopullisille kasvupaikoilleen. Sitä ennen niitä kuitenkin karaistana eli taimia totutellaan ulkoilmaan vähitellen.

DSC_4111

Minä jään seuraamaan kesäkukkien kasvua ja suunnittelen niille jo sopivia sijoituspaikkoja. Amppeli etukuistille, parvekelaatikko keittiön ikkunalle, isoja ruukkuja terassille… Ettei vaan taas olisi lähdössä mopo käsistä!

DSC_4136 (1)

Juuri nyt on hyvä aika tilata ja istuttaa esikasvatettavat kesäkukat, löydät koko valikoiman täältä.

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa Jätä kommentti

Eksotiikkaa puutarhaan

Hankin viime kesänä Viherpeukaloilta banaanin. En tietenkään tutustunut kasvatusohjeisiin sen tarkemmin, tykästyin vain ajatukseen banaanipuusta kasvarissa. Ajattelin kasvin olevan veikeä erikoisuus, josta saisi syksyllä kivan sisäkasvin.DSC_4669

Harmikseni minulla ei ole kuvaa lähtötilanteesta toukokuussa. Banaani oli näppärän kokoinen, sellainen pikkutilaan sopiva ruukkukasvi. Mutta kasvihuoneen kosteudessa ja lämmössä banaani lähti nopeasti hurjaan kasvuun!

DSC_7093

Lehdet olivat terveen vihreät ja uusia lehtitötteröitä ilmestyi säännöllisesti.

DSC_7103

Ei aikaakaan, kun banaanille varaamani keltainen ruukku kävi aivan liian ahtaaksi.

DSC_7090

Siirsin kasvin huomattavasti suurempaan astiaan ja samalla kasvihuone vaihtui terassiksi. Pari päivää banaani möksötti siirrosta, mutta sopeutui sitten nopeasti.

DSC_7943

Se vahvisti varttaan ja syyskuussa kasvin tyvelle alkoi ilmestyä pieniä jälkeläisiä. Oli aika alkaa pohtia mitä tehdä ”näppäränkokoiselle pikkukasville”. Sain blogiini paljon ehdotuksia ja niitä makustellessa siirsimme kasvin syyskylmiltä suojaan pesuhuoneeseen. En ollut vielä keksinyt, mihin (ja ennenkaikkea miten) siirtäisin kasvin mahdolliselle uudelle omistajataholle. Meidän kodissa alkoi tulla tila vastaan.

Image 18.2.2016 at 8.45 (3)

Palattuamme kolmen päivän lomareissulta pesuhuoneessa odotti henkihievereissä ollut banaani. Suurin osa lehdistä oli kuivunut käppyröiksi ja voimakas tuoksu alkoi ärsyttää perheen pienimpiä kylpijöitä. Otin tyveltä kolme suurinta alkua talteen, niistä yksi selvisi pimeästä kaudesta hyväkuntoisena. Nyt näyttää vahvasti siltä, että saamme tänäkin vuonna eksotiikkaa puutarhaan!

DSC_0093

Jos haluat todella nopeakasvuisen erikoisuuden, suosittelen kokeilemaan banaania. Varaudu kuitenkin huimaan kasvunopeuteen ja haasteisiin syksyn tullen. Minä jatkan jälkeläisen hoivaamista ja siirrän sen kasvihuoneeseen heti ilmojen sallittua. Melkoinen tuttavuus!

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa Jätä kommentti

Suosikit, osa2

Aikaisemmassa postauksessa (täällä) kerroin hyväksi havaituista hyötytarhan kasveista. Tässä vielä muutama lemppari, joita pystyn lämpimästi suosittelemaan.

DSC_9917

Raitajuurikas eli raidallinen punajuuri ’Chioggia’ veti puoleensa ulkonäkönsä vuoksi. Hauskojen raitojen lisäksi myös maku oli kohdillaan. Tämä oli tavallista punaista lajiketta vähän makeampaa ja mastui hyvin myös lapsille. Harmikseni kaunis raitakuviointi hävisi lähes kokonaan juureksia kypsennettäessä.

DSC_8417

Ikisuosikkini on punasipuli ’Red Baron’. Pidän punasipuleiden vähän miedommasta mausta sekä kauniista tummanpunaisesta väristä.

DSC_8578

Viime kesän kokeiluja oli salaattifenkoli ’Fino’. Sen kasvatus ja etenkin oikea ajoitus tuntui hieman hankalalta. Esikasvatetut taimet olivat hentoja hujoppeja. Myöhemmin piti tarkkailla lehtimukulan turpoamista, jotta se ei ala työntää kukkavartta. Siinä kohtaa voi nimittäin sanoa hyvästit hennosti anikselle maistuvalle herkulle. Osan siemenistä esikasvatin, osan kylvin suoraan maahan.

DSC_8853

Suorakylvöistä ei tullut pulleita lehtimukuloita, mutta fenkolin upea kukinta, se oli ihana! Kuin tillinkukintoja, mutta paljon korkeampia, suurempia ja kestävämpiä. Ne sopivat hienosti myös maljakkoon. Tänä vuonna aion suorakylvää fenkolia juuri tuon upean kukinnan vuoksi.

DSC_9093

Lehtikaali on jo pari vuotta ollut varsinainen trendikasvi. Viime kesänä kokeilemani ’Redbor’ F1 oli purppuranpunainen kaunistus. Alkukesästä vain lehtiruoti oli selvästi punertava.

DSC_6002

Pikkupakkasten myötä koko kasvi sai upean purppuran syysvärin.

DSC_2037

Istutin lehtikaalia laatikkotarhan lisäksi myös  kukkapenkkiä koristamaan. Sadonkorjuu jatkui pitkälle syksyyn, vielä ensilumien jälkeenkin. Tämä kasvi ei pienistä hätkähdä.

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa 2 Kommentit

Hyvää pääsiäistä!

Pääsiäiseen liittyvät kauniit keväiset värit, hennon vihreä ja ihana auringonvalo.
DSC_6368-001

Kevään juhlaa voi tuoda kotiin tuutin täydeltä tai vain pienin ripauksin.

DSC_6460

Meidän pääsiäisperinteisiin kuuluu visiitti mökille. Myös mökki saa keväisempää ilmettä juhlapyhien ja mökkikauden avaamisen kunniaksi.
DSC_0072

Päiväkahvit juodaan kuistilla taljoilla istuskellen ja nautitaan luonnosta sekä  pääsiäisen ruukkukukista.

DSC_0060

Yöksi nämä kaunottaret pitää usein vielä nostella sisätiloihin.

DSC_6313

Jos on vähän laiskanpuoleinen askartelija, perinteiset pääsiäismunat voi koristella vaikka hauskoin ja henkilökohtaisin viestein.

DSC_0004

Pääsiäinen viimeistään on ovi kevääseen. Päivät pitenevät ja aurinko jakaa anteliaasti upeaa valoaan.

DSC_7168

Toivotan sinulle rauhallista, kaunista ja rentouttavaa pääsiäistä!

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa Jätä kommentti

Suunnitelmat selvillä?

Kevätaurinko on ollut ahkerana ja lumikerros ohenee silmissä. Vaan vielähän tuota riittää ainakin täällä päin Suomea. Napakat yöpakkaset muistuttavat, missä kohtaa kalenteria oikeasti eletään.

Nyt on hyvä hetki miettiä tulevia kylvöjä. Oliko viime kesänä kasvimaalla joku erityisen rapsakka salaatti tai makoisa porkkana? Laitoitko lajikkeet muistiin vai tarttuuko kaupasta joka vuosi uudet siemenpussit fiiliksen mukaan?

DSC_2830

Meillä hyötytarhaan pääsee ainakin pitkä ja rapea retiisi ’French Breakfast 3’ (kuvassa etualalla). Tässä veikeännäköisessä ja mureassa retiisissä on valkoinen kärkiosa. Mielestäni näistä ei tullut yhtä nopeasti puisevia, kuin joistakin aikaisemmin testaamistani retiisilajikkeista.

DSC_5863

Kesäkurpitsa kuuluu keittiöpuutarhamme vakiovarusteisiin. ’Latino’ F1 kesäkurpitsassa on kaunis, raidallinen pinta. Kannattaa huomioida lajikkeelle tyypilliset erityisen suuret lehdet, joiden tarkoituksena on torjua rikkaruohoja.

DSC_7010

Meillä ne piilottivat allensa monta puutarhurilta huomaamatta jäänyttä hedelmää. Piilossa kasvaneet jättiläiset alkoivat muistuttaa pieniä alligaattorinpoikasia!

DSC_8202

Itse tykkään kiinnittää huomiota hyötykasveissa herkullisen maun lisäksi myös kasvin ulkonäköön. Esimerkiksi valkoinen kesäkurpitsa ’Polo’ F1 on todella koristeellinen. Tätä kaunokaista kutsutaan myös ufokurpitsaksi.

DSC_9220

Satoisa ja helppohoitoinen avomaankurkku ’Wilma’ kuuluu sekin suosikkeihin. Muutamasta taimesta saa jo valtavasti rouskuteltavaa ruokapöytään.

IMG_2919 (1)

Olin hieman arastellut kaalien kasvattamista pelätessäni niiden joutuvan nopeasti tuholaisten suihin. Mutta viileä kesä oli kaalien kaveri ja kesäkurpitsa ’Amazing’ tuotti kauniin sadon.

DSC_9391

Siemenpussissa kehuttiin lajikkeen kuumuuden- ja stressinsietokykyä. Ja melkoisella stressillä viime kesän kasvatuksia (ja puutarhuria) kyllä koeteltiin.

Kukkivat kaalit valittiin vuoden 2016 vihannekseksi, joten huhtikuussa sitten joukolla esikasvatuspuuhiin!

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa 4 Kommentit

Puutarhurin kevät

Helmikuussa saatiin kerralla koko talven lumet, ainakin meillä päin Suomea. Siitä huolimatta sisäinen kello siirtyi kohti kevättä heti ensimmäisen auringonpilkahduksen myötä.

DSC_0009

Maaliskuu on jo ihan selvä tapaus, oli lunta tai ei. Puutarhurin silmin vuodenajat ovat vähän erilaiset kuin hangilla hiihtävillä.

DSC_0224

Kun tuo lumikerros kuitenkin on noinkin paksu, pitää kevättä vähän avittaa. Koska keli on muuten ollut leppoisa, olen ulkoiluttanut tête à tête -narsisseja sekä kasvihuoneessa että kesähuoneessa. Narsissin sanotaan kestävän jopa 10 asteen pakkasta.

DSC_0031 5

Keltainen terhakka kukka, täynnä elinvoimaa ja aurinkoa. Kevään odotusta parhaimmillaan! Kukinta kestää viileässä huomattavasti pidempään kuin sisällä. Narsissi tulisi kuitenkin totuttaa kylmään vähitellen, ei viedä huoneenlämmöstä suoraan pakkaseen. Joskus narsissit näyttävät nuupahtaneilta pakkasyön tai lumisateen jälkeen, mutta piristyvät kyllä ihmeellisesti lämmön myötä.

DSC_6908

Olen kastellut kukkia kasaamalla lunta ruukkuun. Aurinko on sen siitä kätevästi sulattanut. Jos narsissien kastelu unohtuu kokonaan, kukka kestää huonommin pakkasta.

DSC_0245

Ja kun näiden ihanuuksien aika on ohi, istutan ruukuissa olevat sipulikukat ulos puutarhaan. Ne voi istuttaa vaikka saman tien keväällä. Lehtien tulee antaa lakastua kokonaan.

DSC_0023 10

Tetenarsissit kukkivat kukkapenkissä joitakin vuosia, tosin huomattavasti matalampina kuin ruukussa. Ne eivät ole kovinkaan tarkkoja maaperän suhteen, kunhan maa ei ole liian märkää.

DSC_0038 8

Helmililjat puolestaan nousevat esiin vuodesta toiseen, aina vain isompina mättäinä. Joskus helmililjan lehdet saattavat kasvaa jo syksyllä, mutta en ole huomannut sen haittaavan kevään kukintaa. Perunanarsissit ovat hieman tetenarsisseja herkkänahkaisempia, mutta kukkivat yleensä kukkapenkissä muutaman vuoden nekin.

DSC_3772

Ja ihan kohta saadaan nauttia myös orvokeista. Sieltä se taas tulee, kevät ja kukkaset!

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa 2 Kommentit

Keittiön puolella

Pitkäjänteisimmät kotipuutarhurit puuhailevat jo chiliviljelysten tai kesäkukkakylvöjen parissa. Itse keskityn alkuvuodesta ”keittiökasvatuksiin”. Eli raikasta vihreää ruoanlaittoon ja leivän päälle.

0130

Tähän aikaan vuodesta on ihanan terapeuttista työntää sormet multaan, hypistellä siemeniä ja haistella kevään tuoksuja.

0206

Vihannestiskin ruukkuyrteillä saa nopeasti vihreää tunnelmaa ja makua keitoksiin.Ruukkuyrttien hengissä pitämiseen on olemassa erilaisia erikoisruukkuja ja kasvatusalustoja.

8961

Omat pienet keittiöviljelyksetkin kasvavat kyllä nopeasti. Puuha sopii mainiosti myös lasten kanssa toteutettavaksi. Kasvun ihmettä on aina hienoa seurata, oli sitten aikuinen tai lapsi. Ja suihkupullolla sumuttelu on lapsista aina hauskaa.

0127

Näille köökkiviljelmille käytän usein sitä multaa mitä kaapista sattuu löytymään. Parasta olisi kuitenkin ilmava ja maltillisesti lannoitettu taimimulta. Viljelyastiaksi sopii mikä tahansa muoviruukusta kahvikuppiin tai perintökeittokulhoon. Koska viljelykset päätyvät nopeasti suuhun, ei haittaa, vaikka kasvusto olisi liian tiheää ja vähän honteloa. Makua kyllä löytyy!

0163

Juuri nyt keittiö ikkunalla kurkottelee terhakoita auringonkukanversoja, sinappisen kirpeää ja todella nopeakasvuista vihanneskrassia, maukkaita valkosipulinversoja, raikasta rucolaa ja koukeroisia herneenversoja.

0203

Vihannestiskin basilikaa ja taimikaupan rosmariinia unohtamatta. Uusintakylvöjä voi tehdä tiheään ja kokeilla vaikkapa veikeitä retiisin tai punajuuren versoja.

5895

Versokasvatus on nopea tapa tuoda ihana kevätfiilis askeleen lähemmäksi. Versot sopivat salaatteihin, leivän päälle, wokkeihin tai vaikka pastaa maustamaan. Maukasta kevään odotusta siis!

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa Jätä kommentti

Ruususen unta

Puutarha näyttää nukkuvan Ruususen unta. Puuterimainen lumikerros ja kova pakkanen ovat kuorruttaneet kaiken kauniiksi.

Työkalut lepäävät kasvihuoneen suojissa kaikessa rauhassa.

0232

Moni puutarhuri kuitenkin kuopii jo lähtöviivalla. Selkälihaksiaan voi verrytellä kevään kaivuuhommiin lumitöissä. Nyt on myös hyvä hetki haaveilla ja suunnitella. Uusia istutusalueita on helppo hahmottaa kotipihaan lumeen piirtämällä tai sitä tallomalla.

2732

Jos lunta tupruttaa vielä kovasti, jossakin vaiheessa on syytä tarkistaa suojaverkkojen tilanne. Raskasta lunta kannattaa ravistella verkkojen lisäksi myös pensaiden ja havupuiden päältä, jotta ne eivät katkea taakan alla.

0145

Ja jos teidän kulmillanne on samanlaisia jättiläisrusakkoja kuin meillä, suojaverkkojen ympäriltä on hyvä tampata paksu lumikerros matalaksi. Kasvihuoneen omistaja huolehtii, että katolle ei pääse muodustumaan liian painavaa lumikuormaa.

0323

Ja sitten yhtäkkiä koittaakin se hetki, jolloin räystäistä alkaa kuulua suloinen tip-tip-tipeti-tip. Kun kevätaurinko sulattaa lumet kasvihuoneen katolta ja aurinko lämmittää sisätilat kahvitteluasteisiin.

0154

Siihen ei mene enää kauan. Kaunista talven jatkoa!

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa Jätä kommentti

Karkkikaupassa

Lapsuuden jouluihini kuuluivat perinteiset joulukukat: punainen joulutähti, hyasinttejä ja valkoinen atsalea.Joulukukat2Tosin olin autuaasti unohtanut koko atsalean, kunnes näin sellaisen joulumyynnissä jonkin aikaa sitten.Joulukukat9Pääsin alkuviikosta melkoiseen karkkikauppaan: Viherpeukaloiden tonttu- eikun siis kukkapajalle! Käsintehtyjä joulukukka-asetelmia rullakko toisensa perään. Valkoista, punaista, vihreää. Perinteisiä, moderneja, yllättäviä yhdistelmiä.JoulukukatMistään pienestä pipertelystä ei ollut kyse, vaikka asetelmat tehdäänkin käsityönä Valkealassa. Omat hyasinttiväkerrykset alkoivat tuntua melkoiselta nukkekotitoiminnalta multapöytien ja sammalsäkkien keskellä. Voi kun saisikin kokonaisen sammalsäkin itselleen, mielessä alkoi heti pulputa valtavasti ideoita!Joulukukat1Tonttupajalla valmistuu hyväksi havaittuja sekä uudenlaisia asetelmia joka vuosi. Olen jostakin syystä pitänyt tällaisia punaisia asetelmia vähän mummomaisina, mutta kyllä tästäkin mehikasvi-jouluyhdistelmästä on tylsyys kaukana!Joulukukat8Hyvä tonttuvinkki kiireisille tai kaukana asuville: näyttävät kukka-asetelmat voi tilata paitsi suoraan kotiovelle, niin myös haluamaasi osoitteeseen lahjan saajan ovelle toimitettuna. Joulukukat7Viherpeukaloiden nettikaupasta löytyy kukkien lisäksi kortteja, joka voidaan tilauksesta tekstata ja toimittaa kukkalahjan mukana. Jospa tänä vuonna muistaisikin isotätiä kukkatervehdyksellä pelkän kortin sijaan.Joulukukat4Mitä alun atsaleamuisteloihin tulee, niin päivitetty versio perinnekukasta löytyi Viherpeukaloilta rungollisena.
Joulukukat3

Minä toivottelen täältä joulukukkatunnelmien keskeltä oikein ihanaa joulun odotusta ja kukkarikasta juhla-aikaa!
Tavataan taas ensi vuonna !
Kirjoittanut Marian hyötytarhassa Jätä kommentti

Uljas amaryllis

Viime päivät ovat olleet niin harmaita, että aurinkoinen lokakuu tuntuu kaukaiselta muistolta. Kasvihuoneen suojissa oli kuitenkin mukava puuhastella syksyn viimeisistä auringonsäteistä nauttien.

amaryllis4

Amarylliksen eli ritarinkukan muhkeat sipulit pääsivät multiin syyslomaviikolla, lokakuun loppupuolella. Ostin Viherpeukaloilta kaksi sipulia: ’Apple Blossom’ -lajikkeen kukat ovat vaaleanpunasävytteiset ja ’Intokazi’-lajikkeen puhtaanvalkoiset.

amaryllis5

Laitoin sipulin juuret veteen pariksi tunniksi ennen istutusta. Tarkoitus ei ole kastella koko sipulia, ainoastaan juuristo, sillä juurten kastuminen nopeuttaa juurtumista.

amaryllis6

Amaryllis viihtyy hiekkapitoisessa kukkamullassa. Sekoitin puutarhamullan joukkoon lasten hiekkalaatikosta pihistämääni hiekkaa.

amaryllis7

Ruukku saa olla melko ahdas ja sipulista tulee jättää näkyviin noin puolet. Multa tiivistetään tiukasti sipulin ympärille ja kastellaan heti istutuksen jälkeen. Myöhemmin multa pidetään kevyen kosteana.

amaryllis

Normaalissa huoneenlämmössä kasvu alkaa nopeasti. Kukinta alkaa 6-8 viikon kuluttua istutuksesta lajikkeesta riippuen. Kukintaa voi halutessaan hidastaa siirtämällä amaryllis viileään paikkaan. Itselleni kukinta-ajan ajoittaminen on aina melkoinen mysteeri. Yleensä ostani sipulien lisäksi myös ruukkuamarylliksen, jotta edes joku kukinnoista osuisi jouluun.

amaryllis3

Amaryllis on varsin näyttävä kukka, sekä ruukussa että leikkokukkana. Voit kurkata kauniita kukkavinkkejä täältä.

amaryllis1

Itse en ole kokeillut amarylliksen sipulin kukittamista uudelleen, mutta lasten isomummo harrasti tätä ahkerasti. Jos haluat nauttia monivuotisesta ilosta, käy lukemassa lisäohjeita täältä.

Minä puolestani alan jännittää, minkä värinen amaryllis puhkeaa kukkaan ensimmäisenä!

Kirjoittanut Marian hyötytarhassa Jätä kommentti