Kuukausi arkisto: syyskuu 2013

Pihapuuhia

syyskuu 30th, 2013 (Ei kommentteja)

Syksyn eteneminen näkyy pihalla muun muassa siinä, että komposti saa uutta sisältöä. Meillä komposti on yksinkertaisinta mallia laudoista rakennettu kehikko, jonne kerätään puutarhan ”roskat” eli nopeasti maatuvat kasvinosat kuten pudonneet lehdet, perennojen lakastuneet osat, kesäkukat, rikkaruohot ja yksivuotisten vihannesten kasviosat. Olen ottanut tavaksi kasata haravoidut havunneulaset muualle niiden happamuuden vuoksi. Ja meillä havunneulasia satelee maahan […]

Syksyn värejä

syyskuu 19th, 2013 (Ei kommentteja)

Lämmin syksy on pitänyt kesäkurpitsan kasvua ja kukintaa yllä. Luulin jo viime viikolla korjanneeni vihoviimeisen sadon, mutta vielä vaan olen bongannut kasvuston seasta komeita keltaisia kukkia. Näistä ei uskoakseni ehdi enää kehittyä mitään, joten herkulliset kukat on voinut hyödyntää sellaisenaan. Kukan voi lisätä melkein mihin tahansa ruokaan. Kannattaa silti aina ensin kurkistaa kukan sisälle, että […]

Risusavotta

syyskuu 11th, 2013 (1 kommentti)

Viikonlopun lämmin, kesäinen sää innoitti viettämään koko päivän ulkona, ja ajankuluksi pihalla riittää aina puuhaa. Tällä kertaa työlistalla oli harvennushakkuuta, karsimista ja risusavottaa. Koska kasvavat puut valtaavat yhä enemmän tilaa pienehköstä pihastamme, ja koska haluan nauttia ilta-auringon viimeisistäkin säteistä etupihalla sekä avaramman taivaan näkemisestä takapihalle avautuvista ikkunoista, homma oli sillä selvä. Näin siitäkin huolimatta, että […]

Sadonkorjaajan kasvispannu

syyskuu 6th, 2013 (Ei kommentteja)

  Pääraaka-aineet: Sipuli + valkosipuli Kesäkurpitsa Tomaatti Chili (maun mukainen määrä) Riisi (mausteena kurkuma ja/tai curry) Maukua ja mausteita: Yrttejä (esim. minttu, oregano, rosmariini) Pippuri Suola Sweetchilikastike ja/tai siirappi Sopii myös: Fetajuusto Paista kasvikset paistinpannulla tai wokkipannulla pienessä määrässä öljyä. Lisää mausteet ja kypsäksi keitetty riisi. Paista seosta vielä hetki riisin kanssa. Pinnalle voi lopuksi […]

Niin kaunista

syyskuu 4th, 2013 (Ei kommentteja)

Kohtasin pyörälenkillä aivan ihanan näyn: kukkakedon täynnä erilaisia kukkia. Mahtoikohan kyseessä olla hieno ele kaupungilta, sillä samalla paikalla on joskus aiemmin ollut kaupungin kylvämiä kukkia, joita on saanut vapaasti käydä poimimassa. Keräsin joka tapauksessa pellon laidalta pienen kimpun, jotta sain ikuistettua ne kuvaan. Kauneimmillaan ja pisimpään kedon kukat ihastuttavat kuitenkin juuri kasvupaikallaan, jossa mahdollisimman moni […]