Sisäpuutarhan ikivihreät

Palmuvehka_1

Viirivehka

Viherkasvit raikastavat sisutusta ja puhdistavat kodin sisäilmaa. Näyttävän viherkeitaan saa rakennettua jo muutamalla viherkasvilla. Ryhmän perustaksi ja tukipilareiksi kannattaa valita kasveja, jotka ovat helppohoitoisia ja kestäviä. Tällaisia ovat omankin kokemukseni mukaan kaksi tavallisimpiin viherkasveihimme kuuluvaa lajia: palmuvehka ja viirivehka. Ne ilahduttavat kauniin vihreillä lehdillään ja uskomattomalla kasvuvoimallaan läpi vuoden. Palmuvehka työntää uutta vaaleanvihreää lehtivartta käsittämättömän sinnikkäästi jopa keskellä pimeintä talvea. Viirivehka ihastuttaa joka vuosi suloisella valkoisella kukinnallaan, joka kestää viikkojen ajan.

Palmuvehka_lehto

Palmuvehka (Zamioculcas zamiifolia) on Itä-Afrikasta lähtöisin oleva kasvi, joka sopeutuu niin aurinkoiseen kuin hyvinkin varjoiseen kasvupaikkaan. Kokemuksesta voin sanoa, että kasvi menestyy jopa paikassa, jossa lähimpään ikkunaan on matkaa yli kuusi metriä. Talvenkaan pimeys ei ole saanut palmuvehkaani väsähtämään, päinvastoin. Se on täynnä elämää. Kaamoksen aikana kasvi on kasvattanut lukuisia uusia lehtivarsia, jotka nyt ovat jo pitkiä ja reheviä.

Palmuvehka

Normaali huoneenlämpö on palmuvehkalle ihanteellinen lämpötila läpi vuoden. Keväästä syksyyn sitä kastellaan reilummin, mutta mullan on syytä antaa kuivahtaa välissä. Talvella kastelu on niukkaa. Itse olen huomannut, että sumutinpullolla suihkuttelu tekee lehdille hyvää. Palmuvehka on viherkasveistani ainoa, jota en ole vienyt kesäksi ulos, mikä onkin osoittautunut sille sopivaksi hoidoksi. Ensinnäkin kasvi on turhan suuri ja painava kannettavaksi. Toisena syynä on se, että kasvi on isossa altakasteluruukussa, mitä ei sovi pitää kesälläkään taivasalla. Sateellahan sinne kertyisi liikaa vettä.

Viirihehka_kukkii

Etelä-Amerikasta kotoisin olevaa viirivehkaa (Spathiphyllum alana) pidetään tehokkaana ilmanpuhdistajana, sillä kasvilla on kyky poistaa ilmasta monia epäpuhtauksia. Viirivehkakaan ei edellytä runsasta valoa menestyäkseen, joten sen voi sijoittaa kotona lähes minne tahansa. Kastelussa noudatetaan samaa linjaa kuin palmuvehkan kanssa. Kesällä runsaammin vettä ja talvella niukemmin. Suihkuttelu ja sumuttelu pitää lehdet virkeinä ja näyttävinä. Tasainen huoneenlämpö on viirivehkallekin paras olotila.

Viirivehka_kukka2

Oma yksilöni viettää kesät ulkona, sillä se ruukun pohjassa on oikeaoppisesti reikä. Ulkoilevat kasvit on tärkeää sijoittaa paikkaan, jossa ne ovat suojassa suoralta auringon paahteelta. Puun varjo tai muu puolivarjoisa paikka on paras. Hyvässä hoidossa viirivehka palkitsee hoitajansa kauniin valkoisella kukinnalla. Tyypillisintä kukinta on keväällä, mutta kukat voivat yllättää ihan mihin vuodenaikaan tahansa.

Kirjoittanut Pihatontun päiväkirja Jätä kommentti

Bloggaaja

Pihatontun päiväkirja

Pihatontun päiväkirjassa havainnoinnin kohteena on kallioinen esikaupunkipiha kuivahkon kangasmetsikön kupeessa Etelä-Suomessa. Havukasvivaltaisella pihalla sijaitsee myös kompakti hyötytarha kääpiöomenapuineen, marjapensaineen ja yrtteineen. Pihatonttu nauttii pihalla oleilusta, istutuskokeiluista ja kasvun seuraamisesta. Haaveena on oppia lisää villivihanneksista ja kompostoinnista. Pihatontun unelmapuutarha on luonnonläheinen. Päiväkirja kuvaa tyypillisen innokasta kotipuutarhuria, jolla on lähtökohtaisesti enemmän intoa kuin tietotaitoa.

Jätä kommentti